Logo image
Logo image

Helikobakteeri voi olla syynä vatsaongelmiin

4 minuuttia
On mahdollista, että sinulla on jo H. Pylori -bakteeri kehossasi. Se saattaa kuitenkin olla epäaktiivisessa tilassa, eikä se siten välttämättä aiheuta mitään oireita. Tätä bakteeria voidaan onneksi torjua oikeanlaisella ruokavaliolla.
Helikobakteeri voi olla syynä vatsaongelmiin
Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Asiaa on kenties vaikea uskoa, mutta näinkin pieni mikro-organismi voi aiheuttaa valtavasti vahinkoa ihmiselle.

Kyseessä on bakteeri nimeltään Helicobacter Pylori eli helikobakteeri. Se havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 1983, ja se sai suuren huomion siksi, että tämä bakteeri on potilaissa aggressiivinen – se siis säilyy itsepintaisesti sekä vaikuttaa voimakkaasti.

Helikobakteeri leviää kontaktissa, ja se asettuu välittömästi ihmisen vatsapeitteisiin tai pohjukaissuoleen sekä aiheuttaa sitten suurta vahinkoa elimistössä.

Moni ajattelee, että tämä bakteeri on yleisempi kehitysmaissa, joissa hygienia ei aina ole kovin korkea. Vaikka onkin totta, että tartuntojen määrä on suurempi tällaisissa maissa, kukaan ei ole turvassa kyseiseltä sairaudelta ja sen aiheuttamalta kivulta ja kärsimykseltä. Tilanne voi kunnollisen hoidon puutteessa johtaa krooniseen mahakatarriin tai vaarallisiin mahahaavoihin.

Seuraavassa kerromme, kuinka tilannetta voidaan hoitaa ja kuinka voit estää sen, ettei oma terveytesi ja turvallisuutesi heikkenesi helikobakteerin vuoksi – jatka lukemista, jotta voisit suojella omaasi ja läheistesi hyvinvointia!

Kuinka helicobacter pylori leviää?

Tähän mennessä lääkärit ja tutkijat eivät ole kyenneet määrittämään, mikä saa tämän bakteerin leviämään ihmisen kehoon. Koska se on kuitenkin tarttuva, on olemassa eräitä yhdistäviä tekijöitä:

  • Kyseinen bakteeri on yleensä saatu kehoon lapsuudessa. Tässä vaiheessa ihminen on kaikkein alttein bakteereille ja tartunnoille.
  • Lääkärit sanovat, että lähes 60 % väestöstä omaa jo tämän taudinaiheuttajan kehossaan oireettomana versiona. Se voi säilyä elimistössä koko ihmisen eliniän ajan ilman, että seurauksena olisi mitään vahinkoa.
  • Bakteeri välittyy ihmisestä toiseen kontaktin kautta sekä saastuneen veden ja ruoan välityksellä.
  • Jotkut eivät koskaan saa tästä bakteerista mitään oireita, kun taas toiset saavat tiettyyn ikään saavuttuaan mahakatarrin, mahahaavoja, kipua ja refluksia.
  • Eräs asia, joka kannattaa pitää mielessä, on tämä: useiden tutkimusten mukaan Helikobakteeri liittyy joissakin tapauksissa tietyn tyyppisten vatsasyöpien kehittymiseen, kuten mahalaukun lymfoomaan. Tämä on hyvin tärkeä riski, josta kannattaa varmuuden vuoksi olla tietoinen.

Oireita siitä, että kehossasi on helikobakteeri

Kuten jo aikaisemmin sanoimme, tämä bakteeri on usein täysin oireeton, eikä se siis välttämättä aiheuta minkäänlaista epämukavuutta, josta bakteerin voitaisin päätellä olevan elimistössä.

Jos kuitenkin haluat varmuudella selvittää, onko tätä organismia sisälläsi, sinun tulisi olla yhteydessä lääkäriisi, jotta hän voisi tehdä asianmukaiset testit. Näissä kokeissa analysoidaan potilaan hengitystä sen jälkeen, kun potilas on juonut nestettä, jossa on ei-radioaktiivista isotooppia. Jos bakteeria on kehossa, se tulee muuntamaan urean hiilidioksidiksi ja ammoniakiksi. Hiilidioksidi menee vereen ja erittyy keuhkojen kautta, josta se voidaan havaita ihmisen hengityksessä.

Jos sinulla on jo valmiiksi ruoansulatuksen ongelmia, lääkärisi saattaa ehdottaa tähystystä vatsan limakalvojen analysoimiseksi.

Lue lisää aiheesta: Luonnollisesti eroon närästyksestä ja mahakatarrista

Some figure

Jos tätä bakteeria on jo sisälläsi, tietyt ongelmat ilmaantuvat todennäköisemmin 40 ikävuoden jälkeen, ja näistä oireista voidaan päätellä tartunnan jo tapahtuneen:

  • vatsan epämukava olo
  • ilmavaivat
  • vatsan pullistuminen
  • täysi olo, vaikka olisit syönyt hyvin vähän
  • pahanhajuinen hengitys
  • pahoinvointi ja oksentelu
  • uupumus
  • tumma uloste tai anemia (johtuen mahahaavoista, jotka aiheuttavat vahinkoa vatsan seinämille)

Kuinka tätä bakteeritartuntaa hoidetaan?

Some figure

1. Toimivatko antibiootit tässä tapauksessa?

Antibioottihoito on asia, josta lääkärisi tulee päättämään, ja se saattaa olla soveliasta omaa diagnoosiasi ja tarpeitasi ajatellen. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että helikobakteeritartunnan saaneet ihmiset ovat muuttuneet viime vuosina vastustuskykyisiksi antibiooteille.

Tässä asiassa tulisi aina luottaa lääkärin mielipiteeseen ja katsoa, kuinka tilanne etenee.

Lue aiheesta lisää: Näin palautat suoliston bakteeritasapainon

2. Ruokia, joilla on antibioottisia vaikutuksia kehossa

Jotta voisit torjua tämän tyyppistä bakteeria, sinun tulee lisätä sellaisten ruokien syöntiä, joilla on antibioottisia vaikutuksia. Näihin kuuluvat seuraavat tuotteet:

  • valkosipuli
  • sipuli
  • punahattu
  • inkivääri
  • timjami
  • rosmariini
  • minttu
  • hunaja

Probioottiset tuotteet

Jos syöt säännöllisesti probiootteja, edistät terveyttäsi erittäin oleellisesti. Vaikka onkin totta, että ne eivät voi tuhota H. pylori -bakteeria, maitohappobakteerit ja bifidus torjuvat tartunnan vaikutusta kehossa ja kohentavat potilaan hyvinvointia.

Sellaiset ruoat kuten kefiiri ja luonnonjogurtti auttavat välttämään ruoansulatushäiriötä, pahoinvointia ja päänsärkyjä.

Eteerinen rautayrttiöljy

Voit ottaa ruokalusikallisen tätä öljyä aamulla niin, että olet sekoittanut sen lasilliseen vettä. Saat siitä monet hyödyt:

  • ruoansulatuksen parantuminen
  • rentouttava vaikutus
  • H. Pylori -tartunnan aggressiivisuuden vähentyminen kehossasi

Lue aiheesta lisää: Nämä teet auttavat ruoansulatusongelmiin

Propolis

Propolis eli kittivaha on erinomainen antibiootti ja luonnollinen bakteerien hävittäjä, joka parantaa kehon luonnollista vastustuskykyä. Se on mahtava apu, jos haluat hoitaa tartuntoja ja mahakatarria. Mielenkiintoista kyllä, mehiläiset tuottavat sitä estääkseen tartuntoja pääsemästä pesäänsä.

Sinun tulisi kysyä kuitenkin ensin lääkäriltäsi, sopiiko propoliksen nauttiminen omaan tilanteeseesi. On myös parasta aloittaa hitaasti ja rajoittaa propoliksen käyttö vain lyhyeen jaksoon.

Muita hyödyllisiä ruokia H. Pylori -bakteeritartunnan hoidossa

Some figure
  • parsakaali
  • inkivääri
  • kumina
  • kaali
  • raaka peruna
  • selleri
  • porkkana
  • ananas
  • Jos sinulla ei ole vatsahaavoja tai mahakatarria, voit ottaa myös ruokalusikallisen omenaviinietikkaa, jonka olet laimentanut lasilliseen vettä.

Muista siis tämän tartunnan aiheuttamat oireet, ja mikäli helikobakteeri on jo elimistössäsi, näiden neuvojen avulla voit taistella sitä vastaan luonnollisesti.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Brown, L. M. (2000). Helicobacter pylori: Epidemiology and routes of transmission. Epidemiologic Reviews. https://doi.org/10.1093/oxfordjournals.epirev.a018040
  • Eusebi, L. H., Zagari, R. M., & Bazzoli, F. (2014). Epidemiology of Helicobacter pylori Infection. Helicobacter. https://doi.org/10.1111/hel.12165
  • Cover, T. L., & Blaser, M. J. (2009). Helicobacter pylori in Health and Disease. Gastroenterology. https://doi.org/10.1053/j.gastro.2009.01.073
  • Dunn, B. E., Cohen, H., & Blaser, M. J. (1997). Helicobacter pylori. Clinical Microbiology Reviews. https://doi.org/10.1111/j.1083-4389.2004.00272.x
  • Bravo, D., Hoare, A., Soto, C., Valenzuela, M. A., & Quest, A. F. (2018). Helicobacter pylori in human health and disease: Mechanisms for local gastric and systemic effects. World journal of gastroenterology, 24(28), 3071–3089. https://doi.org/10.3748/wjg.v24.i28.3071
  • Kusters, J. G., van Vliet, A. H., & Kuipers, E. J. (2006). Pathogenesis of Helicobacter pylori infection. Clinical microbiology reviews, 19(3), 449–490. https://doi.org/10.1128/CMR.00054-05
  • Frank F, Stricker T, Stallmach T, Braegger CP. Helicobacter pylori infection in recurrent abdominal pain. J Pediatr Gastroenterol Nutr. 2000;31(4):424‐427. doi:10.1097/00005176-200010000-00017
  • Patel, S. K., Pratap, C. B., Jain, A. K., Gulati, A. K., & Nath, G. (2014). Diagnosis of Helicobacter pylori: what should be the gold standard?. World journal of gastroenterology, 20(36), 12847–12859. https://doi.org/10.3748/wjg.v20.i36.12847
  • Suzuki, S., Esaki, M., Kusano, C., Ikehara, H., & Gotoda, T. (2019). Development of Helicobacter pylori treatment: How do we manage antimicrobial resistance?. World journal of gastroenterology, 25(16), 1907–1912. https://doi.org/10.3748/wjg.v25.i16.1907

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.