Hoitokeinot selkäkipuun

Jos kärsit selkäkivusta, ei ole suositeltavaa levätä täysin. Kahtena ensimmäisenä päivänä sinun pitäisi alkaa harjoittaa kohtuullista fyysistä toimintaa ilman mitään äkillisiä liikkeitä tai painonnostoharjoituksia.

Alaselän kipu on yhteydessä tiettyihin lannenikaman ja ympäröivän kudoksen rakenteisiin, kuten lihaksiin, jänteisiin, hermoihin ja nikamavälilevyihin. Äkillisestä selkäkivusta käytetään usein nimitystä noidannuoli, ja se voi kestää muutamia päiviä tai jopa viikkoja. Tässä artikkelissa opit muutamia erilaisia hoitoja selkäkipuun. 

Ennen noidannuolen hoidon aloittamista selvitetään sen aiheuttaja. Näin voimme sulkea pois vakavat tilat tai sairaudet, joilla voi olla samoja oireita kuin noidannuolella, esimerkiksi osteoporoosi, tai jopa leikkausta vaativat tulehdukset tai vauriot, tai äärimmäisessä tapauksessa syöpä.

Suuri osa ihmisistä ympäri maailman kärsii selkäkivuista vähintään kerran elämässään. Kipu voi tuntua missä kohtaa tahansa selässä, mutta yleisimmin kipu on alaselässä lantion alueella. Tämä vaiva on hyvin yleistä, koska tämä osa kehosta kärsii suurimmasta osasta kehon painosta.

Vilustumisen ja flunssan jälkeen noidannuoli on yksi yleisimmistä syistä, miksi ihmiset menevät lääkäriin. Useimmat tämän alueen vauriot johtuvat töistä; työstä, joka vaatii nostamaan säännöllisesti raskaita esineitä tai pysymään pitkään samasa asennossa, muiden syiden ohella.

Akuutti noidannuoli voi johtua kaatumisesta tai heikoista selkälihaksista. Akuutti noidannuoli voi vaikuttaa joihinkin lihaksiin ja jänteisiin ympäri selkää ja seurauksena aiheuttaa revähdyksen yhdessä näissä lihaksista.

Äkillisen noidannuolen syyt

  • Nivelsairauksien tai osteoporoosin aiheuttamat murtumat.
  • Syöpä selkäytimessä.
  • Lihaskouristukset, jonka johdosta lihakset jäävät jännittyneiksi.
  • Tyrä, rikkinäinen välilevy, tai infektiot, jotka voivat vahingoittaa selkärankaa.
  • Liiallinen voima virheellisessä painonnostossa.
  • Selkäydinkanavan ahtauma, joka on aiheutunut revähdyksestä.
  • Skolioosi tai kyfoosi, joka on selkärangan kaarevuus. Tämä voi olla perinnöllistä ja voi esiintyä lapsilla ja nuorilla aikuisilla.
  • Rasitukset tai revähdykset lihaksissa ja nivelsiteissä.
  • Raskaus.
  • Naisten sukupuolielimiin liittyvät sairaudet, kuten munasarjakysta, syöpä tai myoomat.

Suositukset ehkäisemään/hoitamaan noidannuolta

  • Lepää ja lopeta raskas fyysinen toiminta muutamaksi päiväksi, jotta turvotus tällä alueella laskee, joka vähentää kipua nopeammin.
  • On suositeltavaa käyttää kylmää harsoa muutamana ensimmäisenä päivänä ja sitten käyttää kuumaa harsoa, joka auttaa lihaskramppien aiheuttamaan kipuun.
  • Joitakin kipulääkkeitä voi ottaa, varsinkin ensimmäisinä päivinä, kunnes lihakset palaavat ”normaaleiksi”. Näiden pitää olla lääkärin määräämiä ja täytyy muistaa, että ei ole hyödyllistä terveydellesi lääkitä itse itseään.
  • Makaa sikiöasennosa tyyny jalkojesi välissä. Jos tykkäät nukkua selälläsi, voit laittaa tyynyn polviesi alle pitämään jalat asennossa, joka alentaa painetta selässä.
  • Muutaman päivän lepäämisen jälkeen voit aloittaa fyysisen toiminnan uudelleen, koska ei ole myöskään suositeltavaa pysyä paikallaan pitkään. Sinuun pitäisi tehdä ainoastaan kevyitä aktiviteetteja, yrittäen välttää nostamasta painavia tavaroita ja liikkumasta nopeasti kolmen viikon aikana ensimmäisten oireiden ilmaantumisesta.
  • Jos kipu ei mene pois liikunnalla ja kipulääkkeillä, on tarpeen nähdä fysioterapeutti, joka voi suositella joitain venyttelyharjoituksia, jotka ovat tehokkaita vähentämään kipua ja estämään tulevia vammoja.
  • Paras keino pitää tämä hallinnassa on säännöllinen liikunta ja hyvä ryhti. Istuttaessa pitkiä aikoja sinun pitäisi valita tuoli selkänojalla, jotta selkäsi on täysin tuettu. Tämä on paras tapa estää noidannuoli.
  • Sinun pitäisi välttää ylipainoa, mikä onnistuu terveellisellä ruokavaliolla, joka perustuu pääasiassa hedelmiin ja vihanneksiin.

Kotiparannuskeinoja lievittämään noidannuolta

  • Hyvin tehokas kotihoito on hellävarainen hieronta muutamalla tipalla eteerisiä öljyjä sekoitettuna lusikalliseen manteliöljyä. Hiero lihasten suuntaan viisi minuuttia ja toista kolme kertaa päivässä.
  • Keitä kolme lusikallista rautayrttiä kupillisessa vettä, kostuta riepu tällä seoksella ja aseta kipeälle alueelle kuumimmalla vedellä, jota voit sietää polttamatta itseäsi. Tämä voidaan toistaa useita kertoja päivässä.
  • Lisää kymmenestä viiteentoista tippaa teepuuöljyä ammeelliseen vettä ja kylve vähintään 20 minuuttia.