7 munasarjasyövän oiretta, jotka jokaisen naisen tulisi tietää

· maaliskuu 28, 2018
Ottaen huomioon, että munasarjasyövän oireet ovat samankaltaiset kuin muissa vaivoissa, olisi aina tärkeää käydä gynekologilla komplikaatioiden välttämiseksi ja varhaisen diagnoosin saamiseksi.

Munasarjasyövän oireet on tärkeä tunnistaa, sillä munasarjasyöpä on naisten lisääntymiselinten sairaus, ja salakavalasta kehittymisestään johtuen se tunnetaan myös ”hiljaisena tappajana”.

Vaikka se onkin vasta toiseksi yleisin gynekologinen syöpä, siinä on suurempi kuolleisuusprosentti, sillä sen vakavat oireet eivät näy syövän alkuvaiheessa.

Tämän elimen solujen hallitsematon kasvu johtaa munasarjasyöpään: se aiheuttaa pahanlaatuisia kasvaimia, jotka voivat levitä muihin kehonosiin.

Munasarjasyövän tarkkaa aiheuttajaa ei tunneta, mutta sairastumisriski kasvaa, jos suvussa on esiintynyt kyseistä syöpää, jos henkilöllä on äkillisiä hormonaalisia muutoksia tai epäterveelliset elämäntavat.

Lääkärintarkastukset ovat välttämättömiä syöpien havaitsemiseksi, mutta on olemassa useita sairaudesta varoittavia merkkejä, jotka voivat auttaa saamaan oikean diagnoosin.

Haluamme jakaa seitsemän oiretta yksityiskohtaisesti, jotta osaat varoa, jos huomaat niitä itselläsi.

Jatka lukemista!

1. Vatsan turvotus

vatsakipu

Vatsan turvotus on yksi ensimmäisistä munasarjasyövän oireista.

Vaikka se onkin tämän syövän ensisijainen oire, se on myös yksi sivuutetuimmista, sillä turvotusta ilmenee usein myös ruoansulatusongelmissa sekä PMS-oireena.

  • Sinun tulisi käydä lääkärintarkastuksessa selvittämässä vatsan turvotuksen syy, erityisesti jos sitä ilmenee toistuvasti.
  • Syöpäsolujen liiallinen kasvu aiheuttaa lukuisia tulehdusreaktioita elimistössä, ja yksi mahdollisista alueista on vatsan seutu.

Lue myös: Kipu munasarjoissa voi kertoa vakavasta ongelmasta

2. Muutokset kuukautiskierrossa

Kuukautiskierron muutosten analysoiminen voi olla suuresti avuksi munasarjojen poikkeavuuksien tunnistamisessa.

  • Ensinnäkin naisten tulisi tunnistaa, millainen on heille normaali kierto, ja määritellä sen perusteella mahdolliset poikkeavuudet.
  • Jos huomaat useita muutoksia kuukautiskierrossasi, sinun tulisi hakeutua gynekologin vastaanotolle selvittämään niiden syy.
  • Pidä kirjaa kuukautisistasi, jotta pysyt tarkasti selvillä niiden alkamisajankohdista.

3. Lantiokipu

vatsanväänteitä

Voi tuntua melko huolestuttavalta, että lantiokipu voi olla yksi lisääntymiselinten syövän oireista. Mutta aina kannattaa pitää sekin mahdollisuus mielessä, erityisesti jos siihen liittyy muita epänormaaleja oireita.

  • Munasarjasyöpään sairastuneet tuntevat usein jatkuvaa lantion tai vatsan alueen kipua ilman selkeää syytä.
  • Se kestää useita viikkoja, ja kipu on lähes aina jaksoittaista.

4. Vaikeudet ruoansulatuksessa

Munasarjasyövässä voi esiintyä myös laajenemista ja paineen tunnetta vatsan alueella. Tämä sairaus aiheuttaa ruoansulatusvaikeuksia, joita pidetään usein virheellisesti ruoansulatuskanavan infektioina tai sairauksina.

On tärkeää käydä lääkärissä seuraavissa tapauksissa:

  • Toistuva krooninen ummetus
  • Ruoansulatushäiriöt ja vatsakrampit
  • Pahoinvointi ja oksentelu
  • Muutokset ulostamisessa

5. Täyteläisyyden tunne

ruokahaluttomuus

Munasarjan solujen toiminnan muutoksien yhteydessä esiintyy myös tavallisesti ruokahalun menetystä ja huomattavaa laihtumista.

  • Pahanlaatuisten solujen kehittymisellä on negatiivisia vaikutuksia ruoansulatuksen toimintaan, ja tämän seurauksena potilaat tuntevat itsensä täydeksi vähäisenkin ruoka-annoksen syömisen jälkeen.
  • Tämä on hyvin vaarallista, sillä useissa tapauksissa se johtaa vakaviin ravintoainepuutoksiin ja anemiaan.

6. Kipu yhdynnän aikana

Kuten jo aiemmin mainitsimme, munasarjasyöpään liittyy tulehdusreaktioita elimistön kudoksissa. Tulehdus voi johtaa kipuun seksin aikana.

  • Vaikka tähän oireeseen onkin monta mahdollista syytä, on tärkeää pitää mielessä myös munasarjansyövän mahdollisuus.
  • Kipu on jatkuvaa yhdynnän aikana, ja siihen liittyy usein myös emättimen kuivuutta.

Käy lukemassa tämä artikkeli: Neljä syytä emättimen kuivuuteen

7. Äkillinen ja hallitsematon virtsaamistarve

pissaamistarve

Kun syöpä kehittyy lisääntymiselimiin, on normaalia kokea äkillisiä muutoksia virtsaamisessa. Joissakin tapauksissa siihen voi kuulua myös hallitsematonta virtsaamista.

  • Munasarjansyövän yhteydessä esiintyvä tulehdus heikentää lantionpohjan lihaksia, mikä vähentää virtsarakon kykyä pidättää virtsaa.
  • Tämän seurauksena tästä oireesta kärsivät ihmiset joutuvat käymään jatkuvasti vessassa.
  • Kun syöpä kehittyy pidemmälle, potilailla voi ilmetä myös rakko- tai virtsatietulehduksia.

Onko sinulla mitään näistä munasarjasyövän oireista? Muista, että vaikka ne voivatkin olla merkki tästä syövästä, ne tulee analysoida ammattilaisen avulla, sillä ne voivat johtua myös muista, vaarattomammista vaivoista.

Jos sinulla on mitään riskitekijöitä tai muuta erityistä syytä olla huolissasi munasarjasyövästä, käy säännöllisissä lääkärintarkastuksissa ehkäisevänä toimenpiteenä.