Logo image
Logo image

Parhaat hoidot peräpukamiin

4 minuuttia
Sen lisäksi että käytät hoitavia paikallisia voiteita epämukavuuden ja kivun lievittämiseen vessakäyntien yhteydessä, on tärkeää lisätä kuitua ruokavalioon - kuitu tekee ruuan liikkumisesta suolistossa helpompaa
Parhaat hoidot peräpukamiin
José Gerardo Rosciano Paganelli

Tarkistanut ja hyväksynyt: lääkäri José Gerardo Rosciano Paganelli

Kirjoittanut Yamila Papa Pintor
Viimeisin päivitys: 26 joulukuuta, 2022

Miljoonat ihmiset kautta maailman kärsivät peräpukamista. Peräpukamat voivat olla todella inhottava vaiva, joka heikentää elämänlaatua. Peräpukamat syntyvät, kun peräaukon alueen verisuonet turpoavat ja muodostavat suonikohjuja: suonikohjut aiheuttavat kipua, kutinaa ja kirvelyä. Onneksi peräpukamiin löytyy myös luonnollisia hoitoja.

Oireiden lievittämiseen on monia erilaisia luonnollisia hoitoja, ja alta löydät ohjeet niiden valmistamiseen ja käyttöön.

Mikä johtaa peräpukamiin?

Peräpukamat ovat yleinen ongelma. Tutkimusten mukaan jopa 50 % maailman väestöstä kärsii peräpukamista, sekä ulkoisista että sisäisistä. Peräpukamien syntyyn vaikuttavat eri tekijät, mutta yleensä peräpukamista kärsiviä yhdistävät seuraavat ominaisuudet:

  • Ylipaino
  • Krooninen ummetus
  • Toistuva ripuli
  • Raskaus
  • Paljon eläinproteiinia sisältävä ruokavalio
  • Kuidun vähäisyys
  • Ruoka-aineallergiat
  • Liikunnan puute
  • Työ, joka vaatii fyysistä rasitusta tai jatkuvaa seisomista

Peräpukamista kärsivien oireet ovat yleensä seuraavanlaisia:

  • Kihelmöivä tunne peräaukon seudulla
  • Turvotus ja tulehdus
  • Polttelu
  • Kipu
  • Kutina
  • Verenvuoto
  • Tunne siitä, ettei suoli tyhjene kunnolla

Suositeltua lukemista: Mikä aiheuttaa peräpukamat? Miten niitä hoidetaan?

Mitkä ovat parhaat hoidot peräpukamiin?

Jos peräpukamat johtuvat huonosta ruokavaliosta, voit yrittää lievittää oireilua nauttimalla terveellistä ruokaa ja lisäämällä kuidin määrää. Kokeile ainakin näiden ruoka-aineiden lisäämistä ruokavalioosi:

  • Kaura
  • Tuoreet hedelmät
  • Vihreät lehtikasvikset, kuten pinaatti ja lehtikaali

Voit myös hyödyntää kotihoitoja peräpukamien oireiden hillitsemisessä ja kivun lievittämisessä. Kokeile ainakin näitä:

Aloe vera

Some figure

Aloe voi auttaa kutinaan, tulehdukseen ja polttavaan tunteeseen. Tämän lisäksi aloe veran geeli levittyy helposti ja se lievittää oireita lähes välittömästi.

Leikkaa aloe vera -kasvista yksi lehti irti ja leikkaa se kahtia. Kaavi geeli lusikalla pieneen kulhoon. Voit käyttää myös apteekista saatavaa aloegeeliä. Pese peräaukon alue ennen voiteen levittämistä.

Lääkinnälliset kasvit peräpukamiin

Voit valmistaa hoitavan teeuutteen, joka lievittää peräpukamien oireita ja ehkäisee uusien pukamien syntymistä. Suosi etenkin kamomillaa, peltokortetta ja lehtimangoldia.

Ainekset

  • Käytä kourallinen valitsemaasi yrttiä tai kasvia; yleensä uutteen valmistukseen sopivat sekä lehdet että kukinnot
  • 1 litra vettä

Valmistus

  • Kiehauta vesi kattilassa, lisää yrtti ja anna kiehua 5 minuuttia. Poista liedeltä ja anna jäähtyä 10 minuuttia.
  • Siivilöi neste ja kaada suureen kulhoon tai matalaan ämpäriin tehdäksesi peppukylvyn. Veden tulisi olla huoneenlämpöistä.
  • Istahda kulhoon ja anna hoidon vaikuttaa 10 minuuttia. Tunnet helpotuksen heti.

Lehtimangoldi

Voit nauttia lehtimangoldia raakana salaateissa parantaaksesi suoliston toimintaa ja ehkäistäksesi peräpukamien aiheuttamaa kipua. Voit myös kokeilla tätä kipua lievittävää hoitoa:

Ainekset

  • 1 nippu lehtimangoldia
  • Vettä tarpeen mukaan

Valmistus

  • Pese lehtimangoldin lehdet ja aseta ne kulhoon.
  • Laita kulho jääkaappiin kolmeksi tunniksi, anna lehtimangoldin viilentyä kunnolla.
  • Asettele lehdet pukamille ja anna niiden vaikuttaa niin kauan, kunnes ne muuttuvat huoneenlämpöisiksi.
  • Voit toistaa hoidon kolme kertaa päivässä.

