Poista nestettä näillä 5 haudukkeella

huhtikuu 15, 2018
Tuntuvatko raajasi raskailta? Eikö kehostasi poistu kunnolla nesteitä? Jos huomaat itselläsi nesteen kertymisen oireita, kannattaa kokeilla jotakin näistä terveellisistä haudukkeista.

Eräiden kasveista valmistettujen ja nestettä poistavien haudukkeiden tulehtuneisuutta vähentävät ominaisuudet auttavat vähentämään nesteen kertymisen oireita.

Tähän häiriöön kuuluu nesteiden kerääntyminen kehon eri kudoksiin, ja kyseessä on vaiva, joka liittyy korkeaan verenpaineeseen, verenkierron ongelmiin ja eräisiin muihin tavallisiin ongelmiin.

Sitä kehittyy liiallisen suolan käytön vuoksi, kuten myös silloin, kun imusuonijärjestelmässä on ongelmia. Nestettä voi myös alkaa kertyä monen muun sellaisen tekijän vuoksi, jotka häiritsevät munuaisten toimintaa.

Vaikka nesteen kertyminen ei yleensä olekaan mitään vakavaa, jos sitä ei hoideta, se voi saada aikaan muita sairauksia, jotka vaativat sitten suurempaa hoitoa.

Onneksi on kuitenkin helppo ottaa käyttöön eräät sellaiset tuotteet, jotka (toisin kuin monet perinteiset lääkkeet) eivät vaikuta aggressiivisesti eivätkä aiheuta mitään haittoja terveydelle.

Tällä kertaa haluamme siis kertoa viidestä parhaasta luonnollisesta hoidosta nesteen kertymisen vähentämiseksi – kokeile näitä heti, jos itsekin kamppailet tämän pulman kanssa!

1. Koivunlehtiä sisältävä hauduke

poista nestettä koivunlehtihaudukkeen avulla

Koivun lehdissä on nestettä poistavia aineita, jotka edistävät virtsantuotantoa, ja tämän vaikutuksen ansioista nesteitä ja kehoon jääneitä jätteitä voi poistua paremmin.

Nämä lehdet ovat hyödyllisiä pääasiassa niiden sisältämien kaliumsuolojen vuoksi – kyseiset suolat auttavat tasapainottamaan natriumin tasoja sekä edistävät myrkkyjen poistumista kehosta. 

Tarvittavat ainekset

  • 1 teelusikallinen kuivattuja koivunlehtiä
  • 1 kupillinen vettä (250 ml)

Näin tämä hauduke valmistetaan

  • Laita koivunlehdet kupilliseen kiehuvaa vettä, ja anna juoman hautua kymmenen minuutin ajan.
  • Tämän kuluttua siivilöi hauduke ja nauti.

Kuinka tämä juoma kannattaa nauttia?

  • Ota kupillinen tätä hauduketta aamupäivän puolivälissä ja toinen sitten vielä iltapäivän puolivälissä.
  • Nauti juomaa ainakin kolme viikkoa yhteen putkeen.

Huomaa, että tätä hauduketta ei suositella raskaana oleville naisille tai niille, joilla on korkea verenpaine tai jokin sydänsairaus.

Lue tämäkin: Entäpä, jos lakkaisit valittamasta?

2. Hauduke pajun kaarnasta

Pajun kaarnasta valmistetun haudukkeen ominaisuudet ovat ihanteelliset turvotuksen lievittämiseksi, kuten myös siihen liittyvien sairauksien.

Tämä tuote sisältää eteerisiä öljyjä, antioksidantteja, vitamiineja ja mineraaleja, jotka auttavat poistamaan myrkyllisiä aineita virtsan kautta.

Tarvittavat ainekset

  • 1 teelusikallinen pajunkaarnaa
  • 1 kupillinen vettä (250 ml)

Näin tämä hauduke valmistetaan

  • Laita pajun kaarna kupilliseen kiehuvaa vettä ja peitä neste.
  • Anna hautua kymmenen minuutin ajan, ja sitten siivilöi juomasi.

Kuinka tämä juoma kannattaa nauttia?

  • Ota sitä aamupäivän puolessa välissä ja jatka hoitoa kaksi viikkoa yhteen putkeen.

