Nielusyöpä – mitä oireita sillä on?

huhtikuu 18, 2017
Nielusyövän oireet sekoitetaan joskus muiden sairauksien vaikutuksiin. Tämän sairauden oireista on hyvä olla tietoinen, sillä vaikka et tupakoisikaan, et silti ole turvassa kyseiseltä syövältä.

Nielusyöpä ei liity ainoastaan tupakkaan. Tämä sairaus kehittyy suussa, kielessä, kitalaessa ja nielussa, ja se liittyy myös auringonvaloon ja papilloomavirukseen, eli HPV-virukseen.

On varmastikin kaikille selvää, että tämän tyyppinen syöpä ei ole kovin yleinen, ja lisäksi sitä ilmenee pääasiassa yli 50-vuotiailla ihmisillä.

Kyseinen syöpä yleistyy iän noustessa, ja yleisesti ottaen sitä on tavallisemmin miehillä.

On tärkeää osata tunnistaa oireet ajoissa etenkin siksi, että ne saatetaan sekoittaa harmittomaan herpekseen, haavaumiin tai pieniin suun tulehduksiin, jotka ovat hyvin yleisiä pulmia.

Ongelma on monimutkaisempi niitä koskien, jotka eivät tupakoi. Nielusyöpä liitetään nimittäin useimmiten tupakoitsijoihin.

Moni ajatteleekin näin: ”Jos en polta, en voi saada tällaista syöpää.”

On kuitenkin niin, että huolimatta siitä tupakoitko, on mahdollista, että saat jossakin elämäsi vaiheessa nielusyövän.

Siksi onkin hyödyllistä tietää niistä oireista, joita tämä syöpä aiheuttaa, jotta ne voitaisin havaita mahdollisimman ajoissa.

Nielusyövän oireet

Suurin osa nielusyövistä kehittyy karsinoomissa.

Nämä ovat tietyn tyyppisiä soluja, jotka ovat ohuita ja litteitä. Ne eivät ole pelkkiä haavaumia.

On tavallista, että jos ihmisellä on heikko vastustuskyky, jonka vuoksi hän on tottunut suun tulehduksiin, haavaumiin tai verta vuotaviin ikeniin, hän ei välttämättä huomaa niitä oireita, jotka liittyvät nielusyöpään.

Lue aiheesta lisää: Graviola-hedelmä stimuloi vastustuskykyä ja suojaa maksaa

Jos lääkäri tekee laaja-alaisen tutkimuksen kieltä ja nielua koskien, tämä syöpä voidaan havaita. Myöhemmin sitten koepalan avulla voidaan varmistaa, onko kyseessä todella tämän tyyppinen kasvain.

Seuraavassa kerromme nielusyövän pääoireista.

Suussa näkyvät fyysiset muutokset

Suurakkula

  • Aikaisin oire nielun syövästä ovat pienet haavaumat, jotka eivät parane.
  • On tyypillistä, että kielessä alkaa näkyä punaista tai valkoista, tai sitten tätä ilmenee ikenissä ja huulissa.
  • Kiinnitä huomiota kaikkiin epätavallisiin muutoksiin, jotka eivät katoa muutamassa päivässä, ja kerro niistä lääkärille.

Pieni kipu, joka pahenee ajan kuluessa

Toinen tärkeistä nielusyövän oireista on kipu pureskeltaessa tai nieltäessä. Ne, joilla on hammasproteesi, voivat tuntea heti, että proteesi alkaa häiritä sekä aiheuttaa verenvuotoa tai kipua.

  • Puhuminen on äkillisesti kivuliasta.
  • Kielen liikuttaminen ja jopa leuan koskettaminen aiheuttavat selkeää kipua.
  • Kipu saattaa ulottua myös korviin.

Lue aiheesta lisää: Poista plakkia ja paranna suun hygieniaa

Kurkussa tuntuu pala

Jos sinulla on vaikeuksia niellä, säännöllistä ärtyneisyyttä nielurisoissa tai veren yskintää (myös ohimenevää), nämä ovat kaikki oireita, jotka tulisi ottaa huomioon.

  • On kuitenkin syytä muistaa, että usein nämä vaivat eivät tarkoita, että kyseessä olisi jokin vakava ongelma, eikä kasvain nielun alueella myöskään aina ole vaarallinen.
  • Tärkeintä on aikainen diagnoosi, mikä tarkoittaa sitä, että näille muutoksille tulee olla valppaana.

Selittämätön painon aleneminen

Vaaka

Painon aleneminen on tavallinen asia useimmissa syöpäsairauksissa. Mitä tulee nielusyöpään, on tavallista kokea ruokahalun vähentyneisyyttä ja jopa vaikeuksia niellä normaaliin tapaan.

Vastustuskyky heikentyy, ja tämä tulee aivan ehdottomasti johtamaan vähitellen tapahtuvaan painon vähentymiseen.

Lue aiheesta lisää: 9 tapaa ehkäistä syöpäsairauksia

Voidaanko nielusyöpää estää?

Kuten olemme usein kirjoituksissamme jo sanoneet, mitään sairautta ei voida estää aivan 100 % varmuudella.

Voidaan kuitenkin vaikuttaa sellaisiin tekijöihin, jotka vähentävät ilmenemisen todennäköisyyttä mahdollisimman paljon.

Tämän tyypin syöpä liittyy seuraaviin asioihin:

  • Tupakka
  • Alkoholi
  • HPV-virus, eli papilloomavirus. Se tyyppi, joka liittyy kurkkusyöpään (johon kuuluu myös nielusyöpä), on HPV 16.
  • UV-valo. Huulisyöpä on esimerkiksi tavallisempaa niillä ihmisillä, jotka tekevät töitä ulkona ja jotka saavat siten enemmän auringonvaloa.
  • Huono ruokavalio ja heikko vastustuskyky.
  • Perintötekijöihin liittyvät häiriöt, kuten esimerkiksi Fanconi-anemia.
Lääkäri

Koska tiedetään, mikä nielusyöpää aiheuttaa, on suositeltavaa sen estämiseksi kiinnittää huomiota elämäntyyliin ilman, että tämä kuitenkaan olisi pakkomielteistä.

Ei ole koskaan huono idea lopettaa tupakointia, syödä tasapainoisesti ja vaihtelevasti sekä käyttää aurinkosuojaa iholla ja huulilla.

Lopuksi haluamme myös sanoa, että tärkeää on pysyä rauhallisena – älä siis pelästy. Älä epäröi ottaa yhteyttä lääkäriin tai muuhun asiantuntijaan, jotta sinulle voitaisiin tehdä yksinkertainen koe tämän syövän mahdollisuuden sulkemiseksi pois.

Kannattaa olla varovainen ja muistaa aina se, että terveys on asia, jonka hoitamista ei koskaan tulisi siirtää tulevaisuuteen.

UUTISIA VERKOSSA