Eroon muurahaisista sisällä ja puutarhassa

Sitruunoiden happamuuden ja kitkeryyden vuoksi ne auttavat karkottamaan muurahaisia. Tällä hedelmällä ei kuitenkaan ole pitkäkestoisia vaikutuksia, ja sitä kannattaakin laittaa mehun muodossa joka päivä kaikille niille alueille, joilla muurahaiset kulkevat.
Eroon muurahaisista sisällä ja puutarhassa

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Jos kotonasi on silloin tällöin muurahaisia, se on aivan normaalia. Yleensä ne eivät ole mikään vakava uhka, elleivät muurahaiset ole haitaksi ruoan tai puutarhasi osalta. Kesän koittaessa lisääntyy yleensä muurahaisten määrä kodissa, ja tämä voi olla ongelma sekä sisä- että ulkotiloissa. Vinkeillämme pääset eroon muurahaisista luonnollisin keinoin.

Muurahaiset voivat aiheuttaa paljon haittaa puutarhassa, ja ne saattavat myös olla häiriöksi keittiössä ja ruokakomerossa. Tämän vuoksi jotkut käyttävät varsinaisia tuholaistorjunnan palveluita, jotta pääsisivät eroon muurahaisista kokonaan.

On kuitenkin tosiasia, että vaikka markkinoilta löytyy lukemattomia muurahaisten torjuntaan tarkoitettuja kemikaaleja, on niissä yleensä mukana suuri määrä sellaisia aineita, jotka voivat vaikuttaa lemmikkiesi, ruokasi ja puutarhasi kuntoon sekä jopa ihmisten terveyteen.

Onneksi on olemassa luonnollisia vaihtoehtoja näille kemikaaleihin perustuville tuotteille. Niiden avulla voit päästä eroon muurahaisista ilman haitallisia sivuvaikutuksia terveydelle ja ympäristölle, joita kauppojen kemikaaleilla on.

Eroon muurahaisista valkosipuliveden avulla

eroon muurahaisista

Rikkiyhdisteiden ja tuoreen valkosipulin hajut yhdessä ovat muurahaisille hyvin epämiellyttäviä. Tämä luonnollinen niksi onkin hyvä tapa torjua kotisi vallanneita muurahaisia.

Miten tämä hoito tulisi toteuttaa?

  • Laita useampi murskattu valkosipulinkynsi pannulliseen vettä, ja anna nesteen seisoa ainakin 24 tuntia.
  • Seuraavaksi, keitä valkosipulia hiljalleen 15 minuutin ajan.
  • Kaada neste spraypulloon ja suihkuta seosta sitten runsaasti aina tarvittaessa niille alueille, joissa muurahaiset ovat haitaksi.

Riisi

Kun riisi alkaa käydä ja muodostaa sientä, saattaa se olla tehokkaaksi avuksi muurahaisten torjunnassa.

Miten tämä hoito tulisi toteuttaa?

  • Levitä hiukan valkoista riisiä niille alueille, joilla muurahaiset usein liikkuvat.
  • Kun teet näin, muurahaiset pudottavat kaiken sen, mitä he olivat juuri kantamassa, jotta voisivat viedä riisin pesäänsä.
  • Kun riisi sitten päätyy muurahaisten pesään, alkaa se käydä ja saa aikaan karkottavan vaikutuksen.

Appelsiininkuoret

eroon muurahaisista appelsiininkuorilla

Useimmat ihmiset heittävät appelsiininkuoret roskikseen, sillä he eivät tiedä niiden mahtavista ominaisuuksista, joista on hyötyä sekä terveydelle että kodin siivouksessa.

Tässä tapauksessa appelsiininkuoret toimivat siksi, että niissä on ainetta, joka on muurahaisille myrkyllistä.

Miten tämä hoito tulisi toteuttaa?

  • Leikkaa tai raasta appelsiininkuorta pieniksi paloiksi, ja ripottele paloja niille alueille joilla muurahaiset liikkuvat.
  • Muurahaiset alkavat kantaa paloja pesäänsä, ja siellä kuori erittää myrkkyä, joka on kuolemaksi.

Hiiva

Hiiva on hyvin ärsyttävää muurahaisille, mutta se on niiden mielestä myös hyvin herkullista. Kun siis laitat hiivaa pesän lähelle, tuntevat muurahaiset siihen vetoa, mutta sitä syödessään ne kuolevat.

Miten tämä tulisi toteuttaa?

  • Sekoita 100 grammaa kuivahiivaa litraan vettä, ja lisää 100 grammaa sokeria.
  • Laita tämä seos pieniin paketteihin, ja laita niitä sitten ympäri pihaasi tai sille kotisi alueelle, jonka muurahaiset ovat vallanneet.

Pippuri

pippurilla eroon muurahaisista

Pippuri on myös yksi sellainen luonnollinen tuote, jota muurahaiset hylkivät, ja sen avulla voit siis estää kotisi tai pihasi massahyökkäyksen.

Miten tämä hoito tulisi toteuttaa?

  • Sekoita yhtä suuret osat jauhettua pippuria ja vettä, ja laita neste spraypulloon.
  • Ruiskuta tätä nestettä kasveihin, jotka muurahaiset ovat vallanneet, tai sellaisille alueille, joissa niitä usein näkyy.

Ruokasooda

Tämä valkoinen puuteri karkottaa muurahaisia sekä estää niitä pilaamasta puutarhaasi.

Miten tämä hoito tulisi toteuttaa?

  • Ripottele ruokasoodaa kasviesi ympärille tai mihin tahansa sellaisille alueille, joilla muurahaiset vaeltavat.
  • Saat aikaiseksi samat vaikutukset käyttämällä suolaa tai tuhkaa.

Koiruohosta valmistettu hauduke

hauduke muurahaiset

Koiruoho on hyvin kitkerä kasvi, joka on muurahaisille erittäin epämiellyttävä. Tämä luonnollinen tuote pitää muurahaiset poissa kotoasi.

Miten tämä hoito tulisi valmistaa?

  • Keitä kaksi litraa vettä, ja lisää sitten kourallinen koiruohon lehtiä ja juuria.
  • Anna nesteen hautua ainakin viiden tunnin ajan ja ruiskuta sitä sitten niihin kasveihin tai kotisi alueisiin, jotka muurahaiset ovat vallanneet.

Sitruunamehu ja vesi

Sitruunoiden happoisuus ja kitkeryys on muurahaisille ärsyttävää, ja tätä hedelmää voidaankin käyttää näiden pois ajamiseksi. Ota kuitenkin huomioon, että tämä keino tepsii vain vähän aikaa, ja sitruunaa tuleekin käyttää joka päivä, mikäli haluat karkottaa muurahaiset sen avulla.

Miten tämä hoito tulisi toteuttaa?

  • Purista mehu yhdestä sitruunasta kupilliseen vettä, ja kaada se sitten spraypulloon.
  • Suihkuta tätä seosta mihin tahansa paikkoihin, jossa näet muurahaisia, ja etenkin niiden pesiin tai kekoihin.

Ota siis avuksesi luonnolliset tuotteet, mikäli muurahaiset ovat omaa kotiasi tai puutarhaasi vaivaava ongelma!


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.