Logo image
Logo image

Nämä ruuat ja tavat aiheuttavat ryppyjä

4 minuuttia
Nämä ruuat ja tavat aiheuttavat ryppyjä
Viimeisin päivitys: 19 helmikuuta, 2022

Rypyt ovat normaali ikääntymiseen kuuluva muutos ihossa ja kudoksissa, mutta on olemassa monia elintapoja ja ruokia, jotka edesauttavat ja aiheuttavat ryppyjä. Olet varmasti huomannut, miten eri tavalla ihmiset vanhenevat: joillekin ei tunnu syntyvän ryppyjä ollenkaan, kun taas toisten iho vanhenee ennenaikaisesti. Ryppyjä esiintyy etenkin kasvoilla, kaulalla ja rintakehän alueella.

On hyvä tietää, että rypyt syntyvät ihon luonnollisessa vanhenemisprosessissa. Ikääntymisen myötä ihon prosessit hidastuvat ja sen rakenne heikkenee, iho menettää kimmoisuutensa ja kuivuu. Aineet, jotka pitävät ihon kiinteänä ja sileänä, alkavat vähetä. Tämä johtuu elimistön sisäisten ikääntymisprosessien ja ulkoisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Joskus iho vanhenee ennenaikaisesti, ja tämä johtuu lähes aina ulkoisista tekijöistä, joihin voimme itse vaikuttaa. Voit vaikuttaa ihon kuntoon välttelemällä tiettyjä ikääntymistä kiihdyttäviä tapoja ja tottumuksia.

Erilaiset ryppytyypit

Rypyt voidaan eritellä kolmeen eri ryhmään sen perusteella, millä alueella ne useimmiten ilmenevät, miltä ne tyypillisesti näyttävät ja kuinka vahvoina ne esiintyvät.

  • Painovoiman johdosta syntyvät rypyt. Painovoima löystyttää kudoksia ajan mittaan, jolloin iho ‘valuu’ kohti maata. Geeniperimä ja ihotyyppi vaikuttaa siihen, miten iho reagoi painovoiman vaikutukseen. Myös se, miten hyvin ihosta pitää huolta, voi joko ehkäistä tai kiihdyttää painovoiman vaikutusta. Yleisimmin painovoimarypyt ilmenevät suupielissä.
Some figure
  • Dynaamiset rypyt. Tällaiset rypyt syntyvät liikkeen kautta, kasvolihasten liikuttelusta. Rypyt ilmenevät niillä alueilla, joita käytetään mm. ilmehtimiseen, puhumiseen, tupakointiin ja hymyilyyn. Jatkuvasti toistuvat liikkeet, kuten hymyily, aiheuttavat ryppyjä tiettyihin kohtiin. Nämä rypyt käyvät näkyvämmiksi iän karttumisen myötä, kun iho menettää kollageenia ja kimmoisuuttaan. Harakanvarpaat silmäkulmissa, rypyt huulien alueella ja otsan ilmejuonteet ovat tunnetuimmat dynaamiset ryppytyypit.
  • Monista eri syistä johtuvat rypyt. Nämä rypyt syntyvät kahden edellä mainitun ryppytyypin yhdistelmistä eli painovoiman ja liikkeen vaikutuksesta. Etenkin kaulan alueella ilmenee eri asioista johtuvia ryppyjä, sillä iho löystyy painovoiman vaikutuksesta ja rypyt syntyvät mm. nyökkäilyn johdosta.

Mitkä tavat aiheuttavat ryppyjä?

