5 aivoja aktivoivaa ravinnetta

Ruoat, joissa on runsaasti fosforia (kuten tumma suklaa), ovat äärimmäisen tärkeitä, mikäli haluat pitää aivosi aktiivisina ja terveinä. Ne myös auttavat neuronejasi pysymään vahvoina, jotta muistisi voisi säilyä hyvänä ajan edetessä.

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että ruokavaliolla on paljon merkitystä sen kannalta, kuinka aktiivisina ja terveinä aivosi säilyvät ajan kuluessa? Ruoan valitseminen aivoja ajatellen on kuitenkin hankalaa ilman tarkempaa tietoa asiasta, ja usein ihmisen ruokavalio ei erityisemmin tuekaan tätä hyvin tärkeää elintä. Tuloksena voi siten olla haitallisten tottumusten aiheuttamaa aivojen kunnon huononemista, ja juuri silloin kuin henkilö sitä vähiten odottaa.

Huono verenkierto, joka saa aikaan verihyytymiä tai valtimoiden kovettumista, on ehdottomasti eräs tärkeä tekijä, joka tulisi ottaa huomioon. Tämänkertaisessa artikkelissamme haluammekin kertoa tarkemmin aivojen kunnon parantamisesta ravinnon avulla sekä antaa muutaman neuvon, joiden avulla pystyt pitämään aivosi aktiivisina ja terveinä. Valitse siis oikeanlainen ruokavalio, josta saat tarpeeksi sopivia ravinteita aivokuoresi hoitoon. Tartu tilaisuuteen, sillä voit lisätä hyvinvointiasi oleellisesti kiinnittämällä aivoihin niiden ansaitsemaa huomiota!

Parhaat ravinteet aivojesi kannalta

1. Magnesium

Ruokaa aivoille magnesium
Olemme jo puhuneet paljon artikkeleissamme magnesiumin monista hyödyistä. Kyseessä on elintärkeä mineraali, joka edistää kehon aineenvaihdunnan prosesseja monella tavalla, ja se on tärkeä tekijä välittäjäaineiden ja neuromodulaattoreiden tuotannossa – nämä puolestaan auttavat aivoja lähettämään hermoimpulsseja.

Magnesium on elintärkeä tekijä sen kannalta, että voisit pitää aivosi aktiivisina ja terveinä. Tätä ainetta kannattaakin sisällyttää ruokavalioon joka päivä 300-350 milligrammaa. Kuten jo varmasti tiedätkin, apteekeista löytyy lukuisia ravinnelisiä, joiden avulla ruokavalion aiheuttamia puutteita voi korjata. Alla listaamme kuitenkin ruokia, joista saa hyvän määrän tätä hyvin tärkeää ravinnetta.

  • Mantelit
  • Seesaminsiemenet
  • Täysjyvät
  • Kaakao
  • Soijapavut
  • Täysjyväriisi
  • Pinaatti
  • Kikherneet
  • Persilja

2. Hiilihydraatit
Ruokaa aivoille siemenet

Hiilihydraatit ovat erittäin oleellista ravintoa kehollesi, sillä saat niistä tarvitsemaasi energiaa. Olemme kuitenkin jo aiemmissa artikkeleissamme korostaneet, kuinka tärkeää on valita oikeanlaisia hiilihydraatteja. Nämä ovat sellaisia, joissa ei ole lisättyä rasvaa tai sokereita – muuten syömäsi ruoka voi helposti aiheuttaa sinulle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Aivosi tarvitsevat hiilihydraatteja, jotta ne voisivat säädellä monia perustavanlaatuisia prosessejaan, ja lisäksi saat niistä energiaa varastoon. On myös kiinnostavaa, että hiilihydraatit stimuloivat kehon insuliinintuotantoa, ja siten ne auttavat tuottamaan aminohapppoja, kuten tryptofaania. Hiilihydraatit voivat siis olla elintärkeitä sen kannalta, että voisit tuntea olosi rentoutuneeksi sekä vähentää kokemasi stressin määrää. Ja kuten tiedät, stressi on eräs pahimmista vihollisista sen kannalta, että voisit pitää aivosi terveinä ja aktiivisina.

Mitkä ovat terveellisimmät hiilihydraatit, joita voit aterioillasi valita?

