Kilpirauhasen vajaatoiminnan ja liikatoiminnan erot

Kilpirauhasen vajaatoiminnan ja liikatoiminnan erot

Viimeisin päivitys: 08 tammikuuta, 2019

 

Kilpirauhasen häiriöt ovat lisääntyneet huomattavasti viime vuosien aikana. Usein kuulee puhuttavan näistä kahdesta sairaudesta; kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja liikatoiminnasta, mutta silti on erittäin yleistä ettei näiden kahden eroja tunneta. Selitämme tässä artikkelissa kilpirauhasen häiriöt ja näiden sairauksien oireet ja mahdolliset aiheuttajat sekä annamme joitakin terveysvinkkejä elämänlaadun parantamiseen.

Mikä on kilpirauhanen?

Kilpirauhanen on perhosen muotoinen rauhanen joka sijaitsee henkitorven päällä ja säätelee elimistön aineenvaihduntaa sekä osallistuu hormonituotantoon, varsinkin tyroksiinin ja trijodityroniinin tuotantoon.

Hypotalamus ja aivolisäke säätelevät kilpirauhasen toimintaa. Seuraavassa listaamme kilpirauhasen häiriöt ja niiden oireet sekä hoitomuodot.

Hypertyreoosi, kilpirauhasen liikatoiminta

Hypertyreoosissa, kuten hyper-etuliite kertoo, rauhanen toimii liiallisessa määrin, mikä aiheuttaa myös liiallisen hormonien erittymisen. Noin 1 % väestöstä kärsii hypertyreoosista, erityisesti 30-40 -vuotiaat naiset.

Näkyvin merkki hypertyreoosista on struuman ilmaantuminen (kilpirauhasen kasvu) ja yleisimpiä oireita ovat takykardia, painon putoaminen, hermostuneisuus, vapina, unettomuus ja liiallinen hikoilu.

Hypertyreoosin aiheuttajat

  • Gravesin tauti
  • Jodipitoisten ruokien liiallinen nauttiminen tai suora altistus jodille
  • Kilpirauhasen tulehdus johtuen virusinfektiosta tai lääkityksistä, tai raskauden jälkeen ilmaantuva tulehdus
  • Hyvänlaatuiset kasvaimet kilpirauhasessa tai aivolisäkkeessä
  • Kasvaimet kiveksissä tai munasarjoissa
  • Kilpirauhashormonia sisältävien lääkkeiden väärinkäyttö

Luonnollinen hoito

Määrättyä lääkitystä tulee aina noudattaa, mutta tietyt ruoka-aineet voivat olla avuksi:

  • Kaali
  • Parsakaali
  • Retiisi
  • Pinaatti
  • Soija
  • Pavut
  • Persikat
parsakaali ja kilpirauhanen

 

Muita vinkkejä:

Kilpirauhasen häiriöt tulee aina ensisijaisesti hoitaa lääkärin avustuksella. Sen lisäksi, että lisäät yllä mainittuja ruokia ruokavalioosi, vältä myös ruokia joissa on runsaasti jodia, toisin sanoen ruokia joita suosittelemme vajaatoiminnasta kärsiville: kananmunat, persilja, kala ja äyriäiset, mantelit, aprikoosit jne.

Sitävastoin vihreä tee, nukula, melissa ja akankaali ovat erittäin hyödyllisiä.

Säännöllinen liikunta auttaa tasapainottamaan aineenvaihduntaa ja stimulantteja kannattaa välttää niin paljon kuin mahdollista, sillä ne pahentavat oloa:

  • Alkoholi
  • Kahvi
  • Virvoitusjuoma
tee hoitaa kilpirauhasta

 

Hypotyroidismi, kilpirauhasen vajaatoiminta

Hypotyroidismista taas kärsii 3 % väestöstä, erityisesti yli 50-vuotiaat naiset tai synnytyksen jälkeen. Kilpirauhashormonien määrä veren plasmassa laskee ja tähän liittyy oireita kuten uupumus, väsymys, lihasheikkous, kylmän tuntemukset, selittämätön painon lasku tai nousu, masennus ja muu emotionaalinen tasapainottomuus.

On olemassa myös muita hankalasti havaittavia oireita jotka voivat viitata tähän sairauteen: kalpea tai kellertävä iho, nesteen kertyminen, hiustenlähtö, harvat kulmakarvat ulkonurkissa ja erittäin kuiva iho.

Hypotyroidismin aiheuttajat

  • Erilaiset kilpirauhastulehdukset
  • Synnytyksen jälkeinen aika (myös hypertyroidismin jälkeen)
  • Synnynnäinen vika
  • Sädehoito kaulan alueelle
  • Kilpirauhasen toimintaa estävä lääkitys
  • Litium-hoito
  • Krooninen jodin puute

Luonnollinen hoito

Asianmukaisen hoidon lisäksi suosittelemme syömään seuraavia ruokia nostaaksesi joditasoasi:

  • Persilja
  • Kananmunat
  • Aprikoosi
  • Sinikala
  • Banaanit
  • Mantelit
  • Vesikrassi
  • Kurkku
  • Herneet
  • Omenat
  • Viikunat
  • Jodioitu suola tai merisuola
  • Merenelävät tai runsaasti jodia sisältävä levä kuten kelp-merilevä tai rakkolevä
  • Kala
  • Kvittenihillo
kala ja kilpirauhanen

 

Muita vinkkejä:

Jos et tykkää levästä, jota suositellaan koska se on orgaanista eikä sisällä myrkyllisiä ainesosia, voit ottaa sitä myös tablettina. Ne eivät sisällä ainoastaan jodia vaan myös monia muita mineraaleja ja välttämättömiä aminohappoja, jotka ovat erittäin hyödyllisiä elimistölle.

Toinen vaihtoehto on tehdä leväsuolaa. Jauha merisuola ja valitsemasi levä, sekoita ne ja pidä hyvin suljetussa astiassa. Suola toimii säilöntäaineena. Voit käyttää sitä normaalin suolan tavoin ruoanlaitossa, keitoissa, padoissa jne.

Vältä seuraavia ruokia sillä ne estävät jodin imeytymisen: kaali, ruusukaali, kukkakaali, parsakaali, pinaatti, soija, persikat, pavut, prosessoidut ja jalostetut ruoat ja hanavesi.

Voit myös tehdä minttu- ja inkivääriteetä ja lisätä ruokaan pienen määrän cayennepippuria.

Kuvien oikeudet: Ulterior Epicure, Daniel Friedle ja Pokrzywinski


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.