Oluen loistavat terveysvaikutukset

Olut kohtuullisissa määrissä juotuna auttaa torjumaan sydän- ja verisuonitauteja sekä osteoporoosia, ja se vaikuttaa myös kaihia vastaan. Oluella on monia muitakin terveyttä edistäviä ominaisuuksia, ja lisäksi sillä on eräitä hyötyjä ulkonäön kannalta.

Olut on yksi kaikkein suosituimmista juomista koko maailmassa. Sitä juodaan niin ystävien kesken, raskaan työpäivän jälkeen kuin vaikkapa rentouduttaessa meren äärellä. Olut ei kuitenkaan ole pelkkä nautintoaine – sillä on monia hyötyjä terveyden kannalta, jos juodut määrät eivät ole liian suuria. Tässä artikkelissa jaamme siis oluen tärkeimmät hyvinvointiin liittyvät hyödyt, joista moni oluenjuoja ei ole tietoinen – yllättävää kyllä, tämä perinteinen juoma voi olla hyödyksi sekä sisäisesti että ulkoisesti.


Oluen hyödyt terveydelle ja ulkonäölle

Suojelee sydäntä ja verisuonia

Oluen kohtuullinen juonti voi hillitä tulehtuneisuutta elimistössä, ja se saattaa lisätä merkittävästi hyvän kolesterolin määrää. Siten olut voi auttaa tiettyjen sydäntautien hillitsemisessä, joten lasillinen olutta päivässä voi olla hyödyksi sydämen kannalta.

Vahvistaa luita

Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että olut (ja muut juomat, jotka sisältävät vain vähän alkoholia) saattaa olla positiivinen tekijä luiden terveyden kannalta. Tämä johtuu siitä, että oluessa on silikonia, joka on mineraali, ja se auttaa parantamaan luiden tiheyttä sekä estämään luumassan määrän vähenemistä. Lisäksi oluesta saa luonnollisia kasviestrogeeneja, jotka ovat hyödyksi osteoporoosin estämiseksi ja vaihdevuosiin kuuluvien oireiden helpottamiseksi.

olut

Antaa suojaa hermostosairauksia vastaan

Tieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että ne ihmiset, jotka juovat olutta kohtuullisissa määrissä, ovat vähemmän riskialttiita Alzheimerin taudin suhteen kuin ne, jotka eivät juo tätä juomaa. Tämä on oluen sisältämän silikonin ansiota, sillä se pystyy vähentämään elimistöön kerääntyneitä myrkyllisiä metalleja, jotka aiheuttavat rappeuttavia sairauksia. Samalla olut parantaa muistia ja keskittymiskykyä.

Torjuu syöpää

Yksi oluen pääkomponenteista on nimeltään xanthohumol, joka on polyfenoli, ja sitä löytyy humalasta. Se on antioksidantti, joka hillitsee ja torjuu syöpäsolujen muodostumista, joten se toimii eräänlaisena ennaltaehkäisevänä kemoterapiana tiettyjä syöpätyyppejä koskien.

olutshampoo

Vahvistaa vastustuskykyä

Oluella on kyky parantaa elimistön vastustuskykyä, ja se auttaa siten estämään tarttuvia tauteja, kuten flunssaa ja herpestä. Vähintäänkin olut pystyy joissakin tapauksissa vähentämään oireiden vakavuutta tai kestoa. Joissakin osissa Saksaa käytetäänkin perinteisenä kotihoitona lämmintä olutta silloin kun flunssa iskee, sillä se pystyy vähentämään nenän tukkoisuutta ja parantamaan verenkiertoa.

Hillitsee tulehtuneisuutta

Oluen ja muiden alkoholia sisältävien juomien välillä on se ero, että olut sisältää humalaa. Tällä yhdisteellä on tulehtuneisuutta hillitsevä vaikutus, ja se toimii bakteereja vastaan. Olut on avuksi myös sellaisten sairauksien torjunnassa, jotka liittyvät ikääntymiseen.

oluet

Parantaa vatsan toimintaa

Jos sinulla on vatsaan liittyviä ongelmia, voi olut toimia luonnollisena hoitokeinona. Oluen, siiderin tai viinin juonti kohtuullisissa määrissä lisää vatsahappojen määrää, ja nämä hapot nopeuttavat vatsan tyhjentymistä. Täten olut vähentää riskiä saada tulehdus bakteerista nimeltään helicobacter pylori, joka saattaa aiheuttaa mahahaavan.

