Logo image
Logo image

Luonnollisesti eroon närästyksestä ja mahakatarrista

3 minuuttia
Näitä luonnollisia hoitoja närästyksen ja mahakatarrin lievittämiseksi kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä niillä ei ole mitään haitallisia sivuvaikutuksia. Varmista kuitenkin, että toteutat hoitoja ainoastaan päivän pääaterioiden jälkeen.
Luonnollisesti eroon närästyksestä ja mahakatarrista
Viimeisin päivitys: 24 marraskuuta, 2018

Vatsalla on erittäin suuri rooli ihmisen ruoansulatuksen toiminnan kannalta, sillä se käsittelee kaiken nautitun ravinnon. Vatsan avulla suolisto voi imeyttää itseensä ruoasta saadut ravinteet sekä poistaa jätteet kehosta. Koska vatsa on yksi niistä elimistä, jotka toimivat kaikkein suurimmalla teholla ihmisen kokonaisvaltaisen terveyden ylläpitämiseksi, sitä vaivaavat usein erilaiset sairaudet ja ongelmat. Monet pyrkivät eroon närästyksestä erilaisin lääkkeellisin keinoin.

Vatsan yleisiin pulmiin lukeutuvat muun muassa närästys ja mahakatarri, jotka saattavat aiheuttaa palavaa tunnetta vatsan yläosassa. Niiden oireisiin kuuluvat yleensä myös tulehtuneisuus, kipu ja ärtyneisyys.

Molemmat vaivat voivat johtua useistakin syistä, mutta yleisimpiin kuuluvat stressi, tietynlaisten ruokien nauttiminen liian usein sekä sellaisten tuotteiden syönti, jotka ärsyttävät vatsaa jollakin tavalla.

Olipa syy mikä tahansa, on mahdollista käyttää useita luonnollisia ja edullisia kotikonsteja, joilla pääsee eroon närästyksestä ja mahakatarrista. Nämä keinot (toisin kuin lääkkeet) toimivat oireita rauhoittaen ilman mitään sivuvaikutuksia. Tässä artikkelissa esittelemämme hoidot tehoavat jo lyhyessä ajassa mahakatarriin ja närästykseen, joten ne ovat loistava apu luonnollista hoitoa haluavalle.

Oletko siis valmis pääsemään eroon närästyksestä ja mahakatarrista edullisesti ja luonnollisesti? Jatka lukemista, sillä seuraavaksi annamme ohjeet parhaiden tehokkaiden ja terveellisten hoitojen toteuttamiseen!

Eroon närästyksestä ja mahakatarrista omenaviinietikalla

Some figure

Luonnonmukaisesti tuotettu omenaviinietikka on emäksinen tuote, joka tasapainottaa vatsan happojen tuotantoa. Sen avulla voit toipua mahakatarrista nopeammin sekä helpottaa haavaumien parantumista.

Tämän nesteen hapokkaat yhdisteet säätelevät vatsan pH-arvoa, ja ne vähentävät epämukavalta tuntuvaa refluksia, jota voi helposti ilmetä syödessä.

Tarvittavat ainekset

  • 1 ruokalusikallinen omenaviinietikkaa
  • 2 dl vettä

Miten tulisi toimia?

  • Yhdistä omenaviinietikka vesilasilliseen, ja juo nestettä heti kun huomaat mahakatarrin ensimmäiset oireet.
  • Vältä useamman kuin kolmen kupillisen juontia päivittäin.

Luonnonmukaisesti tuotettu aloe vera ja hunaja

Aloe vera on luonnollinen kehon happoisuuden vähentäjä, joka loistavan koostumuksensa ansiosta pystyy rauhoittamaan ärtynyttä vatsaa. Lisäksi se torjuu ripulia sekä lievittää muita vatsaan ja suolistoon liittyvä ongelmia, kuten esimerkiksi haavaista paksusuolen tulehdusta ja mahakatarria.

Tämän kasvin sisältämä läpinäkyvä geeli, jota saadaan sen lehdistä, auttaa edistämään tervettä suoliston toimintaa sekä tukee ruoansulatuksen prosesseja.

