5 tapaa olla hurmaava ihminen - tunnistatko itsesi?

Hurmaavilla ihmisillä on ongelmia siinä missä muillakin, mutta he osaavat kohdata ne hymyssä suin ja positiivisella asenteella, joka leviää myös ympärillä oleviin.
5 tapaa olla hurmaava ihminen - tunnistatko itsesi?

Viimeisin päivitys: 19 helmikuuta, 2022

Tiedämme kaikki, minkälainen on hurmaava ihminen ja minkälaiseksi tällaiset henkilöt saavat toisten olon tuntumaan. Heillä on jotakin erityistä – valoa, karismaa ja sellaista viehätysvoimaa, joka ulottuu kauas pelkän fyysisen olemuksen ylitse.

Saatat ajatella, että ihminen yksinkertaisesti syntyy tämän ominaisuuden kanssa – kyvyn vetää puoleensa toisia. Saatat luulla, että se miellyttävyys, joka löytyy heidän tavastaan kohdella toisia ja heidän eleissään, on jotakin aivan luonnollista.

Tämä ei kuitenkaan ole totuus. Nykypäivänä monet “valmentajat” ja gurut ovat valmiina tarjoamaan ihmisille monenlaisia kykyjä, jotta voisimme paremmin suoritua päivittäisessä elämässämme. Ei kuitenkaan kannata unohtaa, että hurmaavuus on suoraan yhteydessä tunneälyn käsitteeseen.

Yhtä lailla kannattaisi muistaa, että kyseisellä vetovoimalla ei ole mitään tekemistä fyysisen puoleensavetävyyden kanssa. On olemassa sellaisia vaikuttavia asioita, jotka ovat syvällisiä, mielenkiintoisia ja jotka ovat aivan muuta kuin pelkkä vartalo tai kasvot.

Tarkoitamme tässä sitä tapaa, jolla ihminen on vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja jolla hän kohtelee tai jopa inspiroi toisia.

Haluaisimme siis tällä kertaa kutsua sinut tarkastelemaan niitä ominaisuuksia, joita tällaisilla hurmaavilla ihmisillä on – löydätkö itsestäsi seuraavat viisi piirrettä?

1. Hurmaava ihminen osaa ottaa yhteyden toisiin

hurmaava ystävä

Travis Bradbery on yksi niistä tunneälyä käsittelevistä kirjailijoista, joiden teoksia on myyty kaikkein eniten.

Kaikki hänen työnsä on tarkoitettu käytännön avuksi – opettamaan ihmisille erilaisista kyvyistä, jotta he voisivat olla menestyksekkäämpiä ja onnellisempia.

Saatat ajatella, että hurmaavat ihmiset pystyvät saamaan yhteyden toisiin siksi, että heillä on ominaisuutenaan käsittämätön “se jokin”, joka tämän mahdollistaa.

Tämä “jokin” on kuitenkin itse asiassa sarja ominaisuuksia, jotka on mahdollista oppia. Kyseessä ovat seuraavat piirteet:

  • Empatia. He arvostavat sitä henkilöä, jonka kanssa he puhuvat.
  • Hurmaavat ihmiset ovat tunnetasolla avoimia, ja he kohtelevat toisia lämmöllä.
  • He välittävät varmuutta ja turvallisuutta.
  • He pystyvät tekemään kanssaan olevan ihmisen olon erityiseksi.

2. Hurmaava ihminen ymmärtää arvokkuutta ja kunnoitusta

Hurmaavat ihmiset vetävät toisia puoleensa, sillä he kohtelevat ympärillään olevia samalla kunnioituksella kuin heillä on omaa itseäänkin koskien.
  • He eivät paljasta toisten haavoittuvaisuuksia, eivätkä he ole pelottavia, muodosta muureja tai käytä sarkasmin itsekästä kieltä.
  • Samalla he ymmärtävät, että kaikki haluavat tulla kohdelluiksi arvostavasti. Kun löytyy kunnioitusta, ihmiset “kukoistavat” ja tarjoavat itsestään parasta toisille.
  • Me olemme kaikki kokeneet tämän joskus – kun joku kohtelee sinua hyvin ja arvostaa, se motivoi sinua antamaan parasta itsestäsi. Se tuo sinulle voimaa.

3. Hurmaava ihminen suojelee toisten henkilökohtaisia rajoja

naisten välinen ystävyys

Haluamme nähdä toisissa erään asian: sen, että ihminen osaa kunnoittaa toisen aikaa ja henkilökohtaista tilaa, ja että hän ymmärtää toisen henkilökohtaisia rajoja ja on niistä tietoinen.

  • Sitten on toisaalta niitä, jotka kokevat, että heillä on oikeus työntää nenänsä toisten asioihin, pyytää palveluksia sekä tunkeutua siihen tilaan, jossa toinen huolehtii itsetunnostaan ja sisäisestä tasapainostaan.
  • Hurmaavat ihmiset sen sijaan suojelevat, puolustavat ja kunnioittavat sinua. He eivät koskaan suutu, jos jonakin päivänä sanot, ettet halua lähteä ulos tai et ole samaa mieltä kyseisen ihmisen kanssa.

He osaavat osoittaa näkymätöntä kunnioitusta ilman sanoja, ja tämä täyttää suhteen harmonialla. Tunnet olosi tuetuksi, arvostetuksi ja jopa suojatuksi.

4. Hänellä on positiivinen näkemys elämästä

  • Kun käytämme tässä sanaa “positiivinen”, tiedämme, että kyseessä on termi, joka on joskus kaksiteräinen miekka. On sellaisia ihmisiä, jotka ovat epärealistisen positiivisia ja jotka luulevat, että asiat tulevat järjestymään itsekseen tai että hyviä asioita vain tapahtuu, jos niitä toivoo tarpeeksi kovasti.
  • Tämä ei kuitenkaan päde hurmaaviin ihmisiin. He ymmärtävät, että elämä on taistelua, vaivannäköä ja esteiden ylitse pääsemistä.
  • Kaikki, mitä he tekevät, osoittaa positiivista asennetta, jota ruokkii toivo, rohkeus ja innostus. 

Tällaisen ihmisen energia ja elinvoima ovat tarttuvia.

5. Hän on valona pimeydessä

hurmaava ystävyys

Hurmaava ihminen antaa toiselle rohkaisua, valoa ja motivaatiota. Tällainen henkilö saa vaikean näyttämään helpolta, ja hänellä on nöyrä sydän, joka rauhoittaa toista ilman, että hän pyytäisi mitään vastineeksi.

  • Jotta voisit olla valona pimeydessä toiselle, tämä vaati ennen kaikkea tahtoa.
    Se tarkoittaa myös sitä, että haluat nähdä mahdollisuuksia siellä, missä toiset näkevät ongelmia. Se vaatii rohkeutta rikkoa esteitä ja tehdä parasta yhteisen hyvän vuoksi, jotta jokainen voittaisi ja kukaan ei häviäisi.
  • Tämä ei ole helppoa. Ei ole ollenkaan yksinkertainen asia omata sellainen asenne elämää kohtaan, jossa tunnistetaan oma itsensä toisissa, jotta yhteinen hyvä voitaisiin saavuttaa. Kyseessä on sellainen toisten sietäminen, jota tarvitaan niin kipeästi näinä päivinä.
  • Hurmaavana oleminen voi olla suuri haaste päivittäisessä elämässä, mutta se on kuitenkin sen arvoinen asia, että sitä tulisi toteuttaa.
  • Tämän tehdäksesi voit aloittaa huolehtimalla itsestäsi ja jatkamalla tätä henkilökohtaista kasvua, joka vähän kerrallaan antaa itsestäsi parasta toisille. Tämä tapahtuu siten, että olet tyytyväinen itseesi.

On nimittäin niin, että kun olet tyytyväinen omaan itseesi ja onnellinen, se tulee kyllä selväksi. Tällöin sinussa on sellaista taikaa, joka tarttuu myös muihin, ja tällöin olet toisten silmissä hurmaava.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Bradberry, Travis. (2012). Inteligencia emocional 2.0: Estrategias para conocer y aumentar su coeficiente. Editorial Conecta.
  • Bradberry, Travis. (2007). El código de la personalidad. Grupo Editorial Norma.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.