Näin lievität limaista yskää luonnollisesti

Sen lisäksi, että nämä kasviperäiset luontaishoidot auttavat lievittämään limaista yskää, on niillä myös tulehduksia vastaan taistelevia ja antiseptisiä ominaisuuksia, joiden avulla tätä kiusallisen ja epämiellyttävän tilan paranemisprosessia voidaan nopeuttaa.
Näin lievität limaista yskää luonnollisesti

Viimeisin päivitys: 28 elokuuta, 2019

Limainen yskä on yksi hengityselinten terveyttä heikentävien bakteeri- ja virusinfektioiden aiheuttamista oireista. Limaista yskää pidetään myös immuunijärjestelmän aktivoimana puolustusmekanismina, joka auttaa elimistöä puhdistamaan hengityskanavia ja nopeuttamaan infektion paranemista.

On normaalia, että limaisesta yskästä voidaan kärsiä muutaman päivän ajan, mutta toisinaan sitä esiintyy myös kroonisena yskänä, joka aiheuttaa epämukavuuden tunnetta ja muita komplikaatioita pidemmälläkin aikavälillä. Onneksi perinteisten yskänlääkkeiden ja hoitotoimenpiteiden lisäksi on olemassa luonnollista alkuperää olevia ratkaisuja, jotka auttavat lievittämään ja hoitamaan limaista yskää tehokkaasti.

Tässä artikkelissa haluamme jakaa viisi lääkekasvia, joiden ekspektoranttiset eli yskää hoitavat ominaisuudet auttavat sinua kontrolloimaan normaalista poikkeavaa limaneritystä, kurkkukipua sekä muita limaisen yskän ja flunssan aiheuttamia oireita ja epämukavuutta.

Limaisen yskän lievittäminen luontaishoidoilla

1. Lakritsi

Lakritsi auttaa lievittämään limaista yskää tehokkaasti

Lakritsi on suosittu ainesosa luonnollisessa lääkinnässä kiitos sen tulehduksia vastaan taistelevien ja yskää lievittävien ominaisuuksien. Tämän takia juuri lakritsi onkin yksi parhaimmista luonnollisista terapioista limanerityksen ja kroonisen yskän lievittämiseen. 

Lakritsista valmistetun haudukkeen nauttiminen auttaa torjumaan hengitysteiden infektioita sekä vähentää nielun ärsytystä ja keuhkoputkiin kertynyttä ylimääräistä limaa. Yksi lakritsin parhaimmista käyttötavoista on seuraavanlainen:

Ainesosat

  • 1 tl tai 5 g lakritsinjuurta
  • 250 ml vettä

Valmistusohjeet

  • Lisää vesi kattilaan ja anna kiehua.
  • Kun vesi saavuttaa kiehumispisteensä, lisää sekaan lakritsijuuri ja anna hautua matalassa lämpötilassa parin minuutin ajan.
  • Poista kattila liedeltä ja anna haudukkeen levätä vielä 10-15 minuutin ajan.
  • Kun hauduke on hieman jäähtynyt, siivilöi juoma kuppiin ja nauti tuoreeltaan.
  • Limaisen yskän lievittämiseksi voit nauttia tätä lakritsihauduketta 2-3 kupillista päivässä.

2. Timjami

Timjamilla on antiseptisiä ja verenpainetta laskevia ominaisuuksia, jotka auttavat poistamaan hengitysteihin kertynyttä limaa ja kroonista yskää monien virusinfektioiden tapauksessa. Lisäksi timjamin aktiiviset yhdisteet vähentävät keuhkoputkien ärsytystä ja helpottavat hengittämistä normaalia suuremman limanerityksen lisäksi esimerkiksi astmaa tai keuhkoputkentulehdusta sairastavilla potilailla.

Ainesosat

  • 1 tl tai 5 g timjamia
  • 250 ml vettä
  • 1 rkl hunajaa

Valmistusohjeet

  • Lisää timjami suoraan kupilliseen kuumaa vettä ja anna hautua noin 10 minuutin ajan.
  • Siivilöi juoma ja makeuta halutessasi lusikallisella hunajaa.
  • Limaisen yskän lievittämiseksi voit nauttia tätä timjamihauduketta kupillisen aamupäivällä ja tarvittaessa toisen kupillisen illalla ennen nukkumaanmenoa.

3. Oregano

Oreganon ja hunajan yhdistelmä auttaa irrottamaan keuhkoihin kertynyttä limaa

Oreganosta ja hunajasta valmistettu hauduke on yksi perinteisimmistä luontaishoidoista keuhkojen ja hengityselinten terveydelle haitallisten oireiden, kuten flunssan, yskän helpottamiseksi.

Tämä lääkekasvi tunnetaan erityisesti antibioottisista sekä kipua ja tulehduksia hoitavista ja lievittävistä ominaisuuksistaan. Kaikki nämä edellä mainitut ominaisuudet auttavat elimistöä torjumaan tehokkaasti haitallisia mikro-organismeja, jotka ovat vastuussa monista kehomme bakteeri- ja virusinfektioista.

Ainesosat

  • 1 tl tai 5 g oreganoa
  • 250 ml vettä
  • 1 rkl hunajaa

Valmistusohjeet

  • Lisää vesi kattilaan ja anna kiehua. Kun vesi saavuttaa kiehumispisteensä, lisää sekaan oregano.
  • Peitä kattila kannella ja anna teen hautua huoneenlämmössä noin 10 minuutin ajan.
  • Siivilöi sitten juoma kuppiin ja makeuta lusikallisella hunajaa.
  • Limaisen yskän lievittämiseksi voit nauttia tätä teetä kupillisen aamulla ja kupillisen illalla juuri ennen nukkumaanmenoa.

4. Anis

Anis sisältää eteerisiä öljyjä, joiden ekspektoranttiset eli yskää hoitavat ominaisuudet auttavat lievittämään tehokkaasti sekä kroonista yskää että poistavat keuhkoihin kertynyttä ylimääräistä limaa ja rauhoittavat yskän muita oireita. 

Itse asiassa aniksen tulehduksia helpottavien ja antibakteeristen yhdisteiden ansiosta tätä lääkekasvia on käytetty jo vuosien ajan lievittämään muun muassa astman ja muiden hengitys- ja keuhkosairauksien aiheuttamia hengitysvaikeuksia.

Ainesosat

  • 1 tl tai 5 g anista
  • 250 ml vettä

Valmistusohjeet

  • Lisää anis kupilliseen kiehuvaa vettä ja peitä se kannella.
  • Anna teen hautua noin 10 minuutin ajan ja siivilöi juoma sitten toiseen kuppiin. Nauti tuoreeltaan.
  • Limaisen yskän lievittämiseksi voit nauttia tätä hauduketta yhden kupillisen aamupäivällä ja toisen illalla juuri ennen nukkumaanmenoa.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: 5 limaa irrottavaa luontaishoitoa kasveista

5. Seljankukka

Seljasta valmistettua teetä voidaan käyttää flunssan oireiden lievittämiseen

Seljankukista valmistettu tee on hyvin perinteinen ja pitkään käytetty yskää lievittävä luontaishoito, joka auttaa muun muassa nopeuttamaan kroonisen ja limaisen yskän sekä flunssan ja tulehtuneen kurkun parantumista. 

Seljankukan antiviraaliset ja tulehduksia hoitavat yhdisteet ovat erinomainen täydennys elimistön luonnollisen puolustuskyvyn vahvistamiseen; tällä tavoin elimistö pystyy taistelemaan tehokkaammin erilaisia virus- ja bakteerihyökkäyksiä vastaan.

Aineosat

  • 1 tl tai 10 g seljankukkaa
  • 250 ml vettä

Valmistusohjeet

  • Lisää vesi kattilaan ja anna kiehua. Kun vesi saavuttaa kiehumispisteen, lisää sekaan seljankukka.
  • Jatka sitten keittämistä matalalla lämmöllä noin 10 minuutin ajan.
  • Kun 10 minuuttia on kulunut, peitä kattila kannella ja anna hautua vielä hetken aikaa huoneenlämmössä.
  • Siivilöi juoma kuppiin ja nauti kuumana.
  • Voit nauttia tätä juomaa hallitsemattoman yskäkohtauksen helpottamiseksi; pidä kuitenkin mielessä, että tätä seljankukasta valmistettua hauduketta tulisi nauttia päivässä maksimissaan kaksi annosta. 

Kuten olet kenties jo huomannut, yllä mainitut luonnolliset lääkekasvit toimivat parhaimmassa tapauksessa erinomaisina liittolaisina limaisen yskän, hengitystieinfektioiden ja flunssan yleisimpien oireiden helpottamisessa. Valitse joukosta oma suosikkisi tai kokeile rohkeasti kaikkia; tulet huomaamaan, kuinka nämä luontaishoidot helpottavat tehokkaasti limaista yskää jo lyhyessä ajassa.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • de la Torre L, Alarcón D, Kvist L, Salazar, J. Usos medicinales de las plantas. In Enciclopedia De Plantas Utiles Del Ecuador. 2008; 5(3): 212-260.
  • Burgos N, Morales M. Estudio cualitativo del uso de plantas medicinales en forma complementaria o alternativa con el consumo de fármacos en la población rural de la ciudad de Bulnes, Región del Bío-Bío, Chile. Boletín Latinoamericano y Del Caribe de Plantas Medicinales y Aromáticas. 2010.
  • Stern J. Tos persistente. EMC – Tratado de Medicina. 2004;8(2):1-3.
  • Martín Aragón S. Farmacoterapia mucolítico-expectorante. Farmacia Profesional. 2004; 18(1): 44-49.
  • Siedentopp U. El jengibre, una planta medicinal eficaz como medicamento, especia o infusión. Revista Internacional de Acupuntura. 2008; 2(3): 188-192.
  • Ciprandi G, Tosca MA. Non-pharmacological remedies for post-viral acute cough. Monaldi Arch Chest Dis. 2021 Aug 10;92(1).
  • Shergis JL, Wu L, May BH, Zhang AL, Guo X, et al. Natural products for chronic cough: Text mining the East Asian historical literature for future therapeutics. Chron Respir Dis. 2015 Aug;12(3):204-11.
  • Baharara H, Moghadam AT, Sahebkar A, Emami SA, et al. The Effects of Ivy (Hedera helix) on Respiratory Problems and Cough in Humans: A Review. Adv Exp Med Biol. 2021;1328:361-376.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.