Mitä mahasi muoto kertoo sinusta

Mitä mahasi muoto kertoo sinusta

Viimeisin päivitys: 18 tammikuuta, 2019

Jokaisen vatsa on erilainen ja erimuotoinen. Osa vatsoista on kumpumaisia ehkäpä liiallisesta rasvaisen ruuan syömisestä johtuen, osa vatsoista kärsii turvotuksesta ja nesteiden kertymisestä, ja osa vatsoista pömpöttää synnytyksen jälkeen. Minkälainen on sinun mahasi muoto?

Jos haluat treenata vatsasta litteämmän ja kapoisemman, riippuu sopiva lähestymistapa vatsan muodosta ja siitä, mistä vatsan muoto johtuu.

Mitä mahasi muoto kertoo sinusta?

Monet haaveilevat litteän vatsan perään. Osa meistä noudattaa tiukkaa ruokavaliota ja osa ravaa salilla vatsalihaksia treenaten. Osa meistä ei kuitenkaan tule koskaan saavuttamaan pysyviä tuloksia näillä keinoilla. Miksi? Se, mistä syystä rasvaa on kertynyt vatsalle vaikuttaa myös siihen, miten siitä pääsee parhaiten eroon.

Kun tunnistat mikä on oman mahasi muoto, voit ryhtyä toimiin sen kaventamiseksi. Näin saavutat parhaat, pysyvät tulokset.

Vatsarasvan karkoittaminen ei tarkoita pelkästään tuhannen vatsalihasliikkeen tekemistä ja itsesi näännyttämistä. On monia muita paljon tehokkaampia ja vähemmän rajoittavia menetelmiä, joita voit kokeilla.

Erilaisia vatsatyyppejä ovat:

1. Turvonnut vatsa

 

mahan muoto: löllö

Tämän vatsatyypin selkein tunnusmerkki on se, että aamulla vatsa on litteämpi kuin iltapäivällä.

Turvotus lisääntyy tuntien edetessä, ja tämä johtuu joko ruuansulatusvaivoista tai ilmavaivoista. Turvotusta ilmenee sekä hoikilla että ylipainoisilla naisilla, ja se liittyy ruoka-allergioihin, hitaaseen ruuansulatukseen tai puutoksiin ruokavaliossa.

Joskus turvotus johtuu ruoka-aineista, joita olemme tottuneet nauttimaan ja jotka eivät aiheuta huomattavia reaktioita tai varsinaista allergista reaktiota. Jos ruokavaliosi on yksitoikkoinen ja nautit aina samoja ruoka-aineita, voi olla vaikeaa huomata intoleranssia yksittäistä ainesta kohtaan.

Intoleranssia aiheuttavat useimmiten laktoosi, hiiva, alkoholi ja gluteeni. Jos haluat testata oman reaktiosi näihin aineksiin, esimerkiksi gluteeniin, tulee sinun poistaa gluteeni ruokavaliostasi kokonaan 1-2 kuukauden ajaksi. Kokeile sitten gluteenin syömistä uudelleen ja tarkkaile elimistösi reaktiota.

Kun tiedät mitkä ruoka-aineet aiheuttavat turvotusta, voit poistaa ne ruokavaliostasi. Kokeile miten vatsasi reagoi, kun muutat ruokailutottumuksiasi. Jos olet esimerkiksi tottunut nauttimaan kupillisen kahvia keskipäivällä, voit kokeilla jättää sen pois muutaman viikon ajaksi ja katsoa, lievittääkö se turvotusta. Kokeile myös näitä:

  • Älä syö liian myöhään illalla
  • Nauti runsaasti vettä päivän aikana
  • Nauti terveellisiä probiootteja esimerkiksi jogurttia syömällä, tämä parantaa suoliston bakteerikantaa ja ehkäisee vatsavaivoja

2. Synnytyksen jälkeinen maha

Jos olet synnyttänyt hiljattain (viimeisen kahden vuoden aikana), on hyvin mahdollista, että mahasi muoto ei ole yhtä litteä kuin ennen raskautta. Etenkin alavatsa pömpöttää herkästi synnytyksen jälkeen.

 

sydän käsistä vatsan päällä

Raskauden jälkeen kohtu muuttuu raskaammaksi ja vajoaa alemmaksi vatsassa. Raskauden jälkeen vatsan palautuminen normaaliksi kestää yleensä vähintään kuusi viikkoa, mutta joskus palautuminen kestää huomattavasti pidempään.

Tämä ei tarkoita sitä, että sinun tulee aloittaa liikunta heti synnytyksen jälkeen. Lääkäreiden suositusten mukaan raskasta liikuntaa tulee välttää kolme kuukautta. Älä myöskään keskity liikaa raskauden jälkeiseen painoon, sillä jokaiselle naiselle kehittyy lisäpainoa raskauden aikana. Keskity painon sijaan itsesi ja vauvan hyvinvointiin.

Kun olet palautunut kunnolla synnytyksestä ja olet valmis pitämään huolta kehostasi, suosittelemme kalaöljyjen nauttimista, sillä nämä auttavat polttamaan ylimääräistä rasvaa kehossa.

Vaihtoehto kalaöljyjen nauttimiselle on hyvälaatuisten rasvahappojen nauttiminen, ja näitä saat esimerkiksi avokadosta, lohesta ja chia-siemenistä. Tämän tyyppiset rasvat antavat keholle runsaasti ravintoaineita, ehkäisevät väsymystä ja helpottavat vitamiinien imeytymistä.

Keskity lantionpohjalihasten jumppaamiseen raskauden jälkeen, sillä ne kaipaavat raskauden ja synnytyksen jälkeen voimistamista. Voit myös aloittaa vatsalihasten jumppaamisen lääkärin luvalla.

3. Alavatsan pullotus

 

naisella on vatsarasvaa

Naisten vatsa on luonnostaan pyöreämpi kuin miesten. Pehmeää rasvakudosta kertyy usein etenkin alavatsalle, ja kiireistä elämää viettävien naisten voi olla hankala löytää aikaa treenaamiselle ja terveelliseen ravintoon keskittymiselle.

Vaikka ehtisitkin käymään salilla ja liikkumaan, mutta suoritat aina saman rutiinin tai syöt epäterveellisesti, et tule saavuttamaan pysyviä tuloksia. Alavatsa pömpöttää herkästi etenkin ravinnon vaikutuksesta ja myös hoikilla naisilla on usein rasvakerros alavatsalla, vaikka he treenaisivat ahkerasti.

Jos haluat päästä eroon vatsamakkaroista, on tärkeää harrastaa liikuntaa, joka haastaa sinua. Älä tee aina samoja liikkeitä tai harrasta pelkästään spinningiä, vaan kokeile eri lajeja, haasta itseäsi ja muista myös painoharjoittelun tärkeys. Kun liikut hiki pinnassa ja joudut ponnistelemaan, eikä kehosi totu liikaa yhteen liikuntamuotoon, poltat rasvaa kaikkialta kehosta.

Terveellinen ravinto on ehdottoman tärkeä osa pömppövatsan karkoittamisessa. Samalla ehkäiset ummetuksen ja turvotuksen.

  • Syö enemmän vihreitä kasviksia, täysjyvää ja hedelmiä.
  • Vaihtele vatsalihasliikkeitä ja suosi myös painoja.
  • Kokeile circuit -harjoittelua, joissa yhdistyy sekä voimaharjoittelu että aerobinen rasitus. Näihin kuuluvat esimerkiksi kyykkyhypyt ja hyppynaruharjoittelu.

4. Stressivatsa

 

maha on pullataikinaa

Tietokoneella istuminen ja napostelu on haitallista terveydelle. Kun töissä on tylsä kausi tai naposteluvimma iskee, on helppo napostella huomaamattaan liikaa ja syödä epäterveellisiä välipaloja, kuten suklaata. Paikallaan istuminen ja jatkuva napostelu kerryttää nopeasti rasvaa vatsalle.

Stressivatsa tuntuu kovalta ja pingottuneelta, ja se pullottaa palleasta napaan saakka. Vatsan pullotus ei johdu pelkästään epäterveellisestä ruuasta, vaan myös kortisolin erittymisestä, joka lisääntyy stressaantuneena. Kova kiire töissä johtaa nopeasti stressitason ja kortisolin määrän nousuun, mikä johtaa rasvan kiihtyneeseen kertymiseen.

Jos nautit liikaa kofeiinia ja syöt pikaruokaa, eikä sinulla ole selkeää aikataulua, kertyy vatsalle rasvaa nopeammin ja helpommin. Yksi keino ehkäistä stressivatsaa on levätä enemmän ja laskea stressitasoa, näin keho pystyy säätelemään stressihormonin määrää, etkä kärsi ahdistuksesta.

Voit ehkäistä väsymystä nauttimalla ravintorikkaita ruokia, kuten pähkinöitä välipalaksi. Muista rajoittaa myös kahvin juomista: kaksi kuppia päivässä riittää, eikä se vaikuta unirytmiin. Harrasta liikuntaa, mutta valikoi rauhallinen laji, kuten jooga, pilates tai puistossa kävely.

Olipa mahasi muoto mikä tahansa, terveellinen ruokavalio, riittävä liikunta ja muutenkin terveelliset elämäntavat ovat parhaat avut sen muokkaamiseen. Kokeile ehdotuksiamme!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.