Yrttien ja oliiviöljyn pakastamisen hyödyt

helmikuu 18, 2017
Oliiviöljyn kanssa pakastettavat yrtit on valittava huolella, sillä osa niistä, kuten kamomilla, ei sovellu tähän tarkoitukseen.

Tuoreet yrtit ovat loistava apu keittiössä. Lääkinnällisten ominaisuuksiensa lisäksi ne maustavat hyvin pataruoat ja muut päivittäiset ateriamme.

Suurin ongelma tuoreiden yrttien kanssa on niiden säilyvyys. Ne pilaantuvat lähestulkoon heti ostamisen jälkeen, ellemme voi hankkia niitä omasta puutarhasta, joka olisi täydellinen jos se olisi täynnä timjamia, minttua, basilikaa tai rosmariinia.

Älä kuitenkaan heitä niitä pois. Tämän päivän artikkelissa haluamme kertoa eräästä erinomaisesta ideasta: jos pakastat suosikkiyrttisi pieneen määrään oliiviöljyä, saat loistavan lisän eri ruokiin.

Alapuolella annamme sen valmistusohjeet ja kerromme sen antamista hyödyistä. Se on hyvin käytännöllinen idea, jota voi hyödyntää päivittäin!

Jos pakastan yrttini, menetänkö niiden hyödyt?

Suurin osa kasveista ja vihanneksista säilyttää paremmin ravintoarvonsa, jos ne nauttii heti tuoreeltaan.

Lue myös: Teepuuöljy: ihmeöljy, jolla on paljon hyötyjä

Maustekasveja voi kuitenkin nauttia monessa sellaisessa muodossa, jossa ne eivät menetä ravintoarvoaan.

  • Yrttejä (esim. oreganoa, basilikaa) voi nauttia kuivattuina.
  • Eteeriset öljyt ovat toinen loistava keino hyödyntää niitä.
  • Lisäksi niiden yhdistäminen oliiviöljyn kanssa voi lisätä niiden ravintoarvoa.

Jäädyttäminen ei muuta niiden koostumusta tai ravintoarvoa lainkaan.

Yrtit ja oliiviöljy

Voiko oliiviöljyä pakastaa?

Tämä on toinen kysymys, joka on askarruttanut varmasti monia. Vastaus on, että oliiviöljyä voi tosiaankin pakastaa ilman että sen ravintoarvo muuttuu.

  • Sinun on kuitenkin muistettava, että oliiviöljy tulee käyttää samana päivänä kun sulatat sen.
  • Jos laitat sen jääkaappiin, pakastat uudelleen tai jätät sulamaan jo kertaalleen jäädytetyn oliiviöljyn nauttiaksesi sen jonain toisena päivänä, se ei ole silloin enää syömäkelpoista tai terveellistä.

Oliiviöljy koostuu lähes kokonaan oleiinihaposta ja se alkaa jähmettyä 4°C asteessa.

  • 0°C asteessa siihen alkaa muodostua pieniä kokkareita.
  • Tämä on täysin luonnollinen prosessi, johon ei liity mitään riskejä.
  • Jäädyttäminen ei vaikuta oliiviöljyn koostumukseen, mutta säilyttää sen Omega-3 -rasvahapot ja loistavat antioksidantit täysin.

Yrttien ja oliiviöljyn pakastamisen hyödyt

Jäädyttäminen on yksinkertainen, terveellinen ja tehokas tapa säilyttää sekä oliiviöljyn että yrttien ravintoarvo.

Jos et ole vieläkään vakuuttunut tästä, niin kiinnitä huomiota seuraaviin asioihin, joita tämä ”temppu” voi tehdä terveytesi hyväksi:

  • Se on luontaishoito painonpudotukseen. Sen hyvät rasvat ja eteeriset öljyt tekevät kylläiseksi ja auttavat ruoansulatuksen kanssa.
  • Oliiviöljyn ja rosmariinin yhdistämisellä on tulehdusta lievittävä vaikutus, mistä on hyötyä esimerkiksi nivelreuman aiheuttamaan kipuun.
  • Oliiviöljyn ja salvian yhdistäminen auttaa kuukautiskipuihin.
  • Oliiviöljy yhdistettynä sellaisiin yrtteihin kuin basilikaan, timjamiin ja rosmariiniin auttaa vahvistamaan immuunijärjestelmää.
  • Jos kärsit ruoansulatusongelmista, ilmavaivoista tai närästyksestä, kokeile yhdistää oliiviöljyä mintunlehtien kanssa. Tämä on loistava ja herkullinen yhdistelmä.

yrtti

Kuinka yrttien jäädyttäminen oliiviöljyyn tapahtuu

Ensimmäiseksi sinun tulee valita ne kaikkein sopivimmat tuoreet yrtit tähän tarkoitukseen. Kamomilla tai voikukka eivät sovi hyvin pakastamiseen.

Voimakkaammat yrtit, joissa on enemmän antioksidantteja, toimivat paremmin. Alapuolella on lueteltu yrttisuosituksia, kuten myös muut tarvikkeet yrttiesi pakastamista varten.

Mitä tarvitset

  • Rosmariini
  • Timjami
  • Oregano
  • Piparminttu
  • Salvia
  • Fenkoli
  • Jääpalamuotti
  • Ekstra-neitsytoliiviöljyä (jääpalamuotin täyttämiseen)
  • Muovikelmua
Yrtit jääpalamuotissa

Valmistusohjeet

  • Kun olet valinnut haluamasi tuoreet yrtit, pese ne huolellisesti ja leikkaa ne pieniksi palasiksi.
  • Seuraavaksi laita niitä jääpalamuotin jokaiseen koloseen.
  • Kun jokaisessa on tuoretta yrttiä, kaada päälle ekstra-neitsytoliiviöljyä. Tämä on erittäin helppoa.
  • Tämän jälkeen peitä jääpalamuotti muovikelmulla (jos muottiin ei ole olemassa kantta); sen avulla ne säilyvät paremmin. Lopuksi laita pakastimeen.

Seuraavana päivänä yrteistä ja oliiviöljystä tehtyjen palojen pitäisi olla valmiita. Käytä mielikuvitustasi keittiössä ja hyödynnä näitä jääpaloja, jotka ovat täynnä ravintoarvoa. Voit käyttää niitä padoissa, soseissa ja keitoissa tai levittää leivän päälle aamupalalla.

Oletko vakuuttunut tästä ideasta?

 

UUTISIA VERKOSSA