Kuinka tehdä sumute pölypunkeille

Pölypunkeista eroon pääseminen voi olla helppoa, mutta sinun tulee olla johdonmukainen. Pölypunkit ovat vastuussa noin 50 % allergiaoireista.

Pölyallergian aiheuttavat pienen pienet pölypunkkeina tunnetut eliöt, jotka aiheuttavat erilaisia inhottavia oireita, kuten tukkoinen nenä, jatkuva aivastelu, vuotava nenä, yskiminen, kutiava nenä tai silmät ja vakavimmissa tapauksissa astmakohtaukset.

Punkit kuuluvat hämähäkkieläinten monimuotoiseen ryhmään, sillä ne ovat kaukaisesti sukua hämähäkeille ja skorpioneille. Punkkeja löytyy käytännössä joka nurkasta keskivertokodissa ja luultavasti olet niiden ympäröimänä tälläkin hetkellä.

Joka tapauksessa totuus on, että altistut jatkuvasti valtavalle määrälle mikro-organismeja, joista punkit ovat yksi ryhmä. Ne eivät siis ole välttämättä haitallisia – itse asiassa suurin osa punkeista on harmittomia ja näkymättömiä paljaalle silmälle.

Punkkilaji joka tunkeutuu kotiisi aiheuttaen allergiaa ja hengitystieongelmia on pölypunkit. Taistellaksesi näitä eliöitä vastaan, sinun tulee tietää niistä hieman lisää.

Mikroskooppiset pölypunkit

Missä pölypunkkeja on?

Pölypunkit ovat näkymättömiä eliöitä (noin 0.3 mm kokoisia) jotka syövät ihostamme irtoavia kuolleita soluja. Pienet ulostepartikkelit joita punkit tuottavat, aiheuttavat pölyallergiaa. Jokainen pölypunkki tuottaa noin 20 partikkelia päivässä ja elinaikanaan eli noin 10 viikossa 2000 partikkelia. Keskivertopatjassa saattaa olla tuhansia, jopa miljoonia punkkeja.

Koiraspunkki elää noin 10 päivää mutta naaras selviää jopa 70 päivää ja saattaa munia 60-100 munaa elinaikanaan. Tässä tapauksessa pölypunkkien määrä kodissasi saattaa kasvaa eksponentiaalisesti.

Punkit kaihtavat valoa ja siksi ne usein piileskelevät kuitujen seassa kankaissa ja materiaaleissa kuten verhoilukankaat, patjat, matot ja lelut. Lisäksi punkit lisääntyvät alueilla joissa on korkea lämpötila ja kosteus, kuten ullakoilla ja kellareissa.

Pölyallergiat ja niiden seuraukset terveydellesi

On arvioitu, että pölypunkit ovat vastuussa 50 % allergiaoireista. Niiden sisäänhengittäminen aiheuttaa hengitystiesairauksia kuten nuhaa, häiriötä joka vaikuttaa nenän limakalvoon ja aiheuttaa aivastelua, kutinaa, tukkeutumista, nenän eritystä ja joskus hajuaistin häiriöitä. Niiden tiedetään myös laukaisevan astmakohtauksia.

Punkit voivat myös aiheuttaa allergista sidekalvontulehdusta, eli silmän tulehdusta joka aiheuttaa kutinaa, punaisuutta, silmien vuotamista ja tunnetta että silmissä on jotain ylimääräistä.

Niin ikään pitkittynyt ihokontakti saattaa aiheuttaa ärsytystä, joka tunnetaan atooppisena ekseemana, ja se johtaa kutiseviin, tulehtuneisiin laikkuihin iholla.

Kestävät kotikonstit

Nainen imuroi pölypunkit pois

Välttääksesi kaikki pölyallergian hankaluudet, sinun tulee vain välttää altistusta pölypunkeille. Kodin pitäminen puhtaana on avainasemassa ja sitä voit tehostaa yksinkertaisilla keinoilla. Ei tarvitse kutsua ammattilaista häätämään punkkeja.

Punkinhäätösumute

Ensinnäkin voit tehdä kotitekoisen hyönteissuihkeen poistaaksesi eliöitä kankaista ja kotisi nurkista. Voit myös ostaa sitä kaupoista.

Jos teet sen itse, tarvitset näitä:

  • Sumutepullo
  • 1,2 dl puhdistusalkoholia
  • 1,2 dl tislattua vettä
  • 30 tippaa eteeristä öljyä (sitruuna, eukalyptus, laventeli, sypressi, kaneli jne.)

