8 ruokaa halvauksen ehkäisemiseen

Kuppi vihreää teetä auttaa kehoa taistelemaan kognitiivista vanhenemista vastaan. Vihreä tee sisältää runsaasti antioksidantteja ja auttaa puhdistamaan maksaa.
8 ruokaa halvauksen ehkäisemiseen
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 26 joulukuuta, 2022

Halvaus on kolmanneksi suurin kuoleman aiheuttaja maailmanlaajuisesti. Enemmän kuolemia aiheuttavat vain sydäntauti ja syöpä. Halvauksesta selviäminen ja palautuminen on epävarmaa, eikä kukaan voi olla sataprosenttisen varma siitä, osuuko halvaus omalle kohdalle. Halvauksen ehkäisemiseen voi vaikuttaa omilla valinnoilla. Tutkimukset ovat osoittaneet, että terveelliset elämäntavat ja tiettyjen terveellisten kasvisten nauttiminen voi vähentää riskiä kärsiä halvauksesta jopa 30 %.

Halvauksen ehkäisemiseen tarkoitetut ruoat parantavat samalla yleisesti elämänlaatua. Ala siis lisäämään tässä artikkelissa esiteltyjä kasviksia ruokavalioosi jo tänään.

Ruoka-aineilla voi kohentaa aivojen terveyttä

Saatat kuvitella, että halvausriski koskee vain 55-70 -vuotiaita. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä ikävä kyllä minkäikäiset tahansa voivat saada halvauksen. Halvausriski kasvaa vanhemmiten, mutta jopa parikymppiset voivat saada halvauksen.

Joskus halvausriski voi olla periytyvää laatua, mutta usein huono ruokavalio, kova stressi ja ahdistus lisäävät riskiä aivohalvaukseen. Tästä syystä onkin tärkeää alentaa riskiä nauttimalla terveellistä ruokaa ja viettämällä tervettä elämää, johon ei kuulu tupakointi tai alkoholin liikakäyttö.

Näitä ruokia kannattaa syödä päivittäin:

1. Porkkanat

porkkana halvauksen ehkäisemiseen

Yhdysvaltalaisen huippuyliopiston Harvardin tutkijoiden mukaan viisi annosta porkkanaa viikossa voi vähentää riskiä saada halvaus jopa 50 prosentilla.

Toki tällaisen tutkimustiedon edessä kannattaa olla terveen skeptinen, mutta porkkanoiden terveyshyödyt ovat olleet yleisessä tiedossa jo vuosikausia. Porkkana sisältää paljon antioksidantteja, jotka ehkäisevät verihyytymien kehittymistä. Porkkanat kiihdyttävät myös verenkiertoa. Porkkanoita kannattaakin popsia mahdollisimman paljon.

2. Ruusukaali

Ruusukaali sisältää runsaasti kaliumia ja folaattia. Nämä ovat tärkeitä ravintoaineita, jotka ehkäisevät kolesterolin kertymistä verisuoniin ja ne puhdistavat samalla verta kuona-aineista.

3. Avokado

avokado halvauksen ehkäisemiseen

Syömällä puolikkaan avokadon päivässä saat runsaasti terveyshyötyjä. Avokadot ovat täynnä terveellisiä rasvahappoja, kuten Omega-3 -rasvoja, jotka ovat hyväksi aivoille. Tämä ehkäisee solujen vanhenemista ja hapettumista. Muista siis syödä puolikas avokado päivässä!

4. Tomaatti

Tomaatit ovat luonnollinen antioksidanttien lähde. Tomaatista saa etenkin lykopeeniä, joka auttaa tunnetusti ehkäisemään halvauksia. Tomaatin sisältämät ainekset auttavat alentamaan verenpainetta ja parantavat verenkiertoa. Homokysteiini-niminen aine vaikuttaa haitallisesti verenkiertoon, ja tomaattia nauttimalla voi vähentää sen määrää suonissa.

