5 vinkkiä miten huolehtia haimasta

5 vinkkiä miten huolehtia haimasta
Valeria Sabater

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Valeria Sabater.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Haima on elin, jonka olemassaoloa tuskin muistamme ennen kuin koemme siihen liittyvän sairauden. Onkin siis tärkeää oppia tästä rauhasesta, joka sijaitsee vatsalaukun takana ja vastaa ruokaa sulattavien nesteiden erityksestä. Tässä artikkelissa kerromme, miten huolehtia haimasta viidellä luonnollisella tavalla.

Miten huolehtia haimasta? 5 vinkkiä

1. Ristikukkaiset vihannekset: Hämmästyttävää!

Miten huolehtia haimasta? Esimerkiksi parsakaalilla on haiman terveydelle hyödyllisiä ominaisuuksia.

 

Oletko yllättynyt? Varmastikaan et. Olemme aika varmoja, että olet usein lukenut, mitä valