Logo image
Logo image

Käpylisäke - "kolmannen silmän" ja vuorokausirytmin säätelijä

3 minuuttia
Käpylisäke kalkkiutuu helposti, eikä se toimi ihmisen ikääntyessä entiseen tapaansa. Siten vuosien lisääntyessä alkaa usein ilmetä univaikeuksia.
Käpylisäke - "kolmannen silmän" ja vuorokausirytmin säätelijä
Viimeisin päivitys: 10 lokakuuta, 2018

Käpylisäke eli käpyrauhanen (epiphysis cerebri) on pieni kävyn tai ananaksen muotoinen rauhanen, ja sillä on tärkeä rooli ihmisen unirytmin sekä vuorokausi- ja vuodenaikarytmin säätelyssä.

Se on pieni (vain 8 mm pitkä) ja sijaitsee hyvin erikoisessa paikassa aivoissa, kahden puoliskon välillä sillä alueella, jossa kaksi talamuksen osaa yhdistyvät.

Siihen liittyy suuri henkisyyden, taian ja perinteen maailma, ja tämä ei ole mikään uusi tutkimuksen aihe. Itse asiassa Descartes sanoi jo aikoinaan, että tässä kohdassa on ihmisen sielu, ja sieltä löytyy mystisempien perinteiden mukaan myös ihmisen “kolmas silmä”.

Totuus tästä pienestä rauhasesta menee kuitenkin paljon pidemmälle kuin nämä käsitykset esittävät. Kyseessä on nimittäin terveydelle elintärkeä rauhanen, ja se ansaitseekin enemmän huomiota.

Käpylisäke säätelee ihmisen rytmiä

Some figure

Olemme jo maininneet melatoniinin ja sen roolin ihmisen kehossa. Tämä hormoni mahdollistaa lepäämisen, ja se saa ihmisen vaipumaan uneen, vahvistaa vastustuskykyä sekä estää ennenaikaista ikääntymistä aivoissa.

  • Eräs tärkeä fakta on se, että käpyrauhanen vastaa yksinään melatoniinin tuottamisesta silloin kun olet pimeässä, ja se estää tämän tapahtumisen valossa.
  • Tätä prosessia säätelevät valoherkät silmän verkkokalvon solut. Nämä havaitsevat valon ja lähettävät tämän tiedon käpyrauhaseen.

Tämä on kerrassaan täydellinen, mahtava prosessi!

Tiedetään myös, että kunnollinen melatoniinin säätely tarkoittaa sitä, että ihmisellä on enemmän energiaa ja parempi terveys. Ongelmana käpyrauhasen kohdalla on kuitenkin se, että se ikääntyy nopeasti.

Katsotaan sitten eräitä faktoja tähän rauhaseen liittyen.

Lue aiheesta lisää: 7 ”viatonta” tapaa, jotka aiheuttavat hormonaalista epätasapainoa

Käpyrauhanen ja kalkkiutuminen

Käpyrauhanen toimii täydellisen biologisen kellon tapaan, ja se pystyy auttamaan meitä mukautumaan vuodenaikoihin, nukkumaan paremmin öisin sekä olemaan luonnon syklien kanssa harmoniassa.

Tämä on kuitenkin vaikea tehtävä nykypäivän kiireisessä maailmassa, jossa olemme jatkuvasti keinotekoisen valon piirissä – tämä valo vaikuttaa käpyrauhasen sisäiseen tasapainoon.

  • Tätä asiaa ei tule unohtaa: käpyrauhanen on hyvin herkkä saasteille, sähkövalolle, stressille ja D-vitamiinin puutteelle.
  • On myös kiinnostavaa, että käpyrauhanen saa enemmän verta kuin mikään muu osa aivoissa. Se itse asiassa saa lähes saman verran kuin munuaiset.
  • Se alkaa kuitenkin menettää toimintakykyään, kun ihminen tulee murrosikään.
  • Kun ikää tulee lisää, käpyrauhanen alkaa tavallisesti kalkkiutumaan.
  • Kalkkiutunut käpyrauhanen ei toimi hyvin, ja tämä tarkoittaa ongelmia nukkumisessa, olo on uupunut ja muistin kanssa on vaikeuksia. Lisäksi on suurempi riski siitä, että ikääntyessä aivot eivät toimi hyvin.

“Kolmas silmä” tai sielun pääpaikka

Some figure

Kuten jo sanoimmekin, monien spirituaalisten filosofioiden mukaan käpyrauhanen symbolisoi kolmatta silmää – sillä on kyky saada aikaan henkinen herääminen, herättää herkimmät kyvyt tai mahdollistaa korkeampi tietoisuuden taso.

Esimerkiksi jooga korostaa tätä aivojen aluetta. On myös eläimiä, joilla on todellakin “kolmas silmä”: tuatara on Uudessa-Seelannissa asustava matelija, jolla on pieni kolmas silmä päässään, ja sillä on hyvin selkeät tehtävät: yksi näistä on hormonaalinen ja toinen taas lämmönsäätelyn rooli.

Lue aiheesta lisää: 6 loistavaa jooga-asentoa painonpudotukseen

Kuinka voit hoitaa käpyrauhasen terveyttä?

Pahin käpyrauhasen vihollinen on kalkkiutuminen.

Tätä on hyvin vaikeaa estää tapahtumasta vuosien vieriessä, mutta voit lykätä sitä eräillä aktiviteeteilla ja sellaisella elämäntyylillä, joka pitää tämän rauhasen terveenä.

Tässä tulee eräitä vinkkejä:

  • Elä luonnon ja auringonvalon syklien mukaisesti. Tosin sanoen on hyväksi hyödyntää auringonvalon tunnit pitkän kävelyn merkeissä tai “auringonotolla” (ole kuitenkin aina varovainen ja vältä kaikkein voimakkaimpien säteiden aikaa).
  • Tietokoneen valo, kuten myös puhelimen ja television, on hyvin haitallista käpyrauhasellesi.
  • Parasta tämän rauhasen toiminnan kannalta on laittaa kaikki laitteet pois päältä tuntia ennen kuin menet nukkumaan.
  • Nuku täydessä pimeydessä.
  • D-vitamiini on ihanteellinen apu, jos haluat hoitaa tätä rauhasta.
  • Saasteet, ja etenkin fluoridi, ovat hyvin haitallisia käpyrauhaselle. Yksi tapa päästä eroon liiasta fluoridista on syödä tuoreita hedelmiä, etenkin tamarindia.

Paranna elämäntyyliäsi ja opettele antamaan tälle pienelle aivoissasi sijaitsevalle rauhaselle sen ansaitsema huomio – tekeehän se niin paljon terveytesi eteen!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.