7 erilaista meditaation muotoa ja niiden hyödyt

Meditaatiosta on olemassa erilaisia muotoja, joista et välttämättä ole vielä kuullut. Meditaation eri muodoilla on omat hyötynsä ja kokeilemalla erilaisia meditaatiomenetelmiä, voit löytää juuri itsellesi sopivan muodon - kokeile näitä jo tänään!
7 erilaista meditaation muotoa ja niiden hyödyt

Viimeisin päivitys: 27 elokuuta, 2022

Stressi, ahdistus ja tunteiden kontrolloinnin vaikeudet ovat vain osa niistä syistä, joiden takia ihmiset hakeutuvat kokeilemaan meditaatiota. Tässä artikkelissa esittelemme seitsemän erilaista meditaation muotoa sekä niiden tuomat hyödyt hyvinvoinnille.

Kun puhutaan meditaatiosta, usein mieleen nousee kuva lotusasennossa istuvasta valaistumista tavoittelevasta munkista, mutta meditaatiota voi harjoittaa monella eri tavalla ja monista eri syistä. Meditaatiosta on myös olemassa eri muotoja, joista on hyvä olla tietoinen: näin voit kokeilla itsellesi parhaiten sopivaa meditaatiomuotoa.

Maallisella tasolla meditaatiota harjoitetaan mielenvirkistyksen, ilon ja rentoutumisen saavuttamiseksi. Henkisellä tasolla meditaatiota voidaan harjoittaa esimerkiksi kärsimyksestä vapautumiseksi ja eksistentiaalisten kysymysten ratkaisuun.

Tästä artikkelista löydät kattavan tietopaketin erilaisista meditaation muodoista, mitä hyötyjä niihin liittyy ja mihin tilanteisiin ne sopivat parhaiten.

Meditaation eri muodot

1. Äänimeditaatio

 

Yksi meditaation muoto on äänimeditaatio.

Äänimeditaatio perustuu mantroille. Mutta mikä on mantra?

Mantra on ääni, sana tai lause, jota toistetaan jatkuvasti, ja joka johtaa mielen värähtelyyn. Yksi tunnettu mantra on om-sanan lausuminen. Keskittymällä sanaan, mantraan, esineeseen tai lauseeseen, meditoija pystyy tyhjentämään mielensä ja poistumaan nykyhetkestä.

Mantra ei ole sattumanvaraisesti valittu ääni tai lause, vaan ne perustuvat pyhille äänille ja ajatuksille, joiden tarkoitus perustuu vuosituhansia sitten muodostettuihin oppeihin.

Äänimeditaatio auttaa sinua tekemään tilaa itsesi ja psyykkisen metelin välillä, joka estää sinua rauhoittumasta.

2. Vipassana-meditaatio

 

Vipassana- meditaatio auttaa sinua näkemään asiat niinkuin ne ovat, tulkitsematta niitä liikaa.

Vipassana-meditaatio auttaa sinua näkemään asiat sellaisena kuin ne ovat ilman ylimääräistä tulkitsemista. Se avaa silmäsi ja auttaa sinua ymmärtämään mitä ympärilläsi tapahtuu.

3. Zazen-meditaatio

Zazen-meditaatio, joka tunnetaan myös Zen-meditaationa, keskittyy hengitykseen. Zen-meditaation ja Vipassana-meditaation välillä on suuri ero, sillä Zen ei perustu nenän kautta hengittämiseen vaan syvään vatsan kautta hengittämiseen.

Zen-meditaation aikana sinun tulee istua mahdollisimman suorassa, leuka rintakehää kohti osoittaen ja kädet vatsalle asetettuna. Näin pystyt tarkkailemaan palleasi laskua ja nousua ja keskittymään syvään hengitykseen.

Zen-meditaatio auttaa sinua huomioimaan mielesi läpi liikkuvat ajatukset, joita tarkkailet kuin vieraan näkökulmasta ja joista päästät irti.

4. Metta-meditaatio

Metta- meditaatio kehittää myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan.

 

Metta-meditaatio perustuu tiibetiläiseen buddhismiin, joka tunnetaan sen herättelemistä rakkauden, hyväksynnän ja kiltteyden tunteista. Metta on välittävä ja myötätuntoa toisia kohtaan kehittävä meditaatiomuoto.

