Nämä 5 smoothieta vauhdittavat painonpudotusta

· kesäkuu 16, 2018
Ota nämä smoothiet mukaan päivittäisiin rutiineihisi, jotta saisit puhdistettua kehosi myrkyllisistä aineista sekä pudotettua painoa tehokkaammin. Muista kuitenkin, että tärkeitä ovat aina myös terveellinen ruokavalio ja liikunnan harrastaminen.

Olemme melko varmoja että kun ajattelet painonpudotusta, mielessäsi on se, kuinka vaikeaa tulee olemaan joidenkin ruokien jättäminen pois ruokalistalta. Painonpudotuksen ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla näin ikävää – voit tehdä kilojen karistamisesta miellyttävän asian!

Tällä kertaa kerromme siis viidestä herkullisesta hedelmäsmoothiesta, jotka auttavat sinua pääsemään painonpudotustavoitteeseesi.

Hedelmät eivät ole vain osa terveellistä ruokavaliota, vaan niiden tulisi itse asiassa olla avainasemassa, sillä hedelmien avulla kehosi voi olla parhaassa olomuodossaan. Voit päästä eroon kaikista ongelmista ja sairauksista, jotka häiritsevät päivittäistä elämääsi.

Raportti Maailman terveysjärjestöltä ja YK:n FAO-järjestöltä selittää, että meidän tulisi nauttia ainakin 400 grammaa hedelmiä joka päivä, jotta voisimme estää kroonisia sairauksia.

Painon vähentäminen herkullisten smoothieiden avulla

Hedelmien yhdistäminen maittavien juomien aikaansaamiseksi on täydellinen valinta, jotta saisit monia erilaisia hedelmiä ruokavalioosi. Nämä juomat on helppo valmistaa, voit mukauttaa niitä tarpeidesi perusteella, eikä ongelmana ole ainakaan lompakon rasittuminen. Hyvä hedelmäsmoothie on helppo ratkaisu, jos haluat saada aikaan muutoksen ruokavalioosi.

Näillä seuraavilla resepteillä pystyt tuottamaan kehollesi suuret hyödyt, sillä pääset pois yksinomaan tiettyjen ruokien syönnistä. Sen sijaan käytät hiukan luovuutta omien yhdistelmiesi luomisessa, ja saat monia elintärkeitä ravinteita jo yhdestä lasillisesta näitä smoothieita.

Jatka siis lukemista ja valitse jokin viidestä herkullisesta vaihtoehdosta, jos haluat laihtua miellyttävällä tavalla!

1. Meloni painonpudottajana

melonimehu

Tämä hedelmäsmoothie voi olla hyvä ensimmäinen valinta, sillä se tarjoaa monet loistavat hyödyt terveydelle. Se torjuu tulehtuneisuutta ja nesteen kerääntymistä, mikä voi aiheuttaa kipua jaloissa ja jalkaterissä.

Pystyt myös hankkiutumaan eroon kehon myrkyllisistä aineista sekä tarjoamaan elimistöllesi kalsiumia, kaliumia ja foolihappoa, ja pystyt paremmin pitämään kolesterolin tason terveellisinä.

Tarvittavat ainekset

  • ½ meloni paloiteltuna kuutioihin
  • 1 kupillinen mansikoita (150 g)
  • 4 pestyä salaatinlehteä revittyinä pieniin paloihin
  • 1 lasillinen vettä (200 ml)

Näin tämä smoothie valmistetaan

  • Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa. Voit valita sellaisen koostumuksen juomallesi, joka itseäsi miellyttää – jos seos on liian paksua, lisää vain sekaan hiukan enemmän vettä.
  • Me suosittelemme, että nautit yhden lasillisen aamulla ja sitten vielä yhden ennen nukkumaanmenoa.

2. Omena ja vadelma laihdutusahdistuksen hoidossa

vadelma-ananassmoothie

Ahdistus on yksi kaikkein yleisimmistä syistä painon lisääntymiseen. Se saattaa joskus aiheuttaa stressiä tai pakkomielteen johonkin tiettyyn vaatekokoon mahtumisesta.

Hedelmäsmoothiet pystyvät tarjoamaan apua ahdistuksen rauhoittamiseksi, ruoansulatusjärjestelmän puhdistamiseksi sekä niiden ravinteiden saamiseksi, joita kehosi tarvitsee.