Voit yhdistää aloe veraan pienen määrän hunajaa, jotta voisit vähentää vatsan ärtyneisyyttä ja närästystä tehokkaammin.

Tarvittavat ainekset

  • 2 ruokalusikallista aloe veraa
  • 1 ruokalusikallinen hunajaa
  • 1 dl vettä

Kuinka tämä hoito toteutetaan?

  • Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita niitä muutaman sekunnin ajan.
  • Kun olet saanut aikaiseksi tasaisen seoksen, nauti se välittömästi.
  • Vältä tämän juoman nauttimista useammin kuin kahdesti päivässä, sillä se voi saada kehossa aikaan kevyen laksatiivisen vaikutuksen.

Ruokasooda

Some figure

Tätä tuotetta pidetään esimerkillisenä luonnollisena emäksisyyttä lisäävänä hoitona, sillä ruokasooda on orgaaninen apu sekä mahakatarrin että muiden ruoansulatukseen liittyvien ongelmien aiheuttamien oireiden rauhoittamiseen.

Asiantuntijat suosittelevat kuitenkin, että ruokasoodaa ei käytettäisi silloin, kun henkilöllä on korkea verenpaine tai hän noudattaa vähän natriumia sisältävää ruokavaliota.

Tarvittavat ainekset

  • 1 teelusikallinen ruokasoodaa
  • 2 dl vettä

Miten tämä hoito tulisi toteuttaa?

  • Sekoita ruokasooda veteen, ja juo seosta ennen kuin se alkaa kuplia.
  • Nauti nestettä kahdesti päivässä, äläkä ylitä tätä määrää.

Riisivesi

Riisivesi on luonnollinen supistava neste, joka vähentää vatsan liiallista happoisuutta sekä auttaa vatsahaavan ja haavaumien toipumisen tehostamisessa.

Monissa kulttuureissa riisivettä käytetään ripulin torjumisessa, mutta se on avuksi myös refluksin, ilmavaivojen ja vatsakipujen lievittämisessä.

Tarvittavat ainekset

  • 100 g riisiä
  • 1 litra vettä

Kuinka tämä hoito tulisi toteuttaa?

  • Keitä litran verran vettä ja 100 g riisiä, kunnes riisi on pehmeähköä. Anna nesteen viilentyä. Siivilöi neste kankaan lävitse.
  • Juo tätä riisivettä kerran tai kahdesti päivässä silloin, kun huomaat ensimmäiset epämukavat tuntemukset vatsassasi.

Pellavansiemenvesi

Some figure

Rasvahapot ja luonnolliset geelit, joita pellavansiemenet sisältävät, ovat suureksi avuksi ruoansulatuksen ongelmien hoidossa.

Tarvittavat ainekset

  • 1 ruokalusikallinen jauhettua pellavansiementä
  • 2 dl vettä

Kuinka tämä hoito tulisi toteuttaa?

  • Kaada ruokalusikallinen pellavansiementä kupilliseen vettä, ja anna nesteen olla 12 tunnin ajan.
  • Siivilöi sitten hyytelömäinen neste ja nauti sitä tyhjään vatsaan.

Kamomillatee

Kamomillatee on yksi parhaista hoidoista tulehtuneisuuden vähentämiseksi vatsassa, ja se on avuksi myös muiden mahakatarrin oireiden lievittämisessä.

Tarvittavat ainekset

  • 1 ruokalusikallinen kamomillan kukkia
  • 2 dl vettä

Kuinka tämä hoito tulisi toteuttaa?

  • Keitä kupillinen vettä kiehuvaksi, ja lisää siihen sitten kamomillan kukat.
  • Anna veden olla 10 minuutin ajan ennen kuin nautit sen.
  • Juo nestettä päivän jokaisen pääaterian jälkeen.

Voit valita minkä tahansa tässä artikkelissa esittelemistämme hoidoista, jos haluat hallita tehokkaasti mutta luonnollisesti närästyksen ja mahakatarrin oireita.

Vaikka jotkut kaupalliset tuotteet lupaavatkin lievittää kyseisten vatsaongelmien oireita nopeasti, on aina parempi valita luonnollisia hoitoja närästykseen ja mahakatarriin, mikäli vain mahdollista.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.