Kaihin kaksi oiretta ja luonnollisia hoitokeinoja

Kun sinulla on kaihi, kaikki voi näyttää sumealta tai värittömältä. Onneksi on olemassa luonnollisia vaihtoehtoja, jotka auttavat ehkäisemään tai minimoimaan sen oireita. Jaamme ne tässä artikkelissa.
Kaihin kaksi oiretta ja luonnollisia hoitokeinoja

Kirjoittanut Ángela Aragón

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Ajan myötä näkömme kärsii. Tämä on totta erityisesti nykypäivänä, sillä altistumme tavattoman usein kirkkaille tietokoneiden ja kännyköiden näytöille. Myös saasteet vaikuttavat siihen, kuinka auringonvalo vahingoittaa silmiämme, sillä se osuu meihin voimakkaampana saasteiden vuoksi.

Tässä artikkelissa perehdymme silmäsairauksista kaihiin ja siihen, millaiset ovat kaihin oireet

Näkökyvyn heikkeneminen ei aina johdu likinäköisyydestä tai kaukonäköisyydestä, vaan liittyy toisinaan kaihiin.

Vaikka puhummekin nyt kaihin oireista, pidä mielessä, että siinä esiintyvä tunne on samankaltainen kuin jos katsoisimme koveran linssin läpi. Joka tapauksessa kerromme oireista yksityiskohtaisemmin edetessämme. Oletko valmis?

Kaihin oireet

kaihin oireet

1. Sumea näkö

Kaihin oireet voivat olla lieviä jonka vuoksi sitä voi olla aluksi vaikea tunnistaa. On kuitenkin tiettyjä tilanteita, jotka voivat auttaa havaitsemaan sen.

Yleisesti ottaen jos kärsit näköongelmasta, se vaikuttaa kykyysi kohdistaa katseesi johonkin kaukana tai lähellä olevaan asiaan. Tällöin tilanne paranee, kun etäisyys pitenee tai lyhenee.

Mutta kaihi on aina läsnä. Kun siis alat nähdä kaiken jatkuvasti sumeana, kyseessä on todennäköisesti kaihi.

2. Muutokset kirkkauden ja värien näkemisessä

kaihin oireet

Luetko iltaisin? Olet saattanut huomata, että lukulampun valo tuntuu voimakkaammalta. On myös mahdollista, että sokaistut herkästi autojen valoista.

Sinun voi sitä vastoin olla vaikea erottaa värejä toisistaan. Yhtäkkiä et enää tunnista värejä, jotka kuuluvat samaan kromaattiseen väriskaalaan.

Kumpikin oire on merkki siitä, että kärsit kaihista.

Luonnollisia hoitokeinoja kaihiin

1. Syö vitamiinipitoisia ruokia

A-vitamiini on hyvin hyödyllinen silmien terveyden kannalta. Itse asiassa se vaikuttaa suoraan siihen kalvoon, jonka päällä silmämuna lepää. Se synnyttää myös rodopsiinia, ainetta joka auttaa kontrolloimaan valoa tehokkaammin. Joitakin tehokkaimmista ruoka-aineista ovat:

  • Porkkanat
  • Parsakaali
  • Lehtikaali
  • Pinaatti
  • Bataatti
  • Maitotuotteet
  • Meloni
  • Aprikoosi
  • Mango
  • Liha
  • Kana

B- ja C-vitamiinit puolestaan tunnetaan mykiön huoltamisesta. Mykiön tehtävänä on näön tarkkuuden hienosäätö. Saadaksesi runsaasti näitä vitamiineja, suosittelemme seuraavia ruokia:

  • Kananmunat
  • Simpukat
  • Mustekala
  • Rapu
  • Lohi
  • Sardiinit
  • Sitrushedelmät
  • Valkosipuli
  • Persilja
  • Punaiset paprikat
  • Barbadoksenakerola
  • Guava

2. Vähennä suolan määrää

kaihin oireet

Muissa artikkeleissamme olemme puhuneet siitä, kuinka suola imee nesteitä. Tämä ilmiö tapahtuu myös silmiä suojaavassa limassa. Kun syöt liikaa suolaa, saat helpommin silmävaurioita.

Jos kärsit kuivista silmistä, pelkkä räpäytys voi olla riski. Tämä johtuu siitä, että mainitun liman yksi tehtävistä on toimia suojaavana kalvona silmän pinnalla. Kun tämän liman määrä vähenee, silmäluomi on suorassa kontaktissa silmämunaan. Tämä voi aiheuttaa jonkinlaisia vaurioita.

3. Rajoita auringossa oleskelua

Auringonvalo on vaarallista, erityisesti kun kyseessä on kaihi. Kuten jo ehkä tiedät, liiallista auringolle altistumista tulisi välttää, sillä UVA-säteet vahingoittavat silmiä. Mutta saasteiden lisääntyminen aiheuttaa sen, että UVA-säteet ovat paljon voimakkaampia nykyään kuin aiempina vuosikymmeninä.

Tämä ei tarkoita sitä, että säteiltä pitäisi piileskellä. Parasta on oleskella ulkona sellaiseen aikaan, kun aurinko ei ole voimakkaimmillaan. Näin saat tarvittavat vitamiinit ja niiden hyödyt.

4. Katso päivän aikana jotain mistä pidät

likinäköisyys kaihin oireet

Rentoutuminen on erittäin tärkeää kaihin hoidossa. Tämä ei tarkoita pelkästään silmien sulkemista, vaan on kannattavaa myös tehdä jotain mukavaa. Esimerkiksi miellyttävän maiseman, maalauksen tai valokuvan katsominen voi auttaa.

Tämä vähentää silmien ja niitä ympäröivien kudosten rasitusta. Stressistä vapautuminen on oleellista koko keholle, eivätkä silmät ole tästä poikkeus.

Kaihi on hyvin häiritsevä vaiva ja se voi jopa olla elämää rajoittava. Tästä syystä on hyvä noudattaa näitä suosituksia, sillä ne ovat täydellinen lisäapu lääkärin määräämän hoidon ohessa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Mayo Clinic Staff. (2016). Symptoms and causes – Cataracts – Mayo Clinic. https://doi.org/10.1016/j.forsciint.2014.05.003
  • National Guideline Alliance (UK). (2017). Cataracts in adults: management. NICE Guideline, No. 77.
  • Bailey, G. (2018). Cataracts: 3 Common Types, Causes, Symptoms and Treatments. All About Vision. 
  • Alshamrani, A. Z. (2018). Cataracts Pathophysiology and Managements. The Egyptian Journal of Hospital Medicine. https://doi.org/10.12816/0042978

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.