Sekoita kaikki ainekset sumutinpullossa niin olet valmiina hankkiutumaan eroon punkeista. Suihkuta seosta vuodevaatteisiin, tyynyihin, peittoihin, verhoihin ja kaikkialle minne pöly kerääntyy. Ei kannata käyttää tätä sumutetta jos sinulla on alle kolmevuotiaita lapsia tai olet raskaana. Jos käytät, anna seoksen haihtua kunnolla ennen kuin käytät suihkutettuja esineitä.

Ensimmäisellä kerralla käyttäessäsi tätä suihketta vähennät punkkipopulaatiota noin kahdeksi kuukaudeksi. Pitääksesi alueen puhtaana näistä eliöistä, sinun tulee kuitenkin tehdä sumutus uudelleen joka toinen tai kolmas kuukausi.

Eteeriset öljyt

Toinen vaihtoehto on suihkuttaa huoneesi joka päivä käyttäen eteerisiä öljyjä kuten laventeli, minttu, piparminttu tai mänty, varmistaaksesi raikkaamman ilman. Lisäksi tuoksu on erittäin miellyttävä.

Aniksen, neilikan, fenkolin, timjamin ja laventelin sekoitus suihkutettuna vuodevaatteisiin ja mattoon auttaa myös vähentämään punkkipopulaatiota makuuhuoneessasi. Se antaa huoneellesi kivan tuoksun ja saa huoneen vaikuttamaan siistimmältä ja raikkaammalta.

Muista, että eteeriset öljyt sisältävät voimakkaita yhdisteitä jotka saattavat olla ärsyttäviä joillekin ihmisille. Käytä niitä säästeliäästi ja varmista ettei kukaan taloudessa ole allerginen niille.

Pölypunkit vuodevaatteissa

Estä punkkien ilmaantuminen

On olennaista pitää koti puhtaana ja ehkäistä uusien punkkien ilmaantuminen. Siksi sinun täytyy tehdä kotonasi joitakin muutoksia ja luoda olosuhteet jotka eivät ole suotuisia niiden lisääntymiselle ja henkiinjäämiselle. Tässä on joitakin vinkkejä:

  • Pidä kosteus alhaalla, alle 50 %. Kosteudenpoistajan käyttäminen makuuhuoneessa voi vähentää pölyallergian mahdollisuutta. Tämän lisäksi voit hankkia kosteusmittarin mitataksesi kosteuden kodissasi.
  • Huolehdi hyvästä ilmanvaihdosta. Avaa ikkuna ja laita tuuletin päälle estääksesi pölypartikkeleiden ja punkkien lisääntymisen. Tuuleta kotiasi 15 minuuttia päivässä.
  • Yritä päästää auringonvalo kaikkiin huoneisiin. Hyvin valaistu huone ei ole punkkien kehittymiselle ihanteellinen paikka.
  • Pese lakanasi ja verhosi kuumassa vedessä. Se auttaa poistamaan niissä elävät punkit.
  • Patjan pitäminen puhtaana on avainasemassa, koska sen päällä vietät suurimman osan ajastasi ollessasi kosketuksissa punkkien kanssa, ja luultavasti niitä on siellä suuri määrä. Käytä jonkin aikaa patjasi puhdistukseen ja käytä suihketta joka puolelle poistaaksesi pölypartikkelit. Tee tämä käsittely säännöllisesti estääksesi punkkeja lisääntymästä patjassasi uudelleen.
  • Kesällä kannattaa viedä kaikki kankaat ja huonekalut ulos auringonpaisteeseen, sillä punkit eivät selviä kuumassa lämpötilassa. Ne eivät myöskään kestä talven alhaisia lämpötiloja.
  • Voit aina poistaa maton tai muun materiaalin joka tarjoaa punkeille suojan. Matto on punkkien lempipaikka. Erityisesti sementin päällä oleva kokolattiamatto, sillä se vetää helposti kosteutta itseensä ja tarjoaa ihanteellisen ympäristön punkeille. Jos mahdollista, korvaa kokolattiamatto laatalla, puulla tai jollain muulla kovalla pinnalla. Huonekalujen päällysteiden muuttaminen helposti irroitettaviksi ja pestäviksi on myös hyvä keino estää punkkeja lisääntymästä.

Punkkien häätäminen kodista on helppo tehtävä, mutta jotta se olisi tehokasta, sinun tulee olla johdonmukainen. Huolehdi tärkeimpien alueiden siivoamisesta säännöllisesti: matot ja lakanat varsinkin, sillä niissä pesii suurimmat populaatiot. Tärkeintä on siivota keväällä ja syksyllä sillä näinä aikoina punkit kukoistavat.