Miten päästä yli elämän vaikeista hetkistä?

huhtikuu 21, 2019
Me kaikki kohtaamme jossain vaiheessa elämäämme hankalia tilanteita, jolloin elämä tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Selkeät ohjenuorat elämässä voivat kuitenkin antaa meille tarvittavaa apua hetkinä, jolloin seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

Parisuhteen rikkoutuminen, läheisen kuolema tai potkujen saaminen töistä ovat vain pintaraapaisu kaikista niistä odottamattomista ja ei-toivotuista tilanteista, jotka saavat elämän kääntymään ylösalaisin. Onneksi tiettyjen ohjenuorien mielessä pitäminen voi auttaa pääsemään yli vaikeista hetkistä silloinkin, kun maailma näyttää täysin mustalta.

Tunteiden hallitseminen on erityisen vaikeaa elämää ravistelevissa tilanteissa. Olo voi tuntua pahalta, surulliselta ja toivottomalta, aivan kuin koko maailma olisi kääntynyt yhtäkkiä sinua vastaan. Tunnelin päässä on kuitenkin aina valoa, jos vain siihen jaksaa uskoa.

4 ohjenuoraa, jotka auttavat pääsemään yli elämän vaikeista hetkistä

1. Hyväksy tapahtunut

Elämän päälaelleen kääntäneen tapahtuman hyväksyminen on ensimmäinen askel vaikeiden aikojen ylitsepääsemiseen. On täysin normaalia, että tunnet olosi surulliseksi, voit pahoin ja pohdit mielessäsi, mitä väärää olet tehnyt ansaitaksesi pahan olon (vaikka et olisikaan tehnyt mitään väärää). Päästäksesi eteenpäin sinun tulee kuitenkin hyväksyä tapahtunut, oli se kuinka vaikeaa tahansa.

Tapahtuneen hyväksyminen auttaa jatkamaan elämässä eteenpäin.

Tapahtuman kieltäminen, suuttumus tai muutoin vaikeaa hetkeä vastaan taisteleminen ei auta tilannetta ollenkaan, ja usein ainoa tapa jatkaa elämääsi on tapahtuman hyväksyminen; tästä seuraavaksi yksinkertainen esimerkki:

Kumppanisi on juuri jättänyt sinut, mutta et suostu hyväksymään asiaa. On hyvin mahdollista, että tunnet olosi surulliseksi ja teet kaiken mahdollisen voittaaksesi kumppanisi takaisin. Ajan kuluessa tulet kuitenkin sekä hukkaamaan aikaasi että mielenrauhaasi parisuhteen katkaisseen syyn löytämiseksi ja alat todennäköisesti syyttämään itseäsi tapahtuneesta luullen, ettet loppujen lopuksi ollutkaan ihmisenä tarpeeksi hyvä kumppanillesi.

Tämänkaltaiset tilanteet voivat johtaa paikoilleen juuttumiseen. Vaikka onkin täysin normaalia, että tunnet olosi hyvin alakuloiseksi eron jälkeen useiden päivien ajan, et saa jäädä paikoillesi pohtimaan enemmän ja vähemmän mahdollisia syitä tapahtuneelle.

Lue myös: Nämä 6 tapaa katkeroittavat elämääsi

2. Tee ja harrasta

Vaikeina hetkinä monilla ihmisillä on tapana sulkeutua kuoreensa ja hylätä kaikki harrastuksensa ja rutiininsa, jotka aikaisemmin toivat iloa ja vaihtelua elämään.

Kuten aikaisemmin jo mainittiinkin, on täysin luonnollista, että vaikeina hetkinä energiaa ja motivaatiota ei löydy surun keskeltä. Jos paha olo kuitenkin pitkittyy ja jatkuu viikkoja, kuukausia tai pahimmassa tapauksessa vuosia, on aika hakea apua välittömästi. 