Huomaa, että tätä juomaa ei tule nauttia silloin, jos olet allerginen aspiriinille, sinulla on hengitysteiden allergioita tai vatsan haavaumia.

3. Vihreä tee

poista nestettä vihreän teen avulla

Vihreä tee on tuote, jotka käytetään luonnollisessa lääketieteessä, ja sen lukuisten terveyttä hyödyttävien ominaisuuksien avulla voidaankin hoitaa montaa vaivaa.

Se sisältää runsaasti antioksidantteja ja tulehtuneisuutta torjuvia yhdisteitä, jotka yhdessä edistävät virtsantuotantoa ja kehon myrkkyjä poistavia prosesseja.

Tarvittavat ainekset

Näin tämä hauduke valmistetaan

  • Laita teelusikallinen vihreää teetä kupilliseen kiehuvaa vettä ja anna hautua kymmenen minuutin ajan.
  • Kun juoma on hautunut, siivilöi se ja nauti.

Kuinka tämä hauduke kannattaa nauttia?

  • Ota kupillinen juomaa heti ensimmäiseksi aamulla tyhjään vatsaan, ja jatka hoitoa kolmen viikon ajan.

Huomaa, että vihreää teetä ei tule nauttia raskauden ja imetyksen aikana, eikä sitä suositella korkeasta verenpaineesta tai hermoston häiriöistä kärsiville henkilöille.

4. Hauduke artisokasta

Yksi kaikkein parhaista haudukkeista kehoon jääneiden nesteiden poistamiseksi on artisokkahauduke.

Kyseessä on juoma, joka ei ainoastaan paranna maksan toimintaa, vaan lisäksi se stimuloi munuaisten puhdistumista sekä rauhoittaa niitä ongelmia, jotka ovat tulosta tulehtuneisuudesta.

Tarvittavat ainekset

  • 1/2 artisokka
  • 1 kupilllinen vettä (250 ml)

Näin tämä hauduke valmistetaan

  • Erota lehdet puolikkaasta artisokasta, keitä kupillisen verran vettä, ja lisää sekaan lehdet.
  • Alenna lämpöä ja jätä hauduke kiehua hiljalleen 2-3 minuutin ajan.
  • Laita lämpö pois ja jätä juoma hetkeksi hautumaan, ja sitten siivilöi.

Kuinka tämä hauduke kannattaa nauttia?

  • Ota sitä heti ensimmäiseksi aamulla tyhjään vatsaan, ja jos haluat, toista tätä vielä iltapäivän puolivälissä.
  • Juo hauduketta 2-3 viikkoa yhteen putkeen.

Huomaa, että tätä juomaa ei tule nauttia silloin, jos on sappirakkokiviä, sillä se sisältää oksalaatteja.

Lue aiheesta lisää: Mitä kehossa tapahtuu artisokkadieetin aikana?

5. Voikukkahauduke

poista nestettä voikukkahaudukkeen avulla

Luonnollisessa lääketieteessä voikukka tunnetaan yhtenä kaikkein tehokkaimmista nestettä poistavista tuotteista. Se edistää nesteiden poistumista sekä auttaa myös puhdistamaan verta.

Tarvittavat ainekset

  • 1 teelusikallinen voikukkaa
  • 1 kupillinen vettä (250 ml)

Näin tämä hauduke valmistetaan

  • Laita voikukka kupilliseen kiehuvaa vettä ja peitä juoma.
  • Jätä hautumaan 5-10 minuutin ajaksi ja sitten siivilöi.

Nauti hauduke näin

  • Juo kupillinen juomaa aamupäivän puolivälissä.
  • Toista tätä joka päivä kahden viikon ajan.

Huomaa, että tätä hauduketta ei tule nauttia raskauden aikana tai silloin, jos henkilöllä on ongelmia sappirakon tai vatsan kanssa.

Onko raajoissasi raskas olo? Eivätkö nesteet poistu kehostasi kunnolla? Jos huomaat itselläsi mitään nesteen kertymisen oireita, ota avuksesi jokin näistä terveellisistä ja luonnollisista haudukkeista.

UUTISIA VERKOSSA