Logo image
Logo image

Hiustenlähdön pysäyttäminen: 3 kotihoitoa

3 minuuttia
Moni kärsii siitä, että hiukset alkavat vähentyä iän karttuessa. Mutta onko hiustenlähdön pysäyttäminen ylipäänsä mahdollista, ja ennen kaikkea onko se mahdollista kotikonstein ja edullisesti? Katsotaanpa!
Hiustenlähdön pysäyttäminen: 3 kotihoitoa
Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Hiustenlähdön pysäyttäminen on yleinen toive, sillä monet kokevat hiusten harvenemista ennemmin tai myöhemmin. Ikääntymisen lisäksi liika stressikin voi aiheuttaa merkittävää hiustenlähtöä.

Joskus taas hiustenlähtö liittyy huonojen tuotteiden käyttöön, jolloin hiusten kuidut vahingoittuvat. Jos esimerkiksi käytät usein hiustensuoristajaa, tai mikäli käytät shampoota jossa on mukana epäterveellisiä aineksia, aiheutat haittaa hiuksillesi.

Jos ongelma on jatkunut pitkään, on hyvä tietää, millä keinoin hiustenlähdön pysäyttäminen tai ainakin sen hillitseminen onnistuu parhaiten.

Hiustenlähdön pysäyttäminen kotikeinoin

Olet ehkä joskus kokeillut tuotteita, joiden selosteissa luvataan että tukka muuttuu upeaksi, mutta oletkin joutunut pettymään tuloksiin. Nämä “ihmetuotteet” eivät koskaan oikein toimi, eli niiden avulla hiustenlähdön pysäyttäminen ei tule onnistumaan. Kannattaa sen sijaan kokeilla täysin luonnollisia ja päänahkaa kohtaan hellävaraisia tuotteita, joita voit käyttää ensinnäkin vaivattomasti kotona, mutta saatat saada näistä myös paljon paremman avun ongelmaasi.

1. Rosmariini

Some figure

Artikkelin Ethnobotanical study of medicinal plants rosmariini voi olla hyväksi avuksi hiustenlähdön pysäyttämiseksi, sillä tämä kasvi stimuloi päänahan verenkiertoa.

Noudata seuraavia ohjeita, jotta voisit estää liiallista hiusten irtoilua:

  • Valmista teetä lisäämällä veteen hiukan rosmariinin lehtiä, kun neste alkaa kiehumaan.
  • Kun juoma on valmista, anna sen viiletä hiukan, jotta lämpötila on siedettävä käyttöä varten.
  • Sitten siivilöi rosmariinin lehdet pois ja käydä neste samaan tapaan kuin mikä tahansa hoitoneste, ja hiero sitä päänahkaasi.
  • Lopuksi pese hiuksesi. Toista tätä hoitoa ainakin kerran viikossa, jotta voisit saada toivottuja tuloksia – tämä on hyvin tärkeää, jotta rosmariini voisi vaikuttaa tehokkaasti hiustenlähtöä vastaan.

Lue aiheesta lisää: Rosmariinin hyödyt ja käyttötavat

2. Nokkonen

Kaikkien tuntema nokkonen on myöskin hyvä valinta, jos tavoitteena on hiustenlähdön pysäyttäminen. Näin kerrotaan tutkimuksessa nimeltä Habitats and traditional uses of the species Urtica I. Tämä kasvi toimii tulehdusta vähentäen, ja siten se voi olla avuksi esimerkiksi hiustenlähdön torjunnassa.

Joskus käy stressin vuoksi niin, että ihmisen päänahkaan kehittyy niin kutsuttua seborreaista ihottumaa. Tämän yhteydessä iho on tulehtunut ja sitä kutiaa, ja lisäksi ilmenee hiustenlähtöä. Nokkonen voi olla erinomainen valinta näissä tilanteissa.

Nyt sitten katsomme, miten voit käyttää nokkosta tehokkaana apuna hiustenlähdön hallinnassa:

  • Valmista ensin hauduke nokkosesta ja vedestä.
  • Kun olet antanut nesteen viiletä, siivilöi nokkonen pois ja laita nestettä päänahkaasi.
  • Sitten hiero ihoasi hellävaraisesti ja anna nesteen vaikuttaa.
  • Toista tätä hoitoa kahdesti viikossa, jotta saisit siitä hyvät tulokset.

Huomaa: Ole hyvin varovainen, kun käsittelet nokkosen lehtiä, sillä niissä on pieniä karvoja, jotka ovat hyvin ärsyttäviä ja voivat aiheuttaa ihottumaa. Kun laitat nokkosen kuumaan veteen, tämä vaikutus katoaa.

Lue aiheesta lisää: Kotikonsteja nokkosihottumalle

3. Aloe vera

Some figure

Tämä tuote on tuttu monenlaisesta hoidosta, ja sekin voi olla avuksi, jotta hiustenlähdön pysäyttäminen onnistuisi kotikonstein. Se kosteuttaa päänahkaa, hoitaa tukkaa sekä vahvistaa hiusten kuituja. Kannattaa ehdottomasti hankkia kotiin oma aloe vera -kasvi, jotta voisit ottaa siitä talteen geeliä ja käyttää sitä sitten monilla eri tavoilla terveytesi ja ulkonäkösi hoitamiseksi aina tarvittaessa.

Tässä tapauksessa suosittelemme sen käyttöä seuraavaan tapaan:

  • Leikkaa yksi lehti irti aloe veran kasvista.
  • Halkaise se kahtia ja hiero geeliä kaikkialle päänahkaasi.
  • Lopuksi hiero geeliä päänahkaasi.
  • Toista tätä hoitoa kerran viikossa.

Muutama lisävinkki hiustenlähdön torjuntaan

Vaikka nämä kotona käytettävät tuotteet voivatkin olla avuksi hiustenlähdön hallinnassa, on tärkeää muistaa, että myös lääkärin juttusilla kannattaa käydä. Jos itselläsi on esimerkiksi seborrealaista ihottumaa, lääkäri pystyy selvittämään, mikä olisi paras tapa torjua ongelmaa juuri omassa tilanteessasi.

Sen lisäksi, että käytät asiantuntijoiden määräämiä hoitoja, kannattaa ottaa avuksi nyt kuvaamamme luontaishoidot, mutta on aina välttämätöntä asettaa etusijalle lääkärin suosittelemat tuotteet. Tulokset kotihoidoista voivat myös ilmetä hyvin hitaasti, ja siksi onkin tärkeää olla niiden kanssa johdonmukainen, mikäli pyritään tosissaan vähentämään hiustenlähtöä.

Jos itse kärsit elämääsi haittaavasta ja merkittävästä hiustenlähdöstä, toivomme että tämä artikkeli on avuksi! Nyt tiedät, mitä erilaisia luonnollisia tuotteita voidaan käyttää lisänä lääkärin suosituksille hiustenlähdön lievittämiseksi tai pysäyttämiseksi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Alejandro, M., Alberto, M., Gama Campillo, L. M., & Mariaca Méndez, R. (2010). El uso de las plantas medicinales en las comunidades Maya-Chontales de Nacajuca, Tabasco, México. Polibotánica, (29), 213-262.
  • Avila-Sosa, R., Navarro-Cruz, A. R., Vera-López, O., Dávila-Márquez, R. M., Melgoza-Palma, N., & Meza-Pluma, R. (2011). Romero (Rosmarinus officinalis L.): una revisión de sus usos no culinarios. Ciencia y mar, 15(43), 23-36.
  • García Bacallao, Lourdes, Rojo Domínguez, Delia Mercedes, García Gómez, Luis Vicente, & Hernández Ángel, Maureen. (2002). Plantas con propiedades antiinflamatorias. Revista Cubana de Investigaciones Biomédicas, 21(3), 214-216. Recuperado en 24 de abril de 2019, de http://scielo.sld.cu/scielo.php?script=sci_arttext&pid=S0864-03002002000300012&lng=es&tlng=es.
  • López Pupo, Natacha, Tablada Robinet, María Elena, Jacas García, Caridad, Jacas Portuondo, Ana Lucía, & Solano Pérez, Marhyan. (2018). Terapias tradicional y natural combinadas en pacientes con alopecia areata. MEDISAN, 22(6), 416-423. Recuperado en 24 de abril de 2019, de http://scielo.sld.cu/scielo.php?script=sci_arttext&pid=S1029-30192018000600005&lng=es&tlng=es.
  • Romeu, C. R., Botta Ferret, E., & Díaz Finalé, Y. (2007). Caracterización fitoquímica del aceite esencial de romero (Rosmarinus officinalis L.) y evaluación in vitro de su actividad acaricida. Fitosanidad, 11(2).

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.