Logo image
Logo image

Kun elämä on liian vaikeaa, ota avuksesi nämä 6 neuvoa

5 minuuttia
Jos elämä on saanut sinut musertuneeksi, ja kun et tiedä mitä tehdä, ota itsellesi hiukan aikaa ja mieti tavoitteitasi. Valmista itsesi siihen, että suuntaat näitä tavoitteita kohti.
Kun elämä on liian vaikeaa, ota avuksesi nämä 6 neuvoa
Kirjoittanut Okairy Zuñiga
Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Elämä on ajoittain raskasta, jokaisella meistä. Vaikka asiat joskus menevätkin loistavasti, toisinaan tilanne taas tuntuu olevan sietämättömän raskas. Tärkeintä on se, että et anna pessimismin päästä valloilleen.

On luonnollista ja jopa terveellistä olla surullinen, vihainen tai masentunut, mutta ei ole normaalia jäädä tällaiseen olotilaan.

Elämä on ajoittain raskasta kaikilla – ole kärsivällinen

Tällä kertaa haluamme kertoa sinulle muutamia tapoja vaikeiden tilanteiden hallintaa varten, jotta voisit jatkaa liikkumista eteenpäin. Tulet näkemään, että tässä ei ole kyse mistään taikakeinoista, vaan pikemminkin pienistä muutoksista omassa asenteessasi. Vastoinkäymisistä huolimatta elämä on aina elämisen arvoista!

1. Ole antelias

Some figure

Olet varmasti jo kokenut tämän: kun tilanne tuntuu olevan liian vaikea, ajatukset menevät siihen mitä sinulla ei ole ja mitä sinulta puuttuu. Ole antelias, sillä näin annat ravintoa omalle sielullesi.

Sen sijaan että rämpisit siinä, mitä sinulla ei ole tarpeeksi (aikaa, rahaa jne.) tai ongelmissasi joita sinulla on vaikkapa kotona, etsi jokin tapa, jolla voit auttaa toista ihmistä.

Me suosittelemme, että antaisit jotakin täysin ventovieraalle ihmiselle. Tämän ei tietenkään tarvitse olla tukku rahaa, eikä sen itse asiassa tarvitse olla rahaa ollenkaan. Ehkäpä näet jonkun kamppailevan kantamustensa kanssa kadulla, tai huomaat vanhuksen kävelevän vaivalloisesti suojatien ylitse. Auta toista ihmistä!

Muiden auttamisen kautta voit nähdä, että vaikka tuntuukin siltä että elämäsi on liian vaikeaa kyseisellä hetkellä, voit silti aina tehdä jotakin toisen vuoksi.

Se tunne jonka tästä auttamisesta saat, on loistava.

2. Istu ja katsele ihmisiä

Yksi suurimmista ongelmista silloin kun olet hukassa elämäsi suhteen on se, että käännyt sisäänpäin sekä ajattelet vain itseäsi ja ongelmiasi. Seuraavan kerran kun olosi on tällainen, mene vaikka puistoon tai kahvilaan, jossa voit nähdä useiden ihmisten menevän ohitsesi.

Istuudu ja tarkkaile muita. Muista kuitenkin, että tässä on tarkoituksena tarkastella, ei ainoastaan katsoa. Toisin sanoen käytä hiukan aikaa siihen, että katsot toista ihmistä ja kuvittelet, kuka hän voisi olla. Katso toisen kasvoja ja mieti, minkälaista hänen elämänsä voi olla.

Elämä on usein liian kiireistä, tämä harjoitus tulee auttamaan sinua elämään hetkessä. Se muistuttaa sinua siitä, että lapset hymyilevät kaiken aikaa sekä siitä, mikä heidät tekee onnellisiksi.

Saatat myös nähdä ihmisiä, jotka vaikuttavat surullisilta tai vihaisilta, ja ehkäpä kohdallesi tulee myös jokin epämiellyttävä tilanne, jonka suhteen et voi tehdä yhtään mitään.

Sinun ei tarvitse puhua tässä harjoituksessa kenellekään tai yrittää ratkoa heidän ongelmiaan. Kun ainoastaan tarkastelet toisia, voit paremmin tulla tietoiseksi omista rajoistasi, mutta lisäksi saat ymmärrystä etuoikeuksistasi.

3. Mene kotiin ja rentoudu

Some figure

Onko töissäsi juuri nyt sellainen tilanne, joka saa olosi suuttumaan siitä, että et pysty enempään? Tai onko parisuhteesi siinä pisteessä, että riitelette erittäin paljon? Tai kenties perheessäsi on jokin vaikea tilanne? Olipa ongelmassasi kyse mistä tahansa, ota askel sivun itse tilanteesta.

Emme tässä tarkoita sitä, että tulisi juosta ongelmaa karkuun. Sen sijaan tee niin, että varaa itsellesi aikaa ollaksesi yksin ja saadaksesi mielialasi taas hallintaasi. Mitä pidempään olet tällaisessa tilanteessa, joka saa olosi huonoksi, sitä todennäköisempää on, että sanotaan sellaisia asioita joita ei oikeasti tarkoiteta.