Ajan, liikkeen ja painovoiman vaikutusta ihoon ei voi estää, mutta jotkut kehittävät ryppyjä aikaisemmin kuin toiset. Syynä ovat useimmiten huonot elämäntavat. Vältä etenkin näitä:

  • Liikunnan puute. Monissa tutkimuksissa on todettu, että viikoittaisen liikunnan puute voi kiihdyttää ryppyjen kehittymistä. Muista siis liikkua tarpeeksi!
  • Unettomuus. Unettomuus on yhdistetty useissa tutkimuksissa ihon ennenaikaiseen vanhenemiseen, sillä unen aikana iho korjaantuu ja tuottaa hormonia, joka uusii kollageenia. Liian vähäiset unet eivät anna iholle aikaa täyttää kollageenivarastoja, mikä johtaa ryppyjen ennenaikaiseen ja nopeaan kehittymiseen.
  • Erilaiset taudit ja sairaudet. Tietyt sairaudet aiheuttavat ryppyjä ja ihon ennenaikaista vanhenemista, joko lääkkeiden sivuvaikutuksista johtuen tai taudinkuvaan liittyen. Etenkin vahva lääkitys voi kuivattaa ihoa ja vaikuttaa sen kimmoisuuteen ja nuorekkuuteen.
Some figure
  • Liiallinen auringonvalolle altistuminen. Auringon vaaroista ollaan nykyisin hyvin tietoisia, mutta koska auringon haittavaikutukset iholla näkyvät usein vasta vuosien jälkeen, eivät kaikki ymmärrä suojata ihoa oikein läpi elämän. Auringonotto, auringossa oleskelu ilman riittävää suojakerrointa ja solariumin käyttö nopeuttavat ihon vanhenemista, sillä ihon päällikerros paksuuntuu, kuivuu ja kehittää juonteiden lisäksi värimuutoksia, kuten maksaläiskiä – puhumattakaan lisääntyneestä ihosyövän vaarasta.
  • Tupakointi. Tupakointi on vaarallista terveydelle monesta syystä. Mitä tulee ihon kuntoon, ei tupakan sisältämä nikotiini anna ihon hengittää, se kuivattaa ihoa ja tekee siitä hauraamman. Juonteita syntyy etenkin suun ympärille ja ylähuulelle jatkuvasta suun suipistamisesta tupakan ympärille.
  • Stressi. Iho reagoi stressiin pitkälti samalla tavalla kuin unettomuuteen. Stressihormonien jatkuva esiintyminen kehossa ei anna keholle hengähdystaukoa, eikä se pysty korjaamaan solutason vaurioita tai uudistamaan ihon kollageenia. Stressaantuneisuus ja ahdistus johtaa ryppyjen syntymisen nopeutumiseen, harmaantuviin hiuksiin ja jopa alopeciaan eli pälvikaljuuteen.
  • Negatiivinen asenne. Katkerat ja elämään negatiivisesti suhtautuvat ihmiset kehittävät muita herkemmin ryppyjä. Negatiiviset tunteet stimuloivat keskushermostoa, mikä puolestaan johtaa unen vähyyteen tai heikkoon laatuun, joka vaikuttaa suuresti ihon kuntoon ja ulkonäköön.
Some figure

Ruokailutottumukset, jotka aiheuttavat ryppyjä

  • Aamupalan skippaaminen. Usko tai älä, mutta aamupalalla on suuri merkitys ihon kuntoon. Älä jätä aamupalaa väliin kiireen tai tottumuksen takia, vaan muista aina nauttia hyvä, monipuolinen ateria heti herättyäsi. Oikeanlainen aamupala herättää kehon uuteen päivään, antaa sille ravintoaineita ja suojaa ihoa ympäristön vaikutuksilta esimerkiksi antioksidanttien avulla. Muista siis lisätä aamupalaasi tuoreita hedelmiä tai marjoja.
  • Makeiset ja muut sokeriset herkut. Paljon sokeria sisältävä ruokavalio ei pelkästään kasvata riskiä painonnousuun ja diabetekseen, mutta voi johtaa jopa suurempaan määrään ryppyjä ja akneen.
  • Alkoholi. Henkilö, joka nauttii alkoholia päivittäin tai paljon viikonlopun aikana, lyhentää ihon normaalia elinkiertoa kahdella vuodella. Ryppyjä syntyy herkemmin ja iho löystyy nopeammin.
  • Äkillinen painonpudotus. Ylipainoiset ihmiset, jotka pudottavat painoa lyhyessä ajassa saattavat näyttää huomattavasti ikäistään vanhemmalta laihdutusprosessin päätyttyä. Iho ei ehdi prosessiin mukaan ja kun rasvakudos katoaa, jää jäljelle löysää ihoa, joka ryppyyntyy helposti. Ihonalainen rasva täyttää juonteita ja ryppyjä, joten kun se katoaa yhtäkkiä, saattaa iho näyttää kovinkin ryppyiseltä.

