Logo image
Logo image

9 tieteellisesti todistettua keinoa saada positiivista vastakaikua

5 minuuttia
Salaisuus siihen että ympärilläsi olevat ihmiset pitävät sinusta ei ole siinä, että teeskentelet olevasi muuta kuin olet. Ennemmin tai myöhemmin naamiosi tulee nimittäin häviämään.
9 tieteellisesti todistettua keinoa saada positiivista vastakaikua
Viimeisin päivitys: 19 helmikuuta, 2022

Olemme kaikki sosiaalisia olentoja, joiden tarvitsee tulla pidetyiksi ympärillämme olevien ihmisten tahoilta. Haluamme saada yhteyden toisiin sekä kasvaa tunnetasolla, jotta suhteemme olisivat toimivimpia. Sosiaalisia taitoja voi kuitenkin onneksi kehittää – lue parhaimmat vinkit päivän artikkelistamme.

Ihmisen aivot ovat ohjelmoidut luomaan siteitä toisiin monestakin syystä, eivätkä vain selviytymisen edistämiseksi. Me etsimme positiivisia tunteita, joiden avulla voimme kasvaa, lievittää pelkojamme sekä jatkaa oppimista päivä toisensa jälkeen.

Tiedät luultavasti jo, että miellyttäminen tai toisiin yhteyden saaminen ei aina ole mikään helppo asia. Mutta jos eristäydyt yksinäisyyteesi, et koskaan saa riittäviä sosiaalisia taitoja, jotta voisit saada ystäviä sekä aloittaa uusia romanttisia suhteita.

Kehitä sosiaalisia taitoja näillä vinkeillä

Seuraavassa on eräitä helppoja vinkkejä, jotka on todistettu tieteellisestikin hyviksi avuiksi ihmissuhteissa.

Muista kuitenkin, että sinun tulisi kokeilla vain sellaisia ehdotuksia, jotka sopivat omaan persoonallisuuteesi. Lisäksi pidä mielessä, että sinun tulisi AINA olla oma itsesi.

1. Älä jaa ylenpalttisesti kohteliaisuuksia yrittäessäsi tulla pidetyksi

Tämä ei yksinkertaisesti kannata. Älä siis lankea siihen ansaan, että ylistät toista niin paljon että keksit hänelle uusia hyveitä saadaksesi itsesi vaikuttamaan ystävällisemmältä. Tämä ei koskaan ole toimiva strategia.

Ole hienovarainen imartelun suhteen, sillä joskus vähemmän on todellakin enemmän. Tämä ajatus saa tukea hyödyn ja menetyksen teoriasta ihmisten välisestä viehätysvoimaa koskien.

Kehut ovat merkitseviä vain siten, että ne ovat silloin tällöin annettuja, ja mikäli ne annetaan oikealla hetkellä. Liiallisesti jaettuina niiden vakuuttavuus voi olla ainoastaan nollassa.

2. Näytä puutteesi, mutta vain silloin tällöin

Olet epäilemättä huomannut tämän toisissa ihmisissä. Kun joku selittää, kuinka huolimaton, kömpelö tai unohtelevainen hän on, tämä luo tietyn läheisyyden kyseisen henkilön ja hänen ympäristönsä välille.

On helppoa samaistua tähän käytökseen. Ne, jotka ovat “aitoja”, tuntuvat jollakin tapaa inhimillisemmiltä, joten osoitamme empatiaa tällaisia asioita ja kyseisiä ihmisiä kohtaan lähes välittömästi.

On runsaasti kokeita, joissa tämä vaikutus on todistettu. Joku, joka läikyttää kahviaan kävellessään sisään huoneeseen, tai joka kompastuu, tai joka usein on väärässä, saa tyypillisesti paljon enemmän myönteistä vastaanottoa.

3. Ole lähellä ja kosketa silloin tällöin, mutta hienovaraisesti

Jotta tulisit pidetyksi, viimeinen asia jota suositellaan, on toisen ihmisen henkilökohtaisen tilan valtaaminen. Älä ole liian lähellä tai kiinni, sillä näin luot vain epämukavuutta ja torjuntaa.

  • Hienovaraiset käyttäytymismuodot koskien luottamusta ja läheisyyttä voivat kuitenkin saada aikaan hyvän vaikutelman.
  • Taputus olalle, tai pehmeä ja lähes huomaamaton käsivarren sipaisu, voivat luoda toiseen ihmiseen nopean tunnetason yhteyden.

4. Näe toiset kuten he näkevät itsensä

Tässä täytyy kuitenkin olla intuitiivinen. Ihmisellä on tietynlainen kuva itsestään. Jos toinen kohtelee sinua päinvastaista käsitystä osoittaen kuin sinä näet itsesi, tulet tuntemaan suurta torjumishalua.

Jos ihminen on itsevarma, rohkea ja ulospäinsuuntautunut, älä siis osoita hänelle, etä näet hänet ujona ja vaivautuneena. Ole fiksu, tarkkaile, ja käytä tässä erästä teoriaa, joka on nimeltään “itsetunnistuksen teoria”.

Some figure

5. Anna toisen puhua itsestään, ja ennen kaikkea kuuntele

Anna toiselle riittävä tila viestintää varten. Anna hänen puhua itsestään, ja ole vastaanottavainen sekä osoita kiinnostusta.

Jotta sinusta pidettäisiin, sinun täytyy olla empaattinen sekä tietää, kuinka tunnetason avoimuutta toteutetaan. Yksi parhaista strategioista toisen ihmisen kanssa yhteyden luomiseksi on se, että teet hänen olonsa niin mukavaksi, että hän voi puhua sinulle omasta elämästään.