Tarvittavat ainekset

  • kourallinen vadelmia tai mansikoita
  • 1 omena
  • 1 kourallinen pähkinöitä (manteleita, hasselpähkinöitä, saksanpähkinöitä jne.)
  • 2 ruokalusikallista kauraa
  • 1 kupillinen kylmää kamomillateetä (250 ml)
  • Mintunlehtiä

Kuinka tämä smoothie valmistetaan?

  • Jos omenasi ovat luomua, voit käyttää myös niiden kuoren, mutta ota pois sisusta ja siemenet.
  • Sitten sekoita kaikki ainekset hyvin tehosekoittimessa.

Voit nauttia smoothien mihin aikaan päivästä tahansa. Sitä kannattaa juoda etenkin silloin kun himoitset jotakin makeaa. Voit huijata aivojasi positiivisesti sekä auttaa itseäsi pudottamaan kiloja tai pitämään yllä painoasi.

3. Tehokas trio: kurkku, ananas ja pellavansiemen

vihreä smoothie

Jos haluat saada parhaat mahdolliset tulokset johonkin erityiseen tilaisuuteen mennessä, tämä smoothie on oiva valinta.

Ananas, pellavansiemen ja kurkku ovat hyvin kyvykkäitä ruokia painonpudotusta ajatellen.

Ananas ja kurkku ovat nestettä poistavia ja kehoa puhdistavia ruokia. Myös pellavansiemen on erinomainen tuote painon vähentämiseksi, joten tätä juomaa ei kannata jättää kokeilematta!

Tarvittavat ainekset

  • 2 viipaletta ananasta
  • ½ kurkku
  • 2 ruokalusikallista luonnollista pellavansiementä – kokonaista tai jauhettua
  • 1 lasillinen vettä tai jotakin valitsemaasi teetä (200 ml)

Näin tämä juoma valmistetaan

  • Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa kunnes saat juomallesi aikaan tasaisen koostumuksen.

Juo tätä smoothieta heti ensimmäiseksi aamulla tyhjään vatsaan, ja toista sitten ennen nukkumaamenoa. Tällä tavalla kehosi pystyy imeyttämään parhaiten kaikki ne tekijät, joita smoothien kolme ainesta tarjoavat.

4. Vesimeloni rasvan palamisen tehostajana

vesimeloni

Tällä reseptillä pystyt kosteuttamaan kehoasi tehokkaasti. Samalla kuitenkin poltat rasvaa nopeasti sekä tehostat painon vähentämistä. Hedelmäsmoothiet ovat kätevä ja halpakin valinta, sillä aineksista suuri osa löytyy jo valmiina omista kaapeistasi.

Tarvittavat ainekset

  • 300 g mansikkaa
  • 150 g vesimelonia
  • 2 kypsää tomaattia

Näin tämä smoothie valmistetaan

  • Sekoita kaikki ainekset kunnes saat juomallesi tasaisen koostumuksen – sen tulisi olla samanlainen kuin kevyellä mehulla.
  • Jos haluat tehdä juomasta raikkaamman, voit laittaa mansikat ja vesimelonin pakastimeen edellisenä päivänä. Ota ne sitten pois vain sekunteja ennen kuin valmistat smoothiesi – näin saat juoman, joka tuntuu suussasi kuin jäätelöltä!

5. Hedelmäsmoothie painon pudottamiseksi tehokkaasti

vaa'alla

Tämän smoothien avulla pystyt pudottamaan kiloja nopeasti – jo viikossa.

Tulet myös puhdistamaan paksusuoltasi myrkyllisistä aineista, ja pystyt paremmin pitäytymään tietyssä ruokavaliossa. Älä kuitenkaan unohda harrastaa liikuntaa, älä jätä väliin aterioita ja juo ainakin kahdeksan lasillista vettä päivässä.

Tarvittavat ainekset

  • 2 viipaletta ananasta
  • ½ kurkku
  • 1 omena
  • ½ varsi aloe veraa
  • Mehu yhdestä appelsiinista

Näin tämä smoothie valmistetaan

  • Pese hedelmät ja leikkaa ne kuutioiksi. Ota pois sisusta ja siemenet omenasta, ja kerää talteen geeli aloe verasta.
  • Sekoita kaikki ainekset yhdessä, ja jatka kunnes saat juomallesi tasaisen koostumuksen.

Juo tätä smoothieta viikon ajan kahdesti päivässä.

Jos luonnollinen ja terveellinen painonpudotus kiinnostaa, laita nämä reseptit muistin – saat viisi loistavaa ja herkullista vaihtoehtoa kilojen vähentämiseksi tehokkaammin.