ihon hoito ehkäisee ryppyjä
Ruoka-aineet, jotka aiheuttavat ryppyjä

Suurin ihon vihollisista on sokeri. Muista että sokeria ei löydy pelkästään karkeista, leivoksista, jälkiruuista ja suklaasta, sillä piilosokeria on monessa eri tuotteessa. Älä siis juo hedelmämehuja tai syö makeutettuja jogurtteja tai valmisruokia. Vältä myös valmiskastikkeita ja pyri tekemään kaikki ruoka itse alusta alkaen. Vaihda karkit kuivattuihin hedelmiin, kuten taateleihin tai mangoon, jotka sisältävät paljon luonnollista sokeria ja vievät varmasti sokerinhimon mennessään.

Sokeria syntyy kehoon kaikkien niiden ruokien ansiosta, joiden sisältämät aineet muuntuvat kehossa sokeriksi. Vältä marinoituja lihoja, älä syö rasvassa paistettua ruokaa kuten ranskalaisia, ja vähennä korkeissa lämpötiloissa kypsennetyn ruuan nauttimista. Kypsennä ruoka matalalla lämmöllä, vaikka se kestäisikin kauemmin. Älä myöskään juo turhan paljon nestettä ruokailun aikana.

Korvaa sokeri ja muut haitalliset aineet nauttimalla suuria määriä tuoreita, korkealaatuisia kasviksia ja hedelmiä. Suurin osa hedelmistä ja kasviksista sisältää paljon vapaita radikaaleja eliminoivia antioksidantteja. Vapaat radikaalit ovat vastuussa kehossa aiheutuvista solumuutoksista ja mm. ihon ikääntymisestä. Hedelmät ja vihannekset sisältävät vain vähän kaloreita ja ne maistuvat herkullisilta. Lisäämällä näitä ruoka-aineita ruokavalioosi autat ihoa säilyttämään nuorekkuuden ja hehkeyden luonnollisesti ja pidät huolta ihon kunnosta kuin huomaamattasi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Lemperle, Gottfried & Holmes, Ralph & Cohen, Steven & Lemperle, Stefan. (2001). A Classification of Facial Wrinkles. Plastic and reconstructive surgery. 108. 1735-50; discussion 1751. 10.1097/00006534-200111000-00048.
  • MedlinePlus. Arrugas. https://medlineplus.gov/spanish/ency/article/003252.htm
  • Kids Health. ¿Qué son las arrugas? https://kidshealth.org/es/kids/wrinkles-esp.html
  • Arch Dermatol. 2009;145(12):1375-1379. Factors That Affect Skin AgingA Cohort-Based Survey on Twins. https://jamanetwork.com/journals/jamadermatology/fullarticle/712313
  • American Academy of Sleep Medicine. (2013). Study reveals the face of sleep deprivation. https://aasm.org/study-reveals-the-face-of-sleep-deprivation/
  • Clin Cosmet Investig Dermatol. 2013; 6: 221–232. Published online 2013 Sep 27. Effect of the sun on visible clinical signs of aging in Caucasian skin. doi: 10.2147/CCID.S44686
  • Int J Dermatol. 2002 Jan;41(1):21-7. Cigarette smoking associated with premature facial wrinkling: image analysis of facial skin replicas. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11895509

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.