Metta-meditaation aikana opit olemaan armelias muita kohtaan ja osaat suhtautua elämään positiivisemmin. Lisäksi opit hyväksymään itsesi ja läheisesi juuri sellaisina kuin he ovat.

Alhaisesta itseluottamuksesta kärsivät, perfektionistit ja itsekriittiset ihmiset voivat hyötyä metta-meditaatiosta paljon.

5. Kundalini-meditaatio

Kundalinin päämäärä on herätellä mieltä, ja tämä saavutetaan mantrojen avulla, jotka avaavat tien alitajuntaan. Kundalini keskittyy etenkin selkärangan herättelyyn, sillä Kundalinin energia löytyy alaselästä.

Kun toistat mantroja tai lauluja, vapautat selkärangassasi piilevän energian ja heräät uuteen todellisuuteen. Jos pusket itseäsi pidemmälle, voit saavuttaa valaistumisen.

6. Chakra-meditaatio

Chakrat ovat energianlähteitä kehossa.

 

Hindulaisuuden mukaan ihmisellä on kuusi chakraa. Chakrat ovat energian lähteitä kehossa, ja niiden energiaan voi päästä käsiksi meditaation avulla ja tietoisella harjoituksella.

Chakra-meditaatio keskittyy ääniin, käsien asentoihin, visuaalisiin harjoituksiin ja jokaiseen chakran herättelyyn, mikä auttaa sinua hoitamaan fyysistä kehoasi.

7. Tonglen-meditaatio

Tonglen-meditaatio auttaa sinua ymmärtämään niitä asioita, jotka aiheuttavat sinulle kärsimystä, hyväksymään kivun ja vapautumaan siitä.

Tämä meditaatio voi sopia ihmisille, jotka karkaavat helposti kaikelta negatiiviselta tai pelottavalta, tai yrittävät kaikin keinoin ehkäistä riskien ottamisen ja mahdollisen kivun ja tuskan. Tonglen-meditaatio auttaa sinua ymmärtämään, ettei kipua voi välttää, mutta että siihen voi suhtautua rakentavasti ja siitä voi päästää irti.

Tonglen-meditaatio auttaa sinua päästämään irti negatiivisuudesta, ja tekee sinusta myötätuntoisemman ja empaattisemman. Tonglen-meditaatiossa keskitytään pitkälti hengitykseen.

Oletko kokeillut näitä eri meditaation muotoja? Jokainen näistä menetelmistä tuo mukanaan positiivisia vaikutuksia, mutta ne keskittyvät hiukan eri osa-alueisiin. Voit valita mielestäsi itsellesi parhaiten sopivan meditaatiomuodon ja tuntea sen tuomat hyödyt elämässäsi.

Jos meditaation harjoittelun aloittaminen tuntuu vaikealta, voit aloittaa vain muutamalla minuutilla päivässä. Ota mukava asento lattialla istuen tai maaten, sulje silmäsi ja keskity hengittämään syvään. Keskity vain olemaan ja tyhjentämään mielesi: kun ajatuksia tai tunteita ilmaantuu, älä tartu niihin vaan anna niiden lipua mielesi läpi. Voit lisätä meditaatiohetkien pituutta kun olet tottunut harjoituksiin.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Zeidan, F., Johnson, S. K., Diamond, B. J., David, Z., & Goolkasian, P. (2010). Mindfulness meditation improves cognition: Evidence of brief mental training. Consciousness and Cognition. https://doi.org/10.1016/j.concog.2010.03.014
  • Frewen, P., Rogers, N., Flodrowski, L., & Lanius, R. (2015). Mindfulness and Metta-based Trauma Therapy (MMTT): Initial Development and Proof-of-Concept of an Internet Resource. Mindfulness. https://doi.org/10.1007/s12671-015-0402-y
  • Grilley, P. (2007). Chakra theory and meditation. Miscellaneous.
  • McKnight, D. (2012). Tonglen Meditation’s Effect on Levels of Compassion and Self-Compassion: A Proof of Concept Study and. Upaya.Org.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.