6 virkistävää vinkkiä eyelinerin käyttöön

Oikea eyelinerin käyttötekniikka riippuu siitä mikä on silmäsi muoto, kuten myös siitä, onko kyseessä päivää vai iltaa varten tehtävä meikki.
6 virkistävää vinkkiä eyelinerin käyttöön

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Kosmeettiset tuotteet ja meikkitekniikat ovat auttaneet monia naisia tuntemaan olonsa viehättävämmäksi, ja ne ovat lisänneet monen itsevarmuutta. Näillä kuudella erilaisella vinkillä eyelinerin käyttöön pystyt itsekin saamaan parhaan irti tämän suositun meikkituotteen käytöstä!

Vaikka onkin selvää, että itsevarmuus ja kauneus ovat asennekysymyksiä, moni nainen tuntee olonsa hienostuneeksi ja sensuelliksi silloin, kun meikki on hyvin.

Tässä silmillä on avainrooli, ja eyelinerillä teet katseesta viehättävän ja mystisen. Tämä ei kuitenkaan ole ainoa hyöty, jonka saat eyelinerin avulla.

Se nimittäin korostaa silmiäsi, ja näin tunteesi tulevat esille selkeämmin. Se auttaa myös korostamaan kasvojesi muita, luonnollisia asioita.

On kuitenkin tärkeää opetella, kuinka meikkiä käytetään parhaiten, ja tässä kannattaa muistaa, että eyeliner ei ole mikään pelkkä kynä.

Kuten tiedetään, monelle eyelinerin käyttö on vaikeaa, ja siten haluammekin kertoa kuudesta ideasta eyelinerin käyttöön eri tilanteita varten.

Jatka siis lukemista, jos kaipaat meikkivinkkejä silmiäsi koskien – kokeile, minkä muutoksen eyeliner omissa silmissäsi saa aikaan!

1. Cat eye

Cat eye

Cat eye -tyyli on edelleen se ykkönen silmämeikkitrendeissä.

Se on uskalias ja sensuelli tekniikka, jota käytetään yleensä erityisissä tilanteissa ja etenkin illan juhlia varten.

Tällainen look on paras neutraaleilla väreillä, mutta lisäämällä runsaasti ripsiväriä saadaan aikaan huomiota herättävä lopputulos. Tässä voidaan käyttää hopeista tai kultaista, erottuvaa luomiväriä.

Tulee kuitenkin kiinnittää hyvää huomiota kun viiva vedetään ja kun se tehdään paksummaksi, sillä liika määrä eyelineria tekee kasvoista melkoisen persoonattomat ja mauttomat.

Kuinka tämä tehdään?

  • Rajaa koko silmä mustalla eyelinerillä, ja pikkuhiljaa sitten paksunna viivaa, kunnes se näyttää samanlaiselta kuin kuvassa oleva viiva.
  • Sitten vedä silmälle “siivet” kuvan mukaisesti, ja täydennä niitä eyelinerillä tarpeen mukaan.

2. Värikäs eyeliner

vinkit eyelinerin käyttöön: värikäs eyeliner

Värikäs eyeliner tuo nuorekkuutta ja raikkautta katseeseen, ja se sopii ihanteellisesti silloin, kun haluat suuren ja kirkkaan katseen.

Voit tehdä tämän lookin tummalla perustalla, johon sitten vain lisäät värikkään kerroksen yläpuolelle.

Vastoin sitä, miten cat eye -tyyli tehdään, tällä kertaa rajataan vain yläosa, tehden suurikokoinen “siipi” silmästä poispäin.

Kuinka tämä tehdään?

  • Aloita rajaamalla tummalla värillä aivan silmäripsien juuressa.
  • Jatka sitten samalla linjalla, mutta lisäten hiukan väriä yläpuolelle.

3. Täysi rajaus

tavallinen rajaus eyelinerilla

Täysi rajaus on saman tyyppinen valinta kuin cat eye, mutta ideana tässä on käyttää eyelineria niin, että saadaan hiukan vähemmän dramaattinen lopputulos.

Voit käyttää täyttä rajausta sekä päivän että illan meikissä, sillä se auttaa luomaan syvällisen ja mystisen katseen, mutta se ei kuitenkaan ole liian voimakas valinta.

Koska tällä kertaa tavoitellaan hillitympää katsetta, ei kannata yhdistää tähän luomivärejä tai suurta määrää ripsiväriä.

Kuinka tämä tehdään?

  • Rajaa silmäsi ohuesti, mutta ole varovainen, että et tee viivaa liian kulmikkaaksi tai näkyväksi.
  • Vältä tätä tyyliä, jos sinulla on pienet tai mantelimuotoiset silmät, sillä sen sijaan että saisit näin aikaan silmiesi korostumisen, lopputulos on samea ja tumma.

4. Kaksoisrajaus

kaksoisrajaus eyelinerilla

Kaksoisrajaus on hyvin sensuelli vaihtoehto, jota kannattaa käyttää illan menoissa. Se vaatii hiukan enemmän taitoa, mutta kannattaa harjoitella tämän meikin tekoa niin kauan, kunnes saat tekniikan haltuusi.

Rajaukset tehdään ylä- ja alaluomelle, mutta niiden ei tulisi kohdata.

Jotta voisit antaa silmillesi elegantimman ilmeen, kannattaa käyttää helmiäisluomiväriä.

Kuinka tämä meikki tehdään?

  • Rajaa yläluomi ja päätä viiva niin, että vedät “siiven” ylöspäin.
  • Alaluomella tee rajaus, joka on hiukan häivytetty, jotta se ei ole liian näkyvä.

5. Ohut rajaus

ohut rajaus eyelinerilla

Tämän rajaustyylin avulla pystyt saamaan aikaan elegantin ja hienovaraisen katseen. Tyyli sopii täydellisesti tavalliseen työpäivään, kuten myös vapaa-ajan viettoon kaupungilla tai vaikkapa rannalla.

Jotta voisit varmistaa, että silmäsi tulevat ilmeikkäiksi, kannattaa laittaa ripsiväriä huolellisesti.

Kuinka tämä tehdään?

  • Aloita laittamalla tasainen pohjustus luomille, ja vedä sitten rajaus hillittyyn tyyliin.
  • Tee rajauksesta paksumpi siten, että se paksunee hiukan ulospäin, ja sitten oletkin jo valmis!

6. Kreikkalainen rajaus

vinkki eyelinerin käyttöön

Naiset, joilla on pienet ja mantelinmuotoiset silmät, saavat hienostuneisuutta ja valoisuutta katseeseensa tällä tyylillä, eli kreikkalaiseksi kutsutulla rajauksella.

Se saa silmät näyttämään hiukan isommilta ja pyöreämmiltä, ja siten niille saadaan näyttävyyttä.

Kreikkalainen rajaus toimii sekä päivä- että iltamenoissa. Voit yhdistää tämän tyylin vaikkapa valkoiseen tai muun väriseen luomiväriin.

Kuinka se tehdään?

  • Rajaukset tehdään rajaamalla silmä lähes täysin, mutta niin, että tehdään alaluomella rajaus ainoastaan puoliväliin asti.
  • Tyyli toimii parhaiten ripsivärin kanssa, ja lisäksi kannattaa käyttää kirkkaita luomivärejä.

Onko eyeliner sinulle jo tuttu meikkituote? Pidätkö näistä ehdotuksista eyelinerin käyttöön? Kokeile niitä kotona ja valitse mieleisesi, ja saat virkistävää vaihtelua tapaasi käyttää silmämeikkiä!


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.