Pigmenttiläiskien vaalentaminen kotikonstein

· helmikuu 23, 2019
Ihon tummat läiskät ympäri kehoa voivat olla monille esteettisesti häiritseviä ihon virheitä, mutta onneksi niiden vaalentamiseen ja poistamiseen löytyy myös käteviä kotihoitoja. Tärkeää ihon pigmenttiläiskien kotihoidossa on säännöllisyys ja kärsivällisyys.

Pigmenttiläiskiä esiintyy useimmiten kasvoissa, selässä, jaloissa ja harvemmissa tapauksissa myös vatsan alueella ja käsivarsissa. Onneksi läiskiä ei tarvitse aina hoidattaa kosmetologilla, sillä niiden vaalentamiseen on olemassa myös tehokkaita kotikonsteja. Jaamme seuraavaksi viisi erinomaista neuvoa tummien pigmenttiläiskien kotihoitoon.

 

Mitä ihon pigmenttiläiskät ovat?

Iho on yksi tärkeimmistä elimistämme, sillä sen tarkoituksena on suojella koko kehoamme. Yksi yleisimmistä pigmenttiläiskien syntymistä aiheuttavista tekijöistä on auringonvalo, sillä liiallinen melaniinin tuotto tietyissä kohdissa ihosolukkoa aiheuttaa omaa ihonväriä tummempia kohtia, joita kutsutaan tuttavallisemmin pigmenttiläiskiksi.

Ovatko pigmenttiläiskät vaarallisia?

Useimmissa tapauksissa ihon pigmenttiläiskät eivät merkitse vakavampaa terveyshaittaa. Pigmenttiläiskistä on usein kuitenkin esteettistä haittaa monille ihmisille ja siksi niiden vaalentaminen on tänä päivänä varsin normaali toimenpide.

Pienet läiskät ympäri kehoa eivät siis ole terveydelle haitallisia, mutta jos läiskät pääsevät kasvamaan liian suuriksi, voivat ne pahimmassa tapauksessa aiheuttaa ihon kunnolle jopa pysyvää haittaa.

5 tehokasta kotikonstia pigmenttiläiskien vaalentamiseen

Pigmenttiläiskien vaalentamiseen ja poistamiseen on vuosien saatossa kehitetty useita erilaisia hoitoja ja menetelmiä. Ihon tummia läiskiä voi kuitenkin yrittää vaalentaa myös varsin tehokkain kotikonstein.

Sinua voi myös kiinnostaa: 4 luonnollista kuorinta-ainetta kuivalle iholle

1. Peruna

Olisitko voinut kuvitella, että peruna voi auttaa ihon tummien läiskien vaalentamisessa? Imukykyisten ominaisuuksiensa ansiosta peruna muun muassa rauhoittaa auringonvalon ja siitä johtuvan ihon palamisen aiheuttamaa turvotusta ja polttelua.

Ainesosat

Käyttöohjeet

  • Leikkaa peruna neljään pienempään siivuun.
  • Hiero perunoita ihon tummiin kohtiin ja anna perunan nesteen vaikuttaa iholla noin 15 minuutin ajan.
  • Huuhtele lopuksi iho viileällä vedellä.
Peruna vaalentaa tummia läiskiä ihossa

2. Sitruunamehu ja hunaja

Sitruunamehun ja hunajan yhdistelmän tiedetään toimivan tehokkaasti esimerkiksi yskään ja hiustenhoitoon, mutta yllättävää kyllä, se auttaa myös pigmenttiläiskien vaalentamisessa. Sitruunahapon ja makean hunajan yhdistelmä voi nimittäin toimia luonnollisena valkaisuaineena ja tulokset voi nähdä usein jo muutaman käyttökerran jälkeen.

Ainesosat

  • 2 teelusikallista sitruunamehua
  • 2 teelusikallista hunajaa
Hunajan ja sitruunan terveysvaikutukset ovat valtavat

Käyttöohjeet

  • Sekoita sitruunamehu ja hunaja keskenään, kunnes seos on tasainen.
  • Lisää seosta pigmenttiläiskiin ja hiero niitä varovaisesti.
  • Anna seoksen vaikuttaa noin 20 minuuttia ja huuhtele iho sitten haalealla vedellä.
  • Tehokkaaseen ja nopeampaan tulokseen pääset, kun toistat hoidon joka päivä.

3. E-vitamiini ja aloe vera

Aivan kuten sitruunamehu ja hunajakin, myös aloe vera on erittäin monipuolinen kotihoitokeino moniin sairauksiin ja vaivoihin ja siksi aloe veraa tulisikin löytyä lähes jokaisesta kodista.

Aloe veran ja E-vitamiinin hoitava yhdistelmä syväpuhdistaa ihoa, auttaa poistamaan kuollutta ihosolukkoa sekä vaalentaa luonnollisesti ihon tummia läiskiä.

Ainesosat

  • 1o tippaa E-vitamiinia
  • 2 teelusikallista aloe veraa

Käyttöohjeet

  • Sekoita E-vitamiini aloe veraan ja lisää kevyesti geeliä tummiin läiskiin.
  • Anna geelin vaikuttaa noin 20 minuuttia ja huuhtele iho sitten kylmällä vedellä.
  • Toista hoito vähintään kerran viikossa, parhaan lopputuloksen saat päivittäisellä hoidolla.
Aloe vera vähentää ihon virheitä

4. Appelsiininkuori, maito ja hunaja

Appelsiininkuoren sisältämä sitrushappo voi osoittautua erinomaiseksi kotihoidoksi pigmenttiläiskien vähentämisessä. Yhdistettynä maitoon ja hunajaan, appelsiininkuori auttaa tummien läiskien vaalentamisessa sekä poistattaa kuollutta ihosolukkoa jättäen ihon kimmoisaksi ja hyvinvoivaksi.

Ainesosat

  • 1 appelsiininkuori
  • 100 ml maitoa
  • 2 teelusikallista hunajaa

Käyttöohjeet

  • Jauha appelsiininkuori tehosekoittimessa, kunnes lopputuloksena on tasainen jauhe.
  • Sekoita jauhe hunajaan ja maitoon ja lisää seos varovaisesti pigmenttiläiskiin.
  • Anna vaikuttaa noin 30 minuutin ajan ja huuhtele sitten iho kylmällä vedellä.
  • Toista hoito kolme kertaa viikossa.

5. Avokado, maito ja hunaja

Herkullisuutensa lisäksi avokado on oikea superhedelmä, sillä se sisältää terveellisten rasvahappojen lisäksi runsaasti C- ja E-vitamiineja, jotka auttavat tasoittamaan ihon väriä varsin lyhyessäkin ajassa.

Ainesosat

  • 1 avokado
  • 4 teelusikallista hunajaa
  • 2 teelusikallista maitoa

Käyttöohjeet

  • Murskaa avokado hienoksi tahnaksi ja sekoita se maidon ja hunajan sekaan.
  • Lisää tahnaa tummiin läiskiin ja anna sen vaikuttaa iholla niin pitkään, kunnes tahna on kuivunut (tahnan kuivumisessa menee yleensä noin 30 minuuttia).
  • Huuhtele iho lopuksi haalealla vedellä.
Avokado on superhedelmä

Tutustu myös: Kuorinta-aineita riisistä: näillä saat ihostasi upean!

Pidä mielessä, että pigmenttiläiskien vaalentamisessa tärkeää on kotihoitojen säännöllisyys. Vaikka pigmenttiläiskät eivät ole yleensä vaarallisia, kannattaa ne hoitaa ajoissa, ennen kuin niistä ehtii kehittyä haittaa ihon terveydelle. Hoitamalla läiskiä kotona säännöllisesti yllä mainituilla kotikonsteilla, voit nähdä, kuinka läiskät alkavat hiljalleen vaalentua.

Pigmenttiläiskien ehkäisemiseksi muista suojata ihosi tarpeen tullen aurinkosuojalla. Jos kotikonstit eivät tehoa tai epäilet niiden vaikutusta ihosi kuntoon, suosittelemme sinua kääntymään iholääkärisi puoleen vaihtoehtoisten hoitojen selvittämiseksi.