Logo image
Logo image

Todellinen rakastaminen antaa toiselle turvallisuutta

5 minuuttia
Kun toinen ihminen oikeasti rakastaa sinua, hän ymmärtää kuka todella olet, eikä koskaan yritä muuttaa sinua. Hän hyväksyy kaikki puolesi, sekä hyvät että ne huonot, ja hän tukee sinua kaikissa asioissa, joihin ryhdyt.
Todellinen rakastaminen antaa toiselle turvallisuutta
Viimeisin päivitys: 20 maaliskuuta, 2019

Ihminen, joka todella rakastaa sinua, saa sinut nauramaan, jakaa onnensa kanssasi sekä tarjoaa sinulle mukavuutta ja varmuutta pelkojesi, huoltesi ja surujesi keskelle. Nämä ovat terveen rakkauden periaatteet.

Me kaikki tiedämme kuitenkin, että ei ole aina helppoa löytää tällä tavalla psyykkisesti kypsää ihmistä. On vaikeaa löytää sellainen kumppani, jolta saamme todellista turvallisuudentunnetta ja jonka kanssa ei ole tilaa petoksille ja puolitotuuksille.

On kuitenkin eräs asia, jonka suhteen haluamme olla tässä selkeitä jo alusta lähtien: meidän tulee aina yrittää tarjota myös toisille sitä samaa, jota tarvitsemme itsekin. Lisäksi meidän tulee olla selkeitä sen suhteen mitä ansaitsemme, ja tämä tarkoittaa sitä, että olemme selkeitä sekä itsemme että muiden kanssa.

Kun huolehtii ensin itsestään, vasta sitten voi todella rakastaa toista

Some figure

On tietysti muistettava, että tunteelliset tai intiimit suhteet voivat olla äärimmäisen monimutkaisia, ja tämä on jokaisen tuntema fakta.

Ne vaativat suuren määrän henkilökohtaista vaivannäköä, halun kasvaa sekä kyvyn tarjota kunnioitusta ja onnellisuutta rakkaille ihmisille samalla kun pidetään huolta myös omasta itsestä. Tämä ei todellakaan ole mikään helppo resepti!

Tällöin on kyse sellaisista suhteista, joissa molempi osapuoli tuntee olonsa niin rauhalliseksi ja rentoutuneeksi, että kokee voivansa olla oma todellinen itsensä. Tämä voi olla taianomainen ja erityinen kokemus, joka tuo ihmiselle suurta tyydytystä ja joka lisää henkilökohtaista hyvinvointia.

Sillä kyseessä on kovin monimutkainen asia, sitä kannattaa pohtia hiukan syvällisemmin.

Nyt siis mietimme tarkemmin, kuinka ihminen, joka todella rakastaa sinua vaikuttaa elämääsi – jatka lukemista!

Kun joku todella rakastaa, hän osaa kuunnella

Toisen ihmisen kuuleminen ei ole sama asia kuin kuunteleminen, tämän me kaikki jo tiedämme. Rakkaudessa me tarvitsemme ennen kaikkea tunteen siitä, että tulemme kuulluiksi ja ymmärretyiksi.

Intiimissä suhteessa haluamme sen tunteen, että omat ajatuksemme ja se, minkä viestimme kumppanillemme, otetaan huomioon.

Some figure
  • Tämä ei tietystikään tarkoita sitä, että tulisi aina olla samaa mieltä kumppanin kanssa, ja tämä olisikin lähes mahdotonta! Se, mikä on kuitenkin tärkeää, on tämä: että osaat luoda toiselle sellaisen olon, että hän on tullut kuulluksi, ja että pääsette lopulta jonkin tyyppiseen sopuun, vaikka mielipiteenne olisivatkin erilaiset.
  • Siksi viestinnän osaaminen on hyvin tärkeä asia. Eräs yksinkertainen lause kuvaa hyvin tätä joskus äärimmäisen monimutkaista tehtävää: viestintä on niiden tunteiden möykkyjen pukemista sanoiksi, joita me kannamme sisällämme.
Kun kyseessä ei ole viestinnän asiantuntija tai muu vastaava, voi olla tavallista jättää sanomatta ajatuksiaan niistä pienistä asioista, jotka toisessa ärsyttävät. Saatat siis odottaa sitä, että toinen osapuoli arvaa tai intuitiivisesti ymmärtää ne – aivan kuin tämä voisi tapahtua taian voimalla.

Tämä menetelmä ei kuitenkaan ole järkevä. Sen sijaan tulisi opetella ilmaisemaan se, mikä häiritsee tai huolestuttaa, ja tämä tulisi tehdä juuri sillä hetkellä kun se tapahtuu. Ei siis ole hyvä odottaa ja antaa ajan kulua, sillä sitten on jo liian myöhäistä.

Joku, joka todella rakastaa sinua oikeasti, lisää itsevarmuuttasi

Some figure

Jokainen meistä ansaitsee todellisen rakkauden, eikä vain puoliksi täyttä suhdetta, joka perustuu seuraavan kaltaisiin ajatuksiin: “Tänään rakastan sinua, mutta huomisesta en vielä tiedä. Jos haluat, että osoitan sinulle rakkautta, sinun tulee käyttäytyä tietyllä tavalla.”

Kukaan ei ansaitse sellaista rakkautta, joka perustuu epävarmuuteen tai kiristykseen. Kukaan ei ansaitse sellaista rakkautta, joka saa pelkoon siitä, että toinen tulee jättämään millä hetkellä tahansa.

Mikään vakaa ja kypsä suhde ei voi olla juoksuhiekalle rakennettu.