Harvardin yliopistossa julkaistiin kiintoisa tutkimus koskien tätä käytöstä. Ne alueet aivoissa, jotka liittyvät motivaatioon ja palkitsemiseen, aktivoituvat kun ihminen jakaa tietoa itsestään. Tämä on hyvin positiivinen asia tunnetasolla.

6. “Kopioi” jotakin toiselta

Tällä emme tarkoita sitä, että oma persoonallisuutesi tulisi asettaa syrjään, jotta voisit ottaa käyttöösi itsellesi toisen ihmisen personallisuuden. Asia on paljon helpompi.

  • Jotta sinusta pidettäisiin, sinun täytyy saada aikaiseksi yhteyksiä, ja tähän ei ole mitään parempaa keinoa kuin samankaltaisuuden ja hengenheimolaisuuden osoittaminen.
  • New York University määritteli tämän käytöksen vaikutuksena, jota kutsutaan käsitteellä Chameleon Effect (“kameleonttivaikutus”). Jos imitoit tiettyjä eleitä, sanoja tai käytöksiä, tämä voi auttaa sinua saamaan yhteyden paljon tehokkaammin toiseen ihmiseen.

7. Paljasta salaisuus

Mikäpä olisi parempi tapa luoda yhteys toisiin kuin salaisuuden kautta? Tämän tyypin avoimuus voi luoda tunnetasolla suhteelle intiimit perustat, ja tämä on elintärkeä asia, jotta suhdetta voidaan testata ja vahvistaa.

  • Ihmiset tekevät tätä ystäviensä ja romanttisten kumppaneidensa kanssa.
  • “Itsensä paljastamisen” tekniikkaa tulisi kuitenkin harjoittaa vain varovaisuuden kera. Tässä täytyy olla intuitiivinen ja päättää, kenen kanssa tietty salaisuus kannattaa jakaa.
  • Ole siis varovainen, ja älä pelkästään seuraa sydäntäsi, vaan myös intuitiotasi ja mieltäsi.

8. Ryhdy kavereiksi toisen ihmisen kavereiden kanssa

Haluamme tässäkin taas korostaa, että ei ole kyse siitä, että asetat oman itsesi ja persoonallisuutesi syrjään. Jotta sinusta pidettäisiin, sinun tulee osoittaa kiinnostusta toisen ihmisen ympäristöä ja häntä määrittäviä asioita kohtaan.

  • Eräs hyvin hyödyllinen toimintatapa on henkilön kavereiden kanssa suhteen luominen, ja tämä neuvo voikin aina taata menestystä tilanteissa, joissa haluat luoda yhteyden toiseen.
  • Ajattele, kuinka mukavalta tuntuu, että kumppanisi tulee toimeen ystäviesi kanssa. Meillä kaikilla on ihmisiä, joita pidämme tärkeinä.
  • Jos nämä siteet ovat harmoniassa, voimme nauttia täydemmästä ja onnellisemmasta elämästä.

Lue aiheesta lisää: 5 suhdetta, jotka voivat pilata parisuhteesi

Tieteilijät kuvailevat tätä ilmiötä nimityksellä “kolmen akseli”. Jos sinulla on useita ihmisiä toisen kanssa yhteisinä, todennäköisyys sille, että teistä tulee intiimimpiä, kasvaa.

9. Ilmaise aina hyvää huumorintajua

Positiiviset tunteet ovat tehokkaita. Hymy ja nauru voivat kirkastaa sydäntä sekä luoda positiivista asennetta ja jopa rakkautta.

Some figure

Tulisi muistaa eräs fakta: jos haluat jonkun ihmisen pitävän sinusta, älä keskity vain puhumaan omista ongelmistasi ja peloistasi. Älä siis raahaa pilviäsi sen ihmisen yläpuolelle, jota yrität saada hurmatuksi.

Harjoita sitä taiteenalaa, joka tarttuvat tunteet ovat, sillä tämä on aina voittava ratkaisu. Saa toinen nauramaan, ja anna hänelle mahdollisuus nähdä sinut sellaisena henkilönä, joka aina osaa tuoda parhaan esiin jokaisesta hetkestä.

Tunteet ovat kyvykkäitä voimia ihmisten välisten siteiden muodostamisessa. Luo hyvää energiaa, tee vaikeasta helpompaa, ja opettele saamaan yhteys toisiin sydämestäsi, mutta suojele kuitenkin samalla aina omaa itsetuntoasi. Paranna sosiaalisia taitoja näillä ohjeilla.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • M. Reisman, John. Anatomy of friendship.
  • Aronson, E., Willerman, B., & Floyd, J. (1966). The effect of a pratfall on increasing interpersonal attractiveness. Psychonomic Science4(6), 227–228. https://doi.org/10.3758/BF03342263
  • Swann, W. B. (2012). Self-verification theory. In Handbook of Theories of Social Psychology (pp. 23–42). SAGE Publications Inc. https://doi.org/10.4135/9781446249222.n27
  • Tamir, D. I., & Mitchell, J. P. (2012). Disclosing information about the self is intrinsically rewarding. Proceedings of the National Academy of Sciences109(21), 8038–8043. https://doi.org/10.1073/pnas.1202129109
  • Chartrand, T. L., & Bargh, J. A. (1999). The chameleon effect: The perception-behavior link and social interaction. Journal of Personality and Social Psychology76(6), 893–910. https://doi.org/10.1037/0022-3514.76.6.893

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.