Peruna

Some figure

Peruna on loistava keino peräpukamien hoitoon, sillä se vähentää turvotusta ja polttelua. Voit käyttää perunaa monella eri tavalla, mutta muista, että tärkeintä on käyttää kylmiä perunoita. Kylmyys hillitsee tulehdusta ja ärtyneisyyttä ja tuo lievityksen oireisiin nopeasti. Kokeile perunoita näin:

  • Kuori ja raasta perunat. Kääri raastettu peruna ohueen liinaan ja aseta pukamille.
  • Tai: kuori ja viipaloi peruna. Asettele viipaleet pukamille.

Käytä jääkaappikylmiä perunoita ja käytä ne niin, että perunoiden mehu pääsee kosketuksiin hoidettavan alueen kanssa. Perunoiden vaikuttavat ainesosat laskevat turvotusta ja lievittävät inhottavaa oloa nopeasti. Aluetta ei tarvitse huuhtoa hoidon jälkeen.

Tomaatti

Tomaatin sisältämä vesi auttaa kosteuttamaan aluetta ja vähentämään turvotusta ja tulehdusta. Leikkaa tomaatti kahtia (suosi jääkaappikylmää tomaattia) ja aseta pukamille. Paina tomaatinpuolikasta pukamia vasten hellävaroen. Anna sen vaikuttaa muutaman minuutin ajan ennen poistamista.

Kotihoidot peräpukamiin

Jos olet kokeillut edellä mainittuja keinoja ja kaipaat jotakin tehokkaampaa, kokeile seuraavia luonnollisia hoitokeinoja:

Valkosipuli, laakerinlehti ja neilikka

Nämä kolme ainesta parantavat ihoärsytystä, poistavat tulehdusta ja desinfioivat aluetta. Yhdessä ne toimivat tehokkaana hoitona peräpukamiin.

Ainekset

  • 3 valkosipulinkynttä
  • 2 laakerinlehteä
  • 3 neilikkaa
  • Puoli litraa vettä

Valmistus

  • Anna veden kiehahtaa ja leikkaa valkosipuli siivuiksi. Murskaa laakerinlehdet ja neilikka.
  • Lisää kaikki ainekset kiehuvaan veteen ja anna poreilla puolisen tuntia. Poista liedeltä ja anna jäähtyä 10 minuuttia.
  • Siivilöi neste ja uita sitten puhdasta pientä pyyhettä tai liinaa nesteessä. Kun neste on viilentynyt, voit asettaa liinan pukamille.

Kamomilla ja ruusun terälehdet

Some figure

Suositeltua lukemista: Kamomilla: Luonnollinen hoito peräpukamiin

Kamomilla ja ruusu sopivat täydellisesti peräpukamien oireiden lievittämiseen.

Ainekset

  • 1 ruokalusikallinen kuivattuja kamomillan kukkia, noin 10 grammaa
  • 2 ruusua
  • 250 ml vehnänalkioöljyä
  • 2 ruokalusikallista mehiläisvahaa, noin 20 grammaa
  • 2 ruokalusikallista lanoliinia, noin 20 grammaa

Valmistus

  • Sekoita kamomillan kukinnot öljyyn. Revi ruusujen terälehdet irti ja sekoita joukkoon.
  • Kaada neste pieneen kattilaan ja anna kiehahtaa matalalla lämmöllä, anna poreilla noin tunnin ajan, muista sekoittaa muutamaan kertaan. Poista liedeltä, anna jäähtyä ja siivilöi neste lasipurkkiin.
  • Sulata toisessa pannussa mehiläisvaha ja lanoliini. Lisää neste lasipurkkiin ja anna nesteen jähmettyä hieman.
  • Käytä hoitavana voiteena aina kun kärsit peräpukamien aiheuttamista kivuista.

Voikukka, taikapähkinä ja mukulaleinikki

Nämä kolme kasvia pitävät sisällään monia hoitavia ja lääkinnällisiä vaikutuksia, jotka voivat lievittää peräpukamien aiheuttamia kipuja ja inhottavia oireita huomattavasti. Voit käyttää näitä yrttejä myös hyönteisten puremien, ihottuman ja pintahaavojen hoitoon.

Ainekset

  • 2 rkl taikapähkinää, 20 g
  • 2 rkl voikukkaa, 20 g
  • 2 rkl mukulaleinikkiä, 20 g
  • Puoli litraa vettä

Valmistus

  • Kiehauta vesi ja lisää kasvit. Anna kiehua noin 10 minuuttia, poista liedeltä ja anna uuttua 10 minuuttia.
  • Siiviöli neste ja kostuta sillä vanulappu. Painele peräpukamille ja anna nesteen imeytyä kokonaan.
  • Voit toistaa hoidon niin moneen kertaan kuin haluat, se lievittää kipua ja kutinaa tehokkaasti.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Hemorroides – Síntomas y causas – Mayo Clinic. (2018). Retrieved from https://www.mayoclinic.org/es-es/diseases-conditions/hemorrhoids/symptoms-causes/syc-20360268
  • HM, U. (2018). Hemorroides | HM Hospitales. Retrieved from https://www.hmhospitales.com/usuario-hm/apuntes-de-salud/hemorroides
  • País, E. (2018). El 100% de la poblacion tiene hemorroides, pero sólo la mitad las sufre. Retrieved from https://elpais.com/diario/1996/11/04/sociedad/847062014_850215.html
  • Rakinic, J., & Poola, V. P. (2014). Hemorrhoids and fistulas: New solutions to old problems. Current Problems in Surgery. https://doi.org/10.1067/j.cpsurg.2013.11.002

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.