Kypsä rakkaus tulee ilmaantumaan vain siinä rauhallisuuden ja turvan tilassa, jossa ei tarvitse pelätä yhtään mitään. Siinä, jossa ei ole pelkoa ja epäilystä sitä koskien, onko rakkautta enää huomenna tai tuletko kokemaan olevasi kumppanisi kunnioituksen arvoinen.

Joku, joka rakastaa sinua oikeasti, tukee sinua

Artikkeleissamme olemme usein puhuneet siitä, kuinka tärkeää ihmisen on kyetä muokkaamaan omaa kohtalon polkuaan. Olemme korostaneet sitä, kuinka oleellista on pitää omaan itseen kohdistuva rakkaus kaikkein voimakkaimpana rakkautena.

Ja sitä, kuinka tärkeää on suojata vahvasti sitä henkilökohtaisen turvallisuuden tunnetta, joka mahdollistaa elämisen siten kuin haluat ja omien päätöstesi tekemisen ilman muiden ihmisten mielipiteiden liiallista vaikutusta.

Some figure

Voimakkaan suhteen ylläpito tarkoittaa sitä, että on olemassa jykevä sitoumus, ja se tarkoittaa sitä, että panostetaan joka ikinen päivä, luottaen ja arvostaen toista osapuolta.

On selvää, että jokaisessa suhteessa on elintärkeää tuntea tulevansa tuetuksi.

Useimmat ihmiset välittävät syvästi siitä, mitä kumppani heistä ajattelee, ja siksi kaikki kriittiset tai halveksuvat kommentit tavoitteista, haluista tai siitä miten aikaa käytetään, ovat usein hyvin kivuliaita.

Tässä tuleekin muistaa seuraava asia: kun rakastat toista ihmistä, tämä tarkoittaa sitä, että osaat kunnioittaa häntä sekä suhtaudut positiivisesti hänen henkilökohtaisiin projekteihinsa. Tämä rikastuttaa suhdetta sekä lisää kummankin osapuolen henkilökohtaista kasvua.

Kun joku rakastaa sinua, hän ei petä sinua

Some figure

Tämän tulisi olla selvää, sillä kun joku pettää sinut tai valehtelee sinulle päivittäin, hän tarjoaa tällöin heikkoa rakkautta, joka ei ansaitse tulla kutsutuksi rakkaudeksi. Et ansaitse sitä, et tarvitse sitä, eikä tällainen rakkaus ollenkaan lisää saamaasi kunnioitustasi ihmisenä.

Yksi fakta, joka tässä tulee ottaa huomioon, on seuraava: ihminen, joka pystyy valehtelemaan sellaiselle jota hän (muka) rakastaa, ei rakasta itseäänsäkään.

Jos jotakin asiaa rakastetaan, oletuksena on, että siitä huolehditaan kuin se olisi kallisarvoinen ja herkkä aarre, jota tulee suojata huomion ja huolenpidon avulla.

Jos olet antanut anteeksi valheen ja valehtelijalle, sinun tulisi ainakin olla varuillasi sekä katsoa, toistuuko tämä käytös.

Anteeksianto voi olla hyvä asia, mutta on myös tärkeää muistaa, että sinun ei tarvitse antaa anteeksi aivan kaikkea. Jos näin teet, saatat nimittäin syyttää itseäsi tulevaisuudessa siitä vahingosta, jonka toinen sinulle tekee, sillä et asettanut selkeitä ja rohkeita rajoja.

Hän rakastaa sinua sellaisena kuin olet, eikä yritä muuttaa sinua

Some figure

Kun joku todella rakastaa sinua, hän rakastaa jokaista sävyäsi, erikoisuuttasi, kauniita hyveitäsi ja jopa vikojasi.

  • Ei tule koskaan unohtaa tätä yksinkertaista periaatetta. Samoin on niin, että kenelläkään ei ole oikeutta vaatia sellaisia asioita, jotka ovat vastoin identiteettiäsi ja arvojasi, ja sinullakaan ei ole oikeutta pyytää kumppaniltasi jotakin sellaista, jota hän ei ole.
  • Meidän tulee vaatia rakastetuksi tulemista aidolla tavalla ja sellaisina kuin olemme. Toisen tulee rakastaa sitä mikä sinut määrittää, ja mikä todellinen ytimesi on.

Älä koskaan siis lankea valheellisuuksiin, jotta voisit miellyttää kumppaniasi – ainoa asia, jonka näin tulet saavuttamaan, on oman itsetuntosi menetys.

Yritä aina pitää nämä periaatteet mielessäsi, kun ajattelet intiimejä suhteitasi. Näin pystyt luomaan turvallisemman tilan, joka on täynnä tyytyväisyyttä ja täyttymystä molempia osapuolia koskien. Lyhyesti sanottuna: nämä asiat mielessä pitäen voit saada aikaan terveen rakkauden.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Callejón-Chinchilla, M. D., & Gila-Ordóñez, J. M. (2018). Necesidad de trabajar las relaciones de pareja saludable desde contextos socio-educativos. Sophia14(1), 31-38.
  • Rivera, Diana, Cumsille, Patricio, Domínguez, Carmen, & Hidalgo, Carmen Gloria. (2015). Los Programas Educativos para Parejas y Matrimonios: una nueva propuesta clínica para Chile. Terapia psicológica33(1), 13-21. https://dx.doi.org/10.4067/S0718-48082015000100002
  • Rodríguez Calzadilla, Amado, Valiente Zaldívar, Carolina, & Tan Castañeda, Nuvia. (2001). Las familias saludables y los factores determinantes del estado de salud. Revista Cubana de Estomatología38(3), 165-169. Recuperado en 21 de febrero de 2019, de http://scielo.sld.cu/scielo.php?script=sci_arttext&pid=S0034-75072001000300003&lng=es&tlng=es.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.