Estää ummetusta

Kuidun saanti vähentää todistetusti ummetusta, ja se myös hävittää huonoa kolesterolia. Ohrasta valmistetusta oluesta saat päivittäisen suosituksen verran liukenevaa kuitua, mikä tekee tästä juomasta erittäin hyvän vaihtoehdon ravinteiden kannalta – se onkin kakkosena heti veden jälkeen.

olut2

Tehokas nesteenpoistaja

Olet ehkä huomannut, että kun alat juoda olutta, täytyy sinun melkein heti mennä vessaan. Tämä johtuu siitä, että olut on 90 % vettä, ja se sisältää vain vähän natriumia, joten se hävittää elimistöön kertynyttä nestettä. Olut estää myös munuaisiin liittyviä ongelmia, ja se sisältää suuren määrän kaliumia.

Vähentää riskiä kärsiä kaihista

Olut on hyväksi näön kannalta monella tavalla, mutta erityisesti siksi, että se estää kaihin kehittymistä. Yhden lasillisen juonti päivittäin on hyväksi esimerkiksi diabeetikoille, sillä se auttaa pitämään näkökyvyn hyvänä ja estää silmänpainetaudin syntyä. Tumma olut on parempi vaihtoehto kuin vaalea olut, jos haluat hyötyä näistä näköä suojelevista ominaisuuksista.

kotona_valmistettu_olut

Estää anemiaa

Tämä on hyvä etu erityisesti niille naisille, jotka ovat käymässä läpi vaihdevuosiaan, sillä kyseisellä ajanjaksolla naisilla on ravinnevajaus. Oluen flavonoidit ovat tehokkaita antioksidantteja, ja ne lisäävät solujen toimintaa sekä kohottavat raudan määrää elimistössä.

Antaa suuren määrän energiaa

Olut sisältää paljon B-vitamiinia, joten sen juonti voi saada olosi tuntumaan energisemmäksi. Voit siis saada siitä apua esimerkiksi työntekoon tai opiskeluun, sillä jaksat olla aktiivisempi. Jos kiinnität huomiota asiaan, voitkin huomata energiatasosi nouseva aina kun juot lasillisen olutta. B-vitamiini vahvistaa hermostoa, ja lisäksi se edistää solujen uusiutumista.

olut3

Parantaa ihon kuntoa

New Yorkissa on keksitty erikoinen ajanviettotapa: ”olutkylpylä”. Siellä voit nauttia oluen hyödyistä muun muassa loikoilemalla ammeessa, joka on täytetty tummalla oluella. Myös Saksassa, Itävallassa ja Tšekeissä on ollut olueen perustuvia hoitoja esimerkiksi kasvonaamioiden muodossa. Tällainen naamio onkin tehokas, sillä olut sisältää paljon vitamiineja, ja ne parantavat ihon kuntoa ja sen pigmenttejä. Niin saat oluen avulla nuorekkaamman, sileämmän ja joustavamman ihon.

Hoitaa hiuksiasi tehokkaasti

Muun muassa Catherine Zeta Jones, tunnettu elokuvanäyttelijä, on puhunut siitä, kuinka hyödyllinen tuote olut on hiustenhoidossa. Oluella on mahtavat vaikutukset hiusten kiiltoon ja pehmeyteen. Hoito on aromiensa puolesta ehkä hiukan haasteellinen, mutta tämän tunnistettavan tuoksun voi helposti peittää esimerkiksi hajuvedellä. Oluen kyvyt hiusten kunnon parantamisessa johtuvat sen sisältämistä B-vitamiinista ja proteiineista.

Rentouttaa jalkoja

Kun tulet kotiin jalat uupuneena pitkän ja rankan päivän jälkeen, ei mikään ole parempaa kuin niiden laittaminen mineraalisuolaa sisältävään veteen. Jos käytät kuitenkin kylmää olutta veden korvikkeena, antavat kuplat vieläkin rentouttavamman tunteen jaloillesi. Tässä on kuitenkin hyvä huomioida kaksi asiaa: jalkasi tulevat olemaan hiukan tahmeat käsittelyn jälkeen, ja itse olut ei tietystikään enää ole juotavaa.

Kannattaa siis hyödyntää oluen loistavia ominaisuuksia niin terveyden kuin kauneuden kannalta, mutta muista nauttia tätä juomaa aina kohtuudella!

olut