Rasvamaksan hoito aamiaisella

Jos sinulla on niin kutsuttu rasvamaksa, kannattaa kokeilla tässä artikkelissa esittelemiämme kolmea hauduketta. Niitä kannattaa nauttia aina tyhjään vatsaan, jotta voisit parhaiten puhdistaa, suojata ja vahvistaa maksaasi.
Rasvamaksan hoito aamiaisella
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 26 joulukuuta, 2022

Rasvamaksa on kaikkein yleisin maksasairaus moderneissa yhteiskunnissa. Jos jo kärsit tästä vaivasta (tai jos joku sinulle läheinen ihminen kärsii), tiedät varmasti, että on äärimmäisen tärkeää noudattaa tiettyjä ohjeita elämäntapojen ja etenkin ruokavalion suhteen. Jos asian eteen nähdään tarpeeksi vaivaa, ja jos avuksi otetaan tietyt luonnolliset ravinnelisät, helpottuu rasvamaksan hoito olennaisesti. Oikeilla muutoksilla kohonnutta rasvan tasoa maksassa voidaan vähentää.

Elämäntapamuutokset todella kannattavat tämän sairauden kohdalla, sillä rasvamaksasta kärsivä saa tällä tavoin paremman terveyden ja elämänlaadun. Yksi tapa hoitaa rasvamaksaa on panostaa kunnolla aamiaiseen, ja tässä artikkelissa kerrommekin parhaista aineksista tämän maksasairauden hoitamiseksi päivän ensimmäisen aterian avulla.

Miksi rasvamaksan hoito aamiaisen avulla kannattaa?

 

Rasvamaksa ja kirroosi

Miksi oikeanlainen aamiainen voi auttaa lievittämään rasvamaksaa? Ensinnäkin on pidettävä mielessä, että rasvamaksa (hepatic steatosis) on sairaus, johon kuuluu rasvahappojen ja triglyseridien kerääntyminen maksaan. Tämä saa aikaan muutoksia soluissa sekä aiheuttaa tulehdustilan.

Huolimatta siitä että rasvamaksa ei ole hengenvaarallinen tila, sen hoitamatta jättäminen saattaa johtaa vakavampiin terveysongelmiin. Rasvamaksan h oito ei koostu ainoastaan ruokavalion parantamisesta, vaan myös “tietoisuuden lisäämisestä” sekä elämäntapojen parantamisesta. Näihin muutoksiin tulisi kuulua myös aamiaisen muuttaminen terveellisemmäksi, sillä tämä on kaikkein hyödyllisin asia, jonka voit tehdä maksan tilaa kohentaaksesi.

Hyvä aamiainen täyttää kolme vaatimusta

  • Se puhdistaa: aamiaisen ensimmäinen tehtävä on puhdistaa maksaa kaikista niistä myrkyllisistä aineista, joita siihen on kertynyt. Lipidit ja rasvahapot muuttavat maksan toimintaa perustavanlaatuisella tavalla, ja lisäksi ne aiheuttavat tulehtuneisuutta.
  • Se vahvistaa: yksi maksan kaikkein parhaista ominaisuuksista on sen kyky uudistaa itseään. Maksa pystyykin luomaan uusia, terveitä ja vahvoja soluja ja kudosta – tämä tapahtuu milloin tahansa, mikäli ihminen vain auttaa maksaansa. Tiedätkö kuinka maksaa voi auttaa parantamaan toimintaansa? Ratkaisu on selkeä: tarjoamalla sille antioksidantteja sekä oikeanlaisia proteiineja ja mineraaleja, jotka mahdollistavat entsyymien yhdistämisen – tämä saa aikaan maksan uudistumisen.
  • Se suojelee: maksa on yksi elimistön tärkeimmistä elimistä, mutta samalla se on myös yksi kehon hauraimmista ja herkimmistä osista huonon ruokavalion tai epäterveellisten elämäntapojen suhteen. Joissakin ruoissa olevat rasvat ja myrkylliset aineet (kuten myös joissakin lääkkeissä, tupakassa tai alkoholissa olevat) tekevät maksasta helposti sairaan. Oikeanlaisella ruokavaliolla ja lisäravinteilla maksaa voi kuitenkin suojata, jotta rasvamaksaa voitaisiin lievittää.

Puhdistavat haudukkeet aamiaisella

 

rasvamaksan hoito artisokan avulla

Jos sinä itse tai joku perheenjäsenistäsi on saanut diagnoosin rasvamaksasta, ei kannata huolestua hillittömästi tai menettää hermojaan. Kuten jo aikaisemmin mainitsimmekin, rasvamaksa on sen tyyppinen sairaus, että sitä voidaan hoitaa, mikäli potilas omaksuu oikeanlaiset elämäntavat. Hoidon edellytyksenä on siis se, että potilas hyväksyy aiemmin noudattamansa ruokavalion olleen vääränlainen ja vahingoittava. Olon kohennukseen vaaditaankin eräitä “dramaattisia” muutoksia.