Mene siis kotiin, laita itsellesi mukava kupillinen teetä tai kahvia, ja ota päiväunet tai käy vaikkapa vaahtokylvyssä. Myöhemmin analysoi sitten sitä mitä on tapahtunut, ja katso asioita pyrkien olemaan realistinen. Käytä aikaa siihen, että annat asioiden jäähtyä.

Tulet huomaamaan seuraavana päivänä, että kaikki tuntuu vähemmän negatiiviselta, ja olet sellaisessa mielentilassa, jossa hyvien päätösten teko on helpompaa.

4. Rakasta itseäsi

Onko tilanne liian vaikea siksi, että olet parisuhteessa, joka ei ole sinulle hyväksi? Tuntuuko siltä, että kaikki ystäväsi ovat äkillisesti päättäneet, että et ole heille tarpeeksi hyvä? No, nämä tilanteet ovat OK, sillä loppujen lopuksi sinä itse olet se, jonka sinua tulee rakastaa.

Anna itsellesi hetkinen, jotta voisit tietoisesti rakastaa itseäsi. Tee työtä sen eteen, että voisit kehittää terveellisiä tapoja:

  • Pidä kiitollisuuspäiväkirjaa, johon kirjoitat joka päivä yhden tai kaksi sellaista asiaa, jotka tekevät sinut erityiseksi. Kirjoita myös syitä siihen, että voit rakastaa itseäsi.
  • Varaa aikaa joka viikko sille, että olet yksin ja annat itsellesi mahdollisuuden hierontaan tai johonkin sellaiseen harrastukseen, jota rakastat.
  • Katso itseäsi peilistä joka ilta ennen kuin menet nukkumaan, ja sano nämä kolme taikavaikutuksen tuottavaa sanaa: “Minä rakastan sinua”.

Jos et rakasta itseäsi riittävästi, saatat hyväksyä sellaisia tilanteita ja ehtoja, jotka satuttavat sinua. Älä anna tämän tapahtua.

5. Kouluta itseäsi

Some figure

Elämässä on sellaisia aikoja, jolloin tilanne on liian vaikea, etkä tällöin tiedä kuinka voisit saada asiasi kuntoon. Saatat esimerkiksi aina päätyä velkaiseksi kuun lopussa huolimatta siitä kuinka paljon teet töitä, tai saatat aina jäädä syrjään töissä ylennyksiä jaettaessa.

Tällaisissa tapauksissa on tärkeä selvittää, missä ongelma tosiasiassa on – tunteissa vai taidoissa. Älä tee sitä virhettä, että ajattelet tietäväsi kaiken kaikesta.

Sen sijaan etsi tapoja saada uusia taitoja, joita sinulta puuttuu.

Vastaus kysymykseen “mikä on oikea ratkaisu?” tulee riippumaan omista tarpeistasi, joita voivat olla esimerkiksi seuraavat:

  • Henkilökohtaisen taloudenpidon kurssi, jos et tiedä kuinka hallita rahojasi.
  • Kurssi tai kaksi sellaisia asioita koskien, jotka auttavat sinua pääsemään eteenpäin töissä.
  • Psykologista terapiaa, jotta voisit tunnistaa ja ratkaista tunnetason ongelmiasi, jotka pitävät sinut sellaisissa ihmissuhteissa, joissa sinua kohdellaan huonosti.

Muista, että ei ole olemassa mitään taikaratkaisua, ja joskus sinun täytyy pysähtyä ja oppia jokin tietty asia. Kun sitten näin teet, on paljon helpompaa jatkaa elämässä eteenpäin liikkumista.

6. Hanki inspiraatiota

Etsi sellainen paikka kodissasi, jossa on yllin kyllin positiivisuuttaOn helppoa tuntea olo toivottomaksi ja musertuneeksi, jos et varaa aikaa sitä varten että olet kiitollinen ja pystyt saamaan inspiraatiota.

Haluatko matkustaa Aasiaan? Haluatko saada tarpeeksi rahaa jotta voit ostaa unelmiesi asunnon? Jos et pidä fokustasi kohdillaan, tulet hukkaamaan itsesi siinä prosessissa, kun yrität päästä tavoitteisiisi.

Hanki muistivihko ja etsi sellainen paikka kotoasi, johon voit laittaa kuvia, lainauksia ja mitä tahansa sellaista, joka tulee muistuttamaan sinua siitä mitä tavoittelet.

Kun sitten olosi on joskus sellainen, että elämä on liian vaikeaa, voit tähän paikkaan menemällä saada ideasi, suunnitelmasi ja aktiviteettisi taas hyvään järjestykseen päässäsi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


Baumeister, R. F. (2016). Charting the future of social psychology on stormy seas: Winners, losers, and recommendations. Journal of Experimental Social Psychology. https://doi.org/10.1016/j.jesp.2016.02.003

Schnitker, S. A. (2012). An examination of patience and well-being. Journal of Positive Psychology. https://doi.org/10.1080/17439760.2012.697185


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.