  • Kaura
  • Täysjyvät
  • Pavut
  • Tattari
  • Oliiviöljy
  • Herneet

3. Fosfori

Ruokaa aivoille kananamuna
Fosfori on hyvin tärkeä ravinne, mikäli haluat varmistaa aivojesi säilymisen terveinä ja aktiivisina. Tämän mineraalin ansioista solujesi kalvot ja neuronit säilyvät vahvoina ja kestävinä, joten pystyt parantamaan muistiasi ja yhteyksien muodostumista.

Aivojen terveyden ja riittävän fosforin saannin yhteys on fakta, jonka todistaa suuri määrä tieteellistä tutkimusta. Kyseisen mineraalin tärkeys onkin vahvistettu ja monta kertaa, ja se on oleellinen tekijä myeliinin tuotannon sekä monien perustavanlaatuisten kognitiivisten toimintojen kannalta.

Mitkä ruoat auttavat sinua lisäämään fosforin määrää elimistössäsi?

  • Juusto
  • Sardiinit ja äyriäiset
  • Tumma suklaa
  • Sokeriton kreikkalainen jogurtti
  • Kananmunat
  • Liha ja kana

4. B6- ja B12-vitamiinit

Ruokaa aivoille äyriäiset
Tiesitkö, että nämä kaksi vitamiinia ovat todella tärkeät sen kannalta, että voisit pitää aivosi aktiivisina ja terveinä? Ne auttavat aivojasi yhdistämään kunnolla dopamiinia, serotoniinia ja adrenaliinia. Lisäksi kyseiset vitamiinit mahdollistavat aivoissasi tapahtuvan proteiinien aineenvaihdunnan, ja ne sekä parantavat verenkiertoa että kohentavat muistia.

Haluatko alkaa syödä lisää runsaasti B6- ja B12-vitamiinia sisältäviä ruokia? Kokeile näitä:

  • Pistaasipähkinät
  • Banaanit
  • Kananmunan keltuainen
  • Pähkinät
  • Äyriäiset
  • Vasikka ja lammas
  • Taimen, tonnikala ja sardiinit
  • Jogurtti

5. Sinkki

Ruokaa aivoille siemenet
Sinkki on tärkeä mineraali kehon kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta – se ei ole hyväksi ainoastaan aivoillesi
. Sinkki auttaa kohentamaan ihoasi, hoitamaan haavojasi, torjumaan syöpää sekä jopa suojaamaan sinua vilustumisilta, sillä se edistää kehon luonnollista vastustuskykyä.

Onkin kiinnostava seikka, että sinkki on hyvin tärkeä tekijä muistin toimivuuden ja kognitiivisen vakauden kannalta. Ne ihmiset, joilla ei ole tarpeeksi tätä mineraalia kehossaan, kärsivät usein muun muassa epilepsiasta. Näistä syistä on aina tärkeää sisällyttää tarpeeksi sinkkiä päivittäiseen ruokavalioon. Tämän ravinteen ansiosta pystyt parantamaan aivojesi hippokampuksen toimintaa, mikä tarkoittaa, että kykenet parantamaan muistiasi ja edistämään oppimistasi. Pidä siis sinkki mielessäsi, kun menet seuraavan kerran ruokaostoksille!

Mistä ruoista saa paljon sinkkiä?

  • Osterit
  • Ravut
  • Maapähkinät
  • Tumma suklaa
  • Kurpitsansiemenet
  • Seesaminsiemenet
  • Vehnänalkiot
  • Lammas

Lopuksi otamme vielä esille erään tärkeän asian: kaikkien näiden ravinteiden lisäksi on oleellista aivojen terveen ja aktiivisen toiminnan kannalta, että pidät mielesi liikkeessä ja teet asioita, joitka saavat kiinnnostuksesi heräämään. Kannattaa myös viettää yleisesti ottaen tervettä elämää fyysisesti. Yritä oppia jotakin uutta joka päivä, ja vahvista suhteitasi ympärilläsi oleviin ihmisiin. Pidä myös aina kiinni positiivisuudestasi ja innostuksestasi.

Eräs todella oleellinen asia aivojen kannalta on stressi. Muista siis kiinnittää huomiota kokemasi stressin määrään, ja ala lisätä esittelemiämme tärkeitä ravinteita päivittäiseen ruokavalioosi – näin pystyt huolehtimaan luonnollisesti aivojesi terveydestä ja aktiivisuudesta!