Jotta rasvamaksasta kärsivä ihminen voisi saavuttaa paremman terveydentilan, aamiaisiin tulisi aina sisällyttää luonnollisia haudukkeita, sillä nämä juomat ovat loistavia maksan puhdistamiseen, vahvistamiseen ja suojelemiseen. Haudukkeita tulisi aina juoda tyhjään vatsaan heti sängystä nousun jälkeen.

Me annamme sinulle seuraavaksi kolme vaihtoehtoa, jotta voisit joka aamu valita sellaisen juoman, joka hetkeen parhaiten sopii. Ota siis ylös seuraavat juomaohjeet, ja voit aloittaa maksasi terveyden parantamisen luonnollisilla ja herkullisilla haudukkeilla!

1. Puhdistava ja suojaava hauduke artisokasta

Ainekset

  • 2 artisokkaa
  • 1 litra vettä
  • Mehu yhdestä sitruunasta

Valmistus

  • Ensimmäiseksi sinun tulee kuumentaa vesi ja lisätä siihen kaksi artisokkaa – niitä tulee keittää kunnes ne muuttuvat pehmeiksi. Vesi nautitaan, sillä se on äärimmäisen hyväksi rasvamaksan hoidossa.
  • Laita vesi lasipulloon ja lisää sinne myös yhden sitruunan mehu. Juo artisokasta valmistamaasi juomaa päivän mittaan, ja nauti ensimmäinen lasillinen tyhjään vatsaan heti aamulla sängystä noustuasi. Erittäin helppoa ja hyvin tehokasta!
  • Itse artisokan voit vaikka nauttia myöhemmin jonkun aterian aikana, jottei se mene hukkaan.

2. Puhdistava ja suojaava hauduke voikukasta

Ainekset

  • 20 grammaa kuivattua voikukkaa
  • 1 lasillinen vettä (200 ml)
  • 20 grammaa viipaloitua sitruunaa

Valmistus

Aloita kuumentamalla vesi, ja kun saat sen kiehumaan, lisää kuivattua voikukkaa ja 20 grammaa viipaloitua sitruunaa. Anna kiehua ainakin 15 minuutin ajan, ja anna ainesten olla sen jälkeen ainakin 10 minuutin verran. Lopuksi siivilöi juomasi ja juo sitä kuumana hiukan kerrallaan.

3. Puhdistava ja suojaava hauduke maarianohdakkeesta

Ainekset

  • 20 grammaa maarianohdaketta, joka on valmista haudukkeeseen laitettavaksi (voit löytää tällaista maarianohdaketta luontaistuotekaupoista ja apteekeista)
  • 1 lasillinen vettä (200 ml)

Valmistus

Tämä on yhtä helppoa kuin se on nopeaakin. Aloita kiehauttamalla vesi, ja lisää sitten pussillinen maarianohdaketta. Anna juoman olla, siivilöi, ja juo sitä sitten aina tyhjään vatsaan.

Parhaat rasvamaksaa hoitavat ruoat aamiaisella

 

rasvamaksan hoito chia-siemeniä nauttimalla

1. Kuitu – päivittäisen elämän korvaamaton perusaines

  • Yksi kulhollinen kaurapuuroa
  • Viipale ruisleipää, jolle on levitetty oliiviöljyä
  • Muroja luonnollisesta maissista – ilman sokeria

2. Omega-3 -rasvahapot suojaavat maksaa

  • Yksi kananmunankeltuainen
  • Pellavansimenöljyä
  • Pellavansiemeniä
  • Chia-siemeniä
  • Salviansiemeniä
  • Saksanpähkinöitä tai hasselpähkinöitä

3. Hedelmät, jotka auttavat puhdistamaan ja vahvistamaan maksaa

  • Appelsiinit
  • Sitruunat
  • Päärynät
  • Kiivihedelmät
  • Ananas

Lopuksi lisäämme vielä tämän: voit aina lisätä aamiaiseesi kupillisen kahvia, sillä kuten ehkä jo tiedätkin, pienestä määrästä kahvista saa erinomaista suojaa maksalle. Kuulostaa erikoiselta, mutta se on totta!

Aloita rasvamaksan hoito aamiaisen avulla – hyödynnä loistavia luonnontuotteita niin haudukkeiden kuin ruoankin muodossa, jotta voisit lisät maksasi hyvinvointia.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.