Logo image
Logo image

7 tehokasta tapaa poistaa hometta kotoa

3 minuuttia
Sen lisäksi, että käytät erityisesti homeenpoistoon tarkoitettuja tuotteita, sinun kannattaa myös tuulettaa homeelle alttiit alueet hyvin, jotta voisit rajoittaa sienen kasvua ja epämiellyttävää hajua.
7 tehokasta tapaa poistaa hometta kotoa
Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Hometta esiintyy monessa kodissa, ja kyseessä on ongelma, joka voi syntyä materiaaleista, ilmaston vaikutuksesta sekä kunnollisen tuuletuksen vähäisyydestä. Tässä artikkelissa esittelemme 7 tehokasta tapaa poistaa hometta kotoa!

Kodin home on epämiellyttävä ja terveydelle haitallinen ongelma, sillä se voi muodostua pahemmaksi vaivaksi sekä luoda sellaiset olosuhteet, jossa punkit, pöly ja epämiellyttävät hajut lisääntyvät nopeasti. Tämän kaiken seurauksena asunnon seiniin ja nurkkiin jää jälkiä. Lisäksi home saa aikaan maalin värjäytymistä sekä heikentää sen kuntoa.  Ajan kuluessa home voi aiheuttaa myös erilaisia elimistön reaktioita, kuten esimerkiksi allergioita tai hengitystieongelmia. 

Onneksi on kuitenkin olemassa eräitä täysin luonnollisia menetelmiä, joiden avulla voit poistaa hometta kotoa. Niiden avulla voidaan estää vakavammat ongelmat sekä tehdä kodista raikkaan tuoksuinen ja näköinen.

Seuraavaksi kerromme seitsemästä parhaasta, täysin luonnollisesta tavasta poistaa hometta, ennen kuin joudut turvautumaan haitallisiin kemikaaleihin. Jatka siis lukemista ja kokeile – seuraavilla vinkeillä voit poistaa hometta kotoa turvallisesti ja edullisesti!

Kuinka poistaa hometta kotoa?

1. Etikka

Some figure

 

Etikka on yksi parhaista luonnollisista tuotteista, joiden avulla voi poistaa hometta kotoa. Sitä voidaan käyttää kaikenlaisilla pinnoilla, kuten esimerkiksi kylpyhuoneen seinissä, vaatteissa ja jopa keittiössä.

Vaikka tällä tuotteella onkin epämiellyttävä haju, etikka on paras luonnollinen apu homeen tuhoamiseksi sekä kaappien ummehtuneiden hajujen hävittämiseksi.

Tarvittavat ainekset

  • 1 dl etikkaa
  • 0,5 dl vettä
  • 1 spraypullo

Toimi näin

  • Laita nesteet spraypulloon.
  • Ravista pulloa ja suihkuta nestettä homeen tahrimille pinnoille kodissasi.
  • Anna nesteen kuivua.
  • Toista käsittelyä päivittäin viikon ajan.
  • Jos homeen aiheuttamat tahrat ovat todella vaikeat poistaa, käytä pelkkää viinietikkaa.

2. Avaa ikkunat

Ikkunoiden avaaminen on helppo tapa estää hometta, punkkeja ja muita epäpuhtauksia kertymästä kotiisi.

Ilmankierto auttaa luonnollisesti kuivattamaan tiloja, ja se muuttaa sitä ympäristöä, jossa sienet ja bakteerit pystyvät lisääntymään tehokkaasti. Tämä selittää sen, miksi koteja tuuletetaan silloin, kun haluamme päästä eroon epämiellyttävistä hajuista, joita sisätiloissa usein on.

3. Älä peitä tahraisia kohtia

Moni laittaa huonekaluja tai muita esineitä niiden kohtien eteen, joissa on hometahroja, jotta niitä ei voisi huomata. Tämä on kuitenkin ongelmallista siksi, että se estää ilmaa kiertämästä sekä edistää homeen kasvua.

Paras idea on siis pitää huonekalut melko kaukana tahroista, jotta ilmankierrolle on tarpeeksi tilaa juuri hometahrojen kohdalla.

4. Älä ripusta märkiä vaatteita sisätiloihin kuivumaan

Yksi kaikkein tavallisimmista virheistä on märkien vaatteiden kuivattaminen sisätiloissa. Tämä tapa nimittäin vetää puoleensa hometta, estää vaatteita kuivumasta kunnolla sekä jättää epämiellyttävän hajun, jota on myös vaikea poistaa.

5. Ruokasooda

Some figure

 

Eräs hyvä ja edullinen vaihtoehto homeen ja hajujen poistamiseksi on tavallinen ruokasooda.

Ruokasooda on hellävarainen tuote, jolla on bakteereja torjuvia ja sientä hävittäviä ominaisuuksia, ja se soveltuu erinomaisesti hajujen poistamiseeen.

Toimi näin

  • Hiero hiukan ruokasoodaa niille alueille, joilla hometta on, ja anna vaikuttaa kahden tunnin ajan.
  • Poista sitten ruokasooda harjalla.
  • Voit myös laittaa pienen määrän useampiin pienikokoisiin astioihin ja asettaa ne sitten kaappien sisälle, jos niihin tuppaa kertymään hometta.

6. Merisuola

Merisuola on luonnollinen tuote, joka auttaa poistamaan hometta suljetuista tiloista.

Se toimii desinfioivana tuotteena sekä neutralisoi voimakkaita hajuja, ja lisäksi merisuola auttaa estämään tummia hometahroja muodostumasta.

Toimi näin

  • Laita hiukan suolaa pieniin astioihin tai pusseihin, ja aseta ne sitten kaappeihin sisälle.
  • Vaihde ne uusiin kerran kuussa.

7. Booraksi

Some figure

 

Booraksilla on sientä torjuvia ominaisuuksia, ja toisin kuin valkaisuaine, tämä tuote on hellävarainen, eikä se ole haitaksi ympäristölle. Se on hyödyllinen monessa erilaisessa tilanteessa kotona, ja tämä pätee myös homeenpoistoon, mihin se sopiikin aivan erinomaisesti.

Toimi näin

  • Varmista, että käytät hansikkaita booraksia käsitellessäsi, ja laimenna ruokalusikallinen kahteen litraan vettä.
  • Laita sitten booraksia hometta käsittäville alueille harjalla, anna vaikuttaa puolen tunnin ajan, ja poista se sitten puhtaan kankaan avulla.

Kuten voit nähdä, on olemassa erilaisia luonnollisia tapoja poistaa hometta, joka niin monia koteja vaivaa.

Kokeile jokaista näistä keinoista, ja voit sanoa hyvästit häiritsevälle ja terveyden vaarantavalle homeelle pysyvästi!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.