6 hyödyllistä tapaa käyttää omenaviinietikkaa

Yleensä omenaviinietikasta puhutaan lähinnä ruoanlaittoon liittyen, ja tämä on täysin oikeutettua, sillä sen maku on todella hieno. Omenaviinietikka ei ole ainoastaan hyväksi terveydelle, vaan se myös antaa aterioillesi hyppysellisen makua, joka ei ole aivan tavanomainen. Voit kuitenkin käyttää tätä tuotetta monessa muussakin tilanteessa kuin ruoanlaitossa, sillä omenaviinietikalla on useita vaihtoehtoisia käyttötarkoituksia – ja näillä ei ole yhtään mitään tekemistä ruoanlaiton kanssa. Seuraavassa esittelemme siis monenlaisia tapoja, joilla voit hyödyntää omenaviinietikan mahtavia ominaisuuksia.

Terveyttä ajatellen on hyvä pitää mielessä, että omenaviinietikalla on luonnollisia parantavia vaikutuksia. Siksi sitä voidaankin käyttää lievittämään sairauksia silloin, kun halutaan mahdollisimman luonnollinen hoitokeino.

On myös hyödyksi tietää, että omenaviinietikkaa voidaan käyttää ruokien maustamisen lisäksi hiusten kunnon ja niiden ulkonäön kohentamiseen. Se auttaa sinua myös puutarhasi hoidossa, ja omenaviinietikan on jopa todettu helpottavan hikkaa – nämä ovat kuitenkin vain muutamia esimerkkejä omenaviinietikan hyödyistä.

Seuraavaksi kerromme sinulle siis niistä monista mahtavista keinoista, joilla voit käyttää omenaviinietikkaa erilaisissa tilanteissa. Nämä vinkit saattavat olla sinulle jo ennestään tuttuja, mutta seassa voi olla yllätyksiäkin.

Tehokas rikkaruohojen hävittäjä

puutarha

Jos olet yksi niistä ihmisistä, joille puutarhan hoito ja sen kauniina pitäminen on äärimmäisen tärkeää, tiedät varmasti, että se ei ole mikään helppo tehtävä. Puutarhan hoito vaatii aikaa ja rahaa, ja tämä pätee erityisesti silloin, kun tuholaiskasvit ovat ottaneet asiakseen tuhota kaiken kovalla vaivalla aikaansaamasi. 

Kasvimyrkyt ovat sekä kalliita että mahdollisesti vaarallisia sinun tai lemmikkieläintesi kannalta. Siksi suosittelemme, että käyttäisit omenaviinietikkaa päästäksesi kunnolla eroon puutarhasi ”loisista”. Tämä on halpa, luonnonmukainen sekä helposti toteutettava keino puutarhan kontrollointiin.

Hillitsee hikkakohtauksia

hikka

Kuten varmaan tiedätkin, ei vielä ole olemassa minkäänlaista yleisesti tehoavaa parannuskeinoa hikkakohtauksiin – tai näin ainakin useat aiheen asiantuntijat ovat todenneet. On kuitenkin havaittu, että iso kulaus omenaviinietikkaa auttaa sinua pääsemään eroon hikan epämiellyttävistä kouristuksista. Se saa sinut tuntemaan olosi paljon paremmaksi ja rentoutuneemmaksi. Et menetä mitään kokeillessasi tätä vinkkiä, ja ennen kaikkea se on täysin luonnollinen vaihtoehto hikan taltuttamiseksi. Seuraavan kerran kun saat hikkakohtauksen, etsi siis käsiisi omenaviinietikkapullo!

Kurkkukivun lievittäjä

kurkkukipu

Omenaviinietikka on mahtava kipulääke kurkullesi. Se toimii erittäin hyvin silloin, kun kurkkuasi särkee tai se on tulehtunut. Ajatus omenaviinietikan käyttämisestä juomana ei välttämättä tietysti tunnu kovin houkuttelevasta, sillä jättäähän se oman makunsa suuhusi. Se on kuitenkin eräs parhaista vaihtoehdoista kipeän kurkun parantamiseksi. Tämä keino on myös helppo: tee kurlausta omenaviinietikalla kolme kertaa päivässä, ja jatka tätä kunnes kurkkukipusi on täysin hävinnyt. Tällä niksillä saat tuloksia nopeasti, joten kokeile ja tunne olosi paranevan.

Lihasten rentouttaja

lihakset

Kun harrastat minkä tahansa tyyppistä liikuntaa, on aina hieno tunne saavuttaa ennalta asetetut tavoitteet – olet onnistunut. Tästä huolimatta lihaksiin tulisi kiinnittää paljon huomiota, sillä ne saattavat kipeytyä sen seurauksena kun elimistösi tuottaa liikunnan aikana maitohappoa.

Onkin siksi tärkeää, että yrität saada lihaksesi palautumaan, jotta voisit jatkaa päivittäisen liikuntarutiinisi noudattamista. Voit tehdä tämän siten, että laitat hieman omenaviinietikkaa puhtaaseen rättiin ja sivelet sitä alueille, joilla tunnet kipua. Jätä vaikuttamaan noin 20 tai 30 minuutin ajaksi. Omenaviinietikka toimii luonnollisena rentouttajana lihaksillesi.

Apu tahranpoistossa

tahranpoistaja

Omenaviinietikka toimii myös luonnollisena vaatteiden tahranpoistajana. Jos vaatteissasi näkyy kiusallisia hien aiheuttamia keltaisia tahroja, voi tämä neuvo auttaa sinua hyvinkin tehokkaasti. Se on myös erittäin helppo toteuttaa. Laita hieman valkoista viinietikkaa vaatteidesi niille alueille, joihin hiki on jättänyt tahran, ja hiero sitä hyvin kankaaseen. Anna sitten vaikuttaa 5 minuutin ajan, ja huuhtele vaatteesi. Kun ne ovat kuivuneet voit nähdä tuloksen – uudenveroisen tahrattomat vaatteet.

Hoitoa hiuksillesi

hiusnaamio

Tämä vinkki on varmasti uteliaisuutta herättävä. Omenaviinietikka tekee hiuksistasi pehmeät, silkkisen tuntuiset sekä mielettömän kiiltävät. Siksi se onkin erittäin tehokas, luonnollinen ja hyvin edullinen supermarketista saatava hiusten hoitoaineSinun tarvitsee vain laittaa omenaviinietikkaa hiuksiisi sen jälkeen kun olet pessyt ne, ja siinä kaikki – mitään muuta ei tarvita.

Toivomme, että pystyt kokeilemaan kaikkia näitä omenaviinietikan helppoja ja monenlaisia käyttötapoja. Toivottavasti ne myös osoittautuvat sinulle erittäin hyödyllisiksi!