Hoida suolta puhdistavan ruokavalion avulla

17 tammikuun, 2020
Terveellinen ruokavalio tulee aina olemaan keskeinen osa elimistömme asianmukaisesta kehitystä. Seuraavaksi kerromme sinulle, kuinka ylläpitää sen terveyttä ja hyvinvointia.

Tänä päivänä yhä useampi meistä on tietoinen siitä, mitä elimistön hyvän terveyden ylläpitäminen ja suolen puhdistaminen merkitsevät ja kuinka tärkeitä ne ovat. Tämän voi saavuttaa esimerkiksi kääntymällä alan asiantuntijan puoleen tai kokeilemalla joitakin luonnollisia menetelmiä suolta puhdistavan ruokavalion kautta. Tämän vuoksi onkin tärkeää ymmärtää, mitä tällaisten menetelmien ja käytäntöjen hyödyt voivat olla pitkällä aikavälillä.

Tässä artikkelissa kerromme lisää suolen puhdistamisesta, sillä terve suoli on yksi merkittävimmistä askeleista kohti elimistön kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Jos tiedät, kuinka mukauttaa tämä menetelmä osaksi päivittäistä rutiiniasi, voi se tarjota terveydellesi suuria etuja. Pidä kuitenkin mielessä, aivan kuten monissa muissakin terveellisiin elämäntapoihin liittyvissä prosesseissa, tarvitset myös suolen puhdistamiseen jonkin verran määrätietoisuutta ja tietysti kärsivällisyyttä.

Mikä suolen tehtävä on?

Ensinnäkin, ennen kuin syvennymme tarkemmin siihen, miten hoidamme suolta puhdistavan ruokavalion avulla ja vapautamme myrkkyjä, meidän on tiedettävä, mihin kehon osaan me suolella viittaamme. Tällä tavalla ymmärrämme täydellisesti tämän prosessin, jonka kautta koko järjestelmämme kulkee.

Kun puhumme suolesta, viittamme tällä lynkkysuoleen, joka on tärkeä osa paksusuolta ja ruoansulatusta. Lynkkysuoli koostuu ontosta ja leveästä putkesta, joka sijaitsee ruoansulatusjärjestelmän päässä.

Niiden toimintojen joukosta, joita suoli elimistössämme suorittaa, tärkein on se, että se auttaa puhdistamaan elimistöä siihen kerääntyvistä myrkyistä. Toisaalta taas sen toiminta voi myös vaikeutua tai jopa keskeytyä kokonaan seuraavien komplikaatioiden vuoksi:

Sinua voi myös kiinnostaa: Haavaisen paksusuolitulehduksen hoito 9 kotikonstilla

Miksi meidän tulisi puhdistaa suoli?

Suoli on vastuussa monien myrkkyjen ja sellaisten elementtien poistamisesta, jotka voivat elimistöön kertyessään vahingoittaa terveyttämme

Yksi syy sille, miksi meidän pitäisi olla tietoisempia suolen tilasta, on se, että se on vastuussa monien myrkkyjen ja sellaisten elementtien poistamisesta, jotka voivat elimistöön kertyessään vahingoittaa terveyttämme.

Paksusuoli ja siihen kuuluva lynkkysuoli ovat molemmat mukana ruoansulatuselimistössä, mutta monissa tapauksissa ne eivät pysty hävittämään kaikki niitä jätteitä, jotka kertyvät elimistöömme päivittäin nautitun ruoan ja juoman mukana. Kun näin tapahtuu, myrkyt tarrautuvat vähitellen suoliston seinämiin ja alkavat aiheuttaa merkittävää vahinkoa terveytemme kannalta. Yleisimpiä näistä oireista voisimme mainita muun muassa:

  • Kipu ympäri kehoa.
  • Väsymys.
  • Allergiat.
  • Ummetusongelmat.
  • Päänsärky.
  • Ripuli.

Kiinnostuitko aiheesta? Lue täältä lisää: 5 suolistoa puhdistavaa hauduketta

Millainen suolta puhdistavan ruokavalion tulisi olla?

Suoleen kertyneiden epäpuhtauksien puhdistamiseen löytyy useita eri menetelmiä. Joissakin tilanteissa nämä menetelmät voivat kuitenkin olla täynnä kemikaaleja, jotka voivat pitkällä aikavälillä alkaa aiheuttamaan elimistössämme enemmän haittaa kuin hyötyä.

Suolta puhdistavan ruokavalion etuna on se, että se auttaa ehkäisemään sairauksia ja tehostaa suolen omaa toimintaa

Yksi näiden seuraavaksi listattavien ruoka-aineiden parhaimmista ominaisuuksista on se, että ne auttavat ehkäisemään tulevia sairauksia, kiitos niiden tuottamasta positiivisesta vaikutuksesta ympäri kehoa. Syynä näiden ruoka-aineiden omaamiin terveyshyötyihin on se tehokkuus, jolla ne pystyvät hävittämään päivittäin suoleen kertyviä jätteitä.

Suolta puhdistavia kasviksia

  • Artisokka.
  • Lehtisalaatti.
  • Raaka porkkana.
  • Linssit.
  • Punajuuri.
  • Parsa.

Suolta puhdistavia hedelmiä

  • Banaani.
  • Mandariini.
  • Viikuna.
  • Kuivatut hedelmät.