Älä siis lukitse itseäsi neljän seinän sisälle ja pyri jatkamaan päivärutiiniasi mahdollisimman normaalisti; käy ulkona tai harrasta liikuntaa, sillä kaikki, mikä tekee sinut onnelliseksi, auttaa sinua pääsemään paremmin yli vaikeista hetkistä. Itsellesi mieluisten harrastusten ja aktiviteettien jatkaminen auttaa sekä jaksamaan, että näkemään myös valoa tunnelin päässä.

3. Etäännyt muista ihmisistä

Etääntyminen ystävistä, perheestä ja muista läheisistä ihmisistä sekä yleisesti ottaen inhimillisen kontaktin välttäminen kenen tahansa kanssa ei tee sinulle hyvää, päinvastoin, vaikeina hetkinä yksin jääminen vain vahingoittaa enemmän.

Kontakti muuhun maailmaan auttaa sinua ymmärtämään, ettet ole yksin tässä maailmassa. Näin ollen ystävälle tai muulle luottohenkilölle puhuminen auttaa sinua sekä käsittelemään omia tunteitasi paremmin, että purkamaan pahaa oloa ja taakkaa toisen ihmisen kanssa.

Vaikeista hetkistä ylitsepääseminen on helpompaa läheisten tuen ja turvan avulla.

Turvautuessa läheistesi apuun annat heille mahdollisuuden tukea ja auttaa, jolloin voit alkaa myös itse näkemään asioita täysin uudessa perspektiivissä. Läheisten tuesta ja turvasta voi olla yllättävän voimallista apua vaikeista hetkistä selviytymiseen.

Lue myös: Kiintymyksen osoittaminen on sielun koskettamista

4. Anna itsellesi aikaa

Vaikka käyt jo valmiiksi vaikeaa hetkeä läpi elämässäsi, voi menneiden vastoinkäymisten ja koettelemusten muisteleminen auttaa sinua ymmärtämään, että ajan myötä pahalla ololla ja surulla on tapana helpottua. 

Palaamalla hetkeksi menneeseen tulet huomaamaan, että vaikeista hetkistä ylitsepääseminen ottaa aikaa, mutta onnistuit siinä jo kerran, mikset onnistuisi uudelleen? Anna itsellesi aikaa ja tulet huomaamaan, kuinka aika alkaa hiljalleen parantaa. 

Älä siis eristä itseäsi muusta maailmasta, äläkä tarraa kipuun liian lujaa. Päästäksesi yli vaikeista hetkistä, sinun tulee pitää vahvasti mielessä yllä mainitut ohjenuorat, sillä ne tulevat auttamaan sinua kahlaamaan hitaasti, mutta varmasti eteenpäin myös silloin, kun toivoa tulevasta ei juurikaan ole. 

Pidä myös mielessä, että elämän vaikeat hetket voivat auttaa meitä pysähtymään ja näkemään selkeämmin mihin suuntaan elämämme on todellisuudessa menossa, ja onko se suunta oikea. Vaikeilla hetkillä on myös tapana auttaa meitä kasvamaan yksilönä, jolloin osaamme kiinnittää myös enemmän huomiota puutteisiimme sekä vahvistamme ja kehittämme itsevarmuutta ja minäkäsitystä.

Vaikeat hetket voi nähdä myös mahdollisuutena, jolloin pystymme tutustumaan itseemme paremmin ja alamme ymmärtää, että tapahtui mitä tapahtui, elämä tulee aina jatkamaan kulkuaan.

  • Book, A. S., Quinsey, V. L., & Langford, D. (2007). Psychopathy and the perception of affect and vulnerability. Criminal Justice and Behavior. http://doi.org/10.1177/0093854806293554
  • Numerof, R. E. (2006). Assertiveness Training. The American Journal of Nursing. http://doi.org/10.2307/3462457
  • Castelló, J. (2012). La Superación de la Dependencia Emocional. In La superación de la Dependencia Emocional.