5. Sardiinit öljyssä

sardiinit halvauksen ehkäisemiseen

Sardiineja kannattaa nauttia kaksi kertaa viikossa. Miksi? Sardiinit ovat luonnollinen terveellisten rasvojen, kalsiumin ja D-vitamiinin lähde. Ne suojaavat aivoja vanhenemisen vaikutuksilta. Pidä mielessä kuitenkin tämä neuvo: jos avaat tölkillisen sardiineja etkä syö koko sisältöä, älä koskaan säilö niitä alkuperäisessä metallitölkissä vaan siirrä loput lasi- tai muoviastiaan.

6. Melonit

Vesimelonit ja muut melonilaadut sisältävät paljon vettä, mineraaleja ja antioksidantteja. Melonit sisältävät vain vähän natriumia, joten ne sopivat täydellisesti terveelliseen ruokavalioon, etenkin jos kärsit korkeasta kolesterolista tai valtimoiden kovettumisesta. Nauti kulhollinen melonia päivittäin.

7. Vihreä tee

vihreä tee halvauksen ehkäisemiseen

Nauti kupillinen vihreää teetä päivässä. Vihreästä teestä saa runsaasti antioksidantteja, polyfenoleita, sekä muita tärkeitä yhdisteitä, jotka alentavat kolesterolia ja hidastavat kognitiivista ikääntymistä. Jos haluat kaiken hyödyn irti vihreästä teestä, muista nauttia se 20 minuuttia ruokailun jälkeen.

8. Kaura

Kauraa kannattaa nauttia etenkin aamiaisella, sillä se auttaa alentamaan verensokeria ja pitää pahanlaatuisen kolesterolin eli LDL:n määrän alhaisena. Lisäksi kauralla on rauhoittava vaikutus, joka ehkäisee stressiä ja tarjoaa aivoille tärkeitä ravinteita, kuten sinkkiä ja rautaa. Aloita siis päiväsi kulhollisella höyryävän lämmintä puuroa.

Muita tärkeitä ohjeita halvauksen ehkäisemiseen

liikunta ehkäisee halvausta

Yllä mainitut ruuat voivat auttaa alentamaan halvausriskiä 30-50 %. Halvauksen ehkäisemiseen on tärkeää pitää mielessä myös seuraavia asioita:

  • Muista nauttia monipuolista ja vaihtelevaa ravintoa. Älä syö samoja ruoka-aineita vuoden ympäri, vaan yhdistele eri ruokia luovalla tavalla. Minnesotan yliopiston epidemiologi Ly M. Steffenin mukaan kolmen hedelmäannoksen ja kolmen vihannesannoksen nauttiminen voi ehkäistä halvausta enemmän kuin viiden hedelmäannoksen nauttiminen ilman kasviksia.
  • Välttääksesi tiettyjä sairauksia ei sinun tarvitse rajoittaa syömisiäsi kokonaan. On tärkeää syödä esimerkiksi terveellisiä rasvoja, kuten oliiviöljyä, sillä ne suojaavat aivoja. Älä siis noudata rasvattomia tai muita rajoittavia ruokavalioita, vaan nauti monipuolisesti kaikkea. Terveellinen ruokavalio koostuu hiilihydraateista, proteiinista, rasvoista ja vitamiineista ja mineraaleista.
  • Yritä kontrolloida kokemasi stressin määrää. Varaa aikaa liikunnalle, hauskoille harrastuksille ja rentoutumiselle. Haasta itseäsi kokemaan uutta ja oppimaan, vietä elämäsi päivät positiivisella asenteella ja suhtaudu optimistisesti tulevaisuuteen.

Pidä huolta terveydestäsi yleisellä tasolla ja samalla huolehdit aivojesi terveydestä!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


    • Act FAST. (n.d.).
      stroke.org/understand-stroke/recognizing-stroke/act-fast
    • Mayo Clinic Staff. (2018). Stroke.
      mayoclinic.org/diseases-conditions/stroke/home/ovc-20117264
    • NINDS Stroke Information Page. (2018).
      ninds.nih.gov/disorders/stroke/stroke.htm
    • What is stroke? (n.d.).
      stroke.org/understand-stroke/what-stroke?pagename=type

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.