Suolta puhdistavia viljoja

  • Täysjyväriisi.
  • Täysvehnä.
  • Kaura.
  • Täysjyväleipä.

Suolta puhdistavia Omega-rasvoja

  • Avokado.
  • Rasvainen kala.
  • Oliiviöljy.

Suolta puhdistavia vitamiineja ja mineraaleja

Kalsium

Tärkeänä mineraalina kalsium auttaa muun muassa vähentämään paksusuolensyövän kehittymisen riskiä tulevaisuudessa. Elintarvikkeista, joissa on runsaasti kalsiumia, voimme mainita muun muassa lohen, mantelit ja pinaatin.

D-vitamiini

Toisaalta taas D-vitamiini toimii yhdessä kalsiumin kanssa, sillä kalsium auttaa elimistöä absorboimaan paremmin D-vitamiinia. Tässä mielessä esimerkiksi kananmuna ja porkkanat ovat muutamia niistä mainitsemisen arvoisista ruoka-aineista, jotka auttavat elimistöämme lataamaan varastonsa täyteen tätä arvokasta vitamiinia.

Magnesium

Magnesiumlisää määrätään usein suolen toimintaan liittyvien häiriöiden, kuten ärtyneen suolen oireyhtymän, lievittämiseksi

Lopuksi, magnesiumia määrätään hyvin usein erityisesti ärtyvän suolen oireiden lievittämiseksi. Sitä löytyy runsaasti mm. kaakaosta, lehtimangoldista sekä erilaisista siemenistä, kuten tiettyjen kurpitsalajien (erityisesti auyama) siemenistä sekä pellavan- ja auringonkukansiemenistä.

Sen lisäksi, että yllä mainittuja elintarvikkeita tulisi sisällyttää päivittäiseen ruokavalioon, on tärkeää, että elimistön riittävästä nesteytyksestä pidetään myös huolta. Riittävä nesteytys auttaa nimittäin elimistöä pääsemään eroon niistä jätteistä, jotka kertyvät ruoan ja juoman mukana suoleen. Tämän saavuttamiseksi vettä tulisi nauttia päivässä vähintään kahdeksan lasillista.

Olemme varmoja, että lisäämällä näitä ruokia päivittäiseen ruokavalioosi kykenet ylläpitämään suolta terveenä ja hyvinvoivana. Pidä myös mielessä, että parhaaseen lopputulokseen pääset yhdistämällä suolta puhdistavan ruokavalion säännölliseen liikunnan harrastamiseen.

Suolta puhdistavia reseptejä päivittäiseen hyvinvointiin

Aloe verasta ja sitruunasta valmistettu mehu

Ainesosat

  • 1 aloe veran varsi.
  • 5 pientä sitruunaa.
  • 5 rkl hunajaa.
  • 1 litra vettä.

Valmistusohjeet

  • Aloita kuorimalla ja pilkkomalla sitruuna. Laita aloe vera tehosekoittimeen ja sekoita hetken ajan. Lisää lopuksi joukkoon pilkotut sitruunat, vesi ja hunaja.
  • Lisää mehu suoraan lasiin (tai termospulloon) ja anna jäähtyä jääkaapissa. Voit vaihtoehtoisesti jäähdyttää juoman myös lisäämällä sekaan hieman jäitä.
  • Nauti juoma aina tyhjään vatsaan.

Tämä resepti auttaa sinua puhdistamaan suolta ja aloittamaan päivän terveellisellä ja pirteällä tavalla. Rohkaisemme sinua kokeilemaan reseptiä jo tänään, tulokset voivat jo lyhyelläkin aikavälillä todellakin yllättää!

Smoothie mansikasta, ananaksesta ja persiljasta

Suolta puhdistavan ruokavalion salaisuus piilee terveellisten raaka-aineiden lisäksi johdonmukaisuudessa ja kärsivällisyydessä

Ainesosat

Valmistusohjeet

  • Sekoita tehosekoittimessa kaikki ainekset yhteen.
  • Voit halutessasi lisätä joukkoon myös jäitä tehdäksesi tästä herkullisesta juomasta vieläkin virkistävämmän.

Värikäs salaatti suolen puhdistukseen

Ainesosat

  • 1 sipuli.
  • 4 valkosipulinkynttä.
  • 3 keskikokoista porkkanaa.
  • 2 pientä omenaa kuorineen.
  • 2 kesäkurpitsaa.
  • Fenkolin siemeniä.
  • 1 rkl basilikaa.
  • 1 rkl oreganoa.
  • 2 sitruunaa.
  • 1 rkl inkivääriä.
  • Balsamicoa tai balsamietikkaa maun mukaan.
  • Kourallinen minttua.
  • 1 pieni kurpitsa.

Valmistusohjeet

  • Pese kaikki ainekset huolellisesti.
  • Pilko seuraavaksi ainekset halutun kokoisiksi paloiksi ja lisää ne sitten suureen kulhoon.
  • Sekoita sitruuna ja balsamico salaatin joukkoon ja ripottele päälle fenkolin siemenet, oregano, basilika ja minttu.
  • Sekoita salaatin ainekset huolellisesti keskenään ja valmista – tämä suolta puhdistava salaatti on heti valmis nautittavaksi!

Kutsumme sinut kokeilemaan yllä olevia reseptejä rohkeasti ja löytämään joukosta oman suosikkisi päivittäiseen rutiiniisi. Nauti terveestä ja hyvinvoivasta suolesta!