Logo image
Logo image

Mitä mielialahäiriöt ovat ja miten niitä hoidetaan?

2 minuuttia
Mielialahäiriöt voidaan periaatteessa jakaa kahteen eri ryhmään: ahdistukseen ja masennukseen. Ne ovat melko yleisiä tällä aikakaudella. Hyvä uutinen on kuitenkin se, että mielialahäiriöitä voidaan hoitaa.
Mitä mielialahäiriöt ovat ja miten niitä hoidetaan?
Kirjoittanut Toimitus
Viimeisin päivitys: 18 marraskuuta, 2022

Mielialahäiriöt vaikuttavat merkittävään osaan väestöä ja asiantuntijat ennustavat niiden lisääntyvän seuraavan 20 vuoden aikana.

Nykyinen elämäntyylimme on usein epävarmaa ja siihen liittyy paljon sosiaalista sekä ammatillista painetta. Tämän vuoksi positiivista mielentilaa ei ole helppo ylläpitää.

Henkiset konfliktit voivat vaikuttaa ihmisen elämäntapoihin, terveydentilaan sekä henkilökohtaiseen hyvinvointiin. Ne saattavat jopa laukaista muita psyykkisiä sairauksia ja muutoksia.

Ahdistus

Kyseessä on hälytysjärjestelmä, joka saa aikaan henkisen ja fyysisen reaktion ihmisen ennakoidessa vaaraa. Ihmisen keho reagoi uhkana kokemaansa ärsykkeeseen elimistön eri järjestelmien välityksellä.

Tällaisista reaktioista tulee kuitenkin patologisia, kun ne ovat liian voimakkaita tai kestävät pitkän aikaa.

Masennus mielialahäiriönä

Masennus on sairaus, joka riippuu monista tekijöistä ja joka muuttuu ajan kuluessa mielialahäiriöksi. Siitä kärsivä ihminen ei tunne positiivisia tunteita, eikä nauti niistä.

Energian ja elinvoiman puute sekä kiinnostuksen lopahtaminen kuuluvat masennuksen yleisimpiin oireisiin. Tällaiset ihmiset eivät usko heillä olevan voimia käsitellä päivittäisten rutiinien eri osa-alueita. Sairaus saattaa esiintyä lievänä, kohtuullisena tai vakavana masennuksena oireiden voimakkuudesta riippuen.

  • Lievä masennus. Tällaisesta masennuksesta kärsivä ihminen pystyy suoriutumaan normaaleista aktiviteeteista, mutta tuntee olonsa apeaksi suurimman osan ajasta päivässä. Hän yleensä menettää kiinnostuksen tai kyvyn nauttia aktiviteeteista.
  • Kohtuullinen masennus. Tällaisessa tapauksessa oireet ovat vakavampia ja ihmisen on vaikeampi suoriutua normaaleista aktiviteeteista. Siihen liittyy yleensä myös itsevarmuuden ja itsetunnon puutetta, puhumattakaan alemmuuden tunteesta. Tällainen ihminen ajattelee jatkuvasti kuolemaa tai itsemurhaa ja hänellä on huonompi keskittymiskyky sekä päättäväisyyden puutetta. Hän saattaa myös kärsiä unihäiriöistä.
  • Vakava masennus. Tämä on kaikista vakavin tapaus ja tähän kategoriaan kuuluvan ihmisen tulee olla jatkuvan tarkkailun alaisena.
Some figure
Mielialahäiriöt voidaan jakaa kahteen tyyppiin: ahdistukseen ja masennukseen.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: Epätyypillinen masennus on vaikeasti diagnosoitava ongelma

Kuinka näitä mielialahäiriöitä hoidetaan?

Eri hoitotyyppien yhteistoiminta mahdollistaa hoitojen yhdistelemisen. Asiantuntijat suosittelevatkin lääkehoitojen yhdistämistä psykoterapiaan.

Lääkehoito

Oikeanlaisten lääkkeiden valitseminen jokaisen tapauksen kohdalla arvioi eri aktiivisten ainesosien tehokkuuden niiden mahdollisia sivuvaikutuksia vastaan. On tärkeää muistaa ottaa lääkkeet täsmälleen lääkärin määräämällä tavalla. 

Oireiden parantuminen lääkkein voi kestää 2-4 viikkoa. Monet potilaat eivät valitettavasti ole tietoisia tästä ja he hylkäävät näin ollen lääkehoidon ennen kuin se alkaa toimia.

Tällaisten lääkkeiden aiheuttamia yleisimpiä sivuvaikutuksia ovat:

  • Päänsärky
  • Pahoinvointi
  • Unettomuus
  • Suun kuivuminen
  • Ummetus ja virtsaamisvaikeudet
  • Näön hämärtyminen
  • Uneliaisuus

Lue myös: 6 ahdistusta ja masennusta aiheuttavaa ruokailutottumusta

Hygieeniset ja ruokavalioon liittyvät suositukset

Hygieeniset ja ruokavalioon liittyvät toimenpiteet voivat parantaa lääkehoitojen tehokkuutta ja ehkäistä sairauden uusiutumista.

Asiantuntijat suosittelevat liikunnan harrastamista sekä aktiivisen elämän ylläpitämistä. Levolle tulisi myös varata riittävästi aikaa sekä yrittää pysyä aktiivisena; se auttaa pitämään negatiiviset ajatukset loitolla.

Oikealla tavalla syöminen ja runsaasti hedelmiä sekä vihanneksia sisältävän ruokavalion noudattaminen lievittää lääkehoitoihin liittyvää mahdollista ummetusta. On tärkeää vältellä alkoholin kulutusta, sillä se lisää lääkkeiden sivuvaikutuksia ja alentaa niiden tehokkuutta.

Some figure
Mielialahäiriöt tulee hoitaa oikealla tavalla lääkkeiden ja psykoterapian avulla.

Psykologinen hoito

Psykoterapia tarjoaa resursseja, tietoa ja tukea mielialahäiriöiden hoitoon niistä kärsiville ihmisille. Tällainen terapia kannustaa potilaita reagoimaan kaikkiin mielialassa tapahtuviin muutoksiin. Terapiassa parannetaan myös itsetuntoa ja mielenlaadun hallintaa.

Mielialahäiriöitä voidaan hoitaa

Mieli voi heitellä normaalista pirteään tai masentuneeseen olotilaan. Mielialahäiriöistä kärsivä ihminen menettää kuitenkin usein tunteen hallita mieltään ja hän kokee yleistä epämukavaa oloa. Potilaan hoidossa tuleekin siis yhdistää lääkkeitä ja psykoterapiaa sekä noudattaa oikeanlaista hygieniaa ja ruokavaliota.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • American Psychiatric Association (APA). (2014). Manual diagnóstico y estadístico de los trastornos mentales (DSM-5). Panamericana.
  • Bains, N., & Abdijadid, S. (2022). Major depressive disorder. StatPearls. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK559078/
  • Baweja, R., Mayes, S. D., Hameed, U., & Waxmonsky, J. G. (2016). Disruptive mood dysregulation disorder: current insights. Neuropsychiatric disease and treatment.
  • Bielecki, J. E., & Gupta, V. (2021). Cyclothymic Disorder. StatPearls. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK557877/
  • Chand, S. P., Arif, H., & Kutlenios, R. M. (2021). Depression. StatPearls. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK430847/
  • Culpepper, L. (2014). The diagnosis and treatment of bipolar disorder: decision-making in primary care. The primary care companion for CNS disorders16(3), 26253.
  • Jain, A., y Paromamitra. (2022). Desorden afectivo bipolar. StatPearls. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK558998/#:~:text=Bipolar%20affective%20disorder%20is%20a,present%20between%20major%20mood%20episodes.
  • Mishra, S., Elliott, H., & Marwaha, R. (2018). Premenstrual Dysphoric Disorder. StatPearls. https://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK532307/
  • National Institute of Mental Health (NIH)Trastorno de desregulación disruptiva del estado de ánimo: Conceptos básicos. https://www.nimh.nih.gov/health/publications/espanol/trastorno-de-desregulacion-disruptive#:~:text=El%20trastorno%20de%20desregulaci%C3%B3n%20disruptiva%20del%20estado%20de%20%C3%A1nimo%20(TDDEA,mood%20dysregulation%20disorder%20(DMDD).
  • Sansone, R. A., & Sansone, L. A. (2009). Dysthymic disorder: forlorn and overlooked?. Psychiatry (Edgmont)6(5), 46.
  • Posada Villa, J. (2018). Prevalencia de trastornos mentales y uso de servicios. Resultados preliminares del estudio nacional de salud mental, Colombia, 2003. Revista Colombiana de Rehabilitación. https://doi.org/10.30788/revcolreh.v5.n1.2018.277

  • Jordana, G. B. (2010). Trastornos del estado de ánimo. Farmaceutico Hospitales. https://doi.org/10.1016/b978-84-458-2042-1.50035-0

  • León-Sanromà, M. (2015). Trastornos del ánimo. AMF.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.