Näin pääset eroon punkeista

Jos lemmikeilläsi on turkissaan loiseläimiä, on tätä ongelmaa tärkeä hoitaa kunnolla lemmikin terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Punkit voivat olla haitaksi myös ihmisille, sillä ne saattavat aiheuttaa sairauksia.
Näin pääset eroon punkeista

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Punkit ovat pieniä hyönteisiä, jotka kuuluvat samaan ryhmään kuin hämähäkit ja skorpionit. Sen lisäksi, että ne ovat tietysti hyvin epämiellyttäviä loiseläjiä, punkit ovat terveydelle vaaraksi siksi, että ne voivat tuoda mukanaan sairauksia. Tässä artikkelissa kerromme, kuinka pääset eroon punkeista nopeasti.

Nämä verta imevät niveljalkaiset eliöt löytyvät usein puutarhoista tai lemmikkien turkista, ja niitä on myös maatilaeläimissä kuten hevosissa ja lehmissä. Punkit saavat näissä olosuhteissa ihanteellisen ympäristön kasvulle ja leviämiselle.

Kaikki punkit eivät kuitenkaan levitä tarttuvia tauteja, mutta on tärkeää muistaa, että jos punkissa on jokin sairaus, on sinulla riskinä saada tämä sairaus itsellesikin, mikäli punkki on kiinnittyneenä kehoosi. Sairauden tarttuminen voi tapahtua milloin tahansa punkin imiessä verta ravinnokseen.

Tässä artikkelissa kerrommekin siis 6 luonnollisesta keinosta, joilla voit karkottaa nämä kiusalliset ja vaaralliset loiseläjät sekä itsestäsi että lemmikeistäsi. Katso, kuinka pääset eroon punkeista nopeasti ja kunnolla.

Onko sinulla punkin puremia?

Useimmissa tapauksissa punkin puremia ei huomata heti niiden ilmestyessä, ja siten voikin olla vaikeaa tietää kuinka kauan punkki on jo ollut kiinnittyneenä ihoon.

Kiinnittymisen kestosta huolimatta on aina tärkeää, että punkin puremaa hoidetaan huolellisesti ja varoen, sillä riskinä näihin eliöihin liittyen ovat tulehdukset ja sairaudet.

Punkit levittävät tauteja

Punkin puremia näkyy yleensä aikuisilla erityisesti jaloissa, kun taas lapsilla niitä saattaa ilmetä vyötärön yläpuolelle, hiusrajaan tai päänahkaan.

Voi olla vaikeaa huomata punkin puremaa heti alkuun, sillä yleensä ihminen ei tunne ollenkaan varsinaista epämukavuutta. Kun punkki alkaa sitten imeä vertasi, saatat kokea joitakin seuraavista oireista:

  • kutina
  • ihon punoittaminen pureman ympäristössä
  • polttava tunne
  • voimakas ja paikallinen kipu
  • rakkulat
  • hengittämisvaikeudet
  • tunnottomuus
  • turvotus
  • heikko olo
  • oksentelu
  • kuume
  • päänsäryt
  • nivelkivut

Yksi kaikkein vaarallisimmista punkkien levittämistä sairauksista on Lymen tautiTässä on kyse tulehduksen synnyttävästä sairaudesta, joka voi aiheuttaa ihottumaa, päänsärkyä, kuumetta ja vilunväristyksiä. Kun Lymen tauti etenee sen vakavampiin asteisiin, se voi aiheuttaa niveltulehdusta, hermostollisia sairauksia sekä sydämen toiminnan häiriöitä.

Tämän vuoksi onkin tärkeää olla tarkkaavainen, mikäli huomaat itselläsi punkin pureman, ja nämä ärsyttävät hyönteiset kannattaa myös opetella tappamaan tai karkottamaan iholtasi ja elimistöstäsi.

Rosmariinilla ja kanelilla eroon punkeista

Rosmariinin avulla pääsee eroon punkeista

Tämä luonnollinen punkkeja karkoittava hoito koostuu neljästä hyvin yksinkertaisesta aineksesta, joita löytyy helposti luontaistuotekaupoista:

Tarvittavat ainekset

  • 10 pisaraa eteeristä rosmariiniöljyä
  • 7 pisaraa eteeristä kaneliöljyä
  • 3 pisaraa eteeristä setripuunöljyä
  • 2 rkl manteliöljyä

Kuinka tämä hoito valmistetaan?

Sekoita kaikki ainekset pienessä kulhossa tai purkissa ja laita sitä niille alueille kehossasi, joita epäilet punkkien purreen.

Käy lukemassa tämä artikkeli: Rosmariinin uskomattomat käyttötavat ja hyödyt

Pelargonium Roseum -eteerinen öljy

Tämä eteerinen öljy on mahtava apu punkkien karkottamiseksi lemmikkien turkista.

Kuinka tulisi toimia?

Laita pisara kyseistä eteeristä öljyä lemmikkisi lapaluiden väliin ja hännän alkuosaan ennen kuin lähdette kävelylle ulos.

Sitrushedelmät

Sitrushedelmät ovat erinomainen apu punkkien karkottamisessa

Sitrushedelmät ovat erinomainen apu punkkien karkottamisessa, ja ne toimivat myös muiden loiseläjien torjunnassa.

Mitä aineksia tarvitset?

  • Appelsiininkuorta
  • Sitruunankuorta
  • Vettä

Kuinka tämä hoito toteutetaan?

Keitä appelsiinin- ja sitruunankuoria, siivilöi neste ja levitä lemmikin turkkiin.

Keitä appelsiinin ja sitruunan kuoria noin 20 minuuttia, ja siivilöi neste. Laita nestettä sitten lemmikkisi turkkiin.

Tulee muistaa, että tämä hoito ei kuitenkaan sovi kissoille, sillä sitrushedelmien haju ärsyttää niitä suuresti.

Valkosipuli

Jos lemmikkisi syövät valkosipulia, on tämä hyvä apu punkkien torjunnassa, sillä kyseiset eliöt eivät pidä sen hajusta.

Miten tulisi toimia?

Älä syötä lemmikeillesi raakaa valkosipulia – tämä on niille vahingollista. Laita sen sijaan valkosipulia mukaan ruokaan kypsennettynä.

Toinen hyvä vaihtoehto on laittaa ruokaan mukaan valkosipulijauhetta. Tätä varten sinun tulee lisätä kahdeksasosa teelusikallista (eli pikku hyppysellinen) valkosipulijauhetta tavalliseen ruoka-annokseen.

Ruokasooda

Ruokasooda auttaa poistamaan kehoon kiinnittyneitä punkkeja

Tämä luonnollinen tuote auttaa sinua poistamaan kehoon jo kiinnittyneitä punkkeja.

Tarvittavat ainekset

Kuinka tämä hoito tulee toteuttaa?

Sekoita kaikki ainekset spraypullossa. Suihkuta nestettä lemmikkisi turkkiin tai omalle ihollesi, ja ole varovainen, sillä tätä nestettä ei saisi päästä silmiin.

Toivottavasti pystyt näillä ohjeilla karkottamaan helpommin lemmikkejäsi tai itseäsi vaivaavat loiseliöt – ota avuksi luonnolliset konstit päästäksesi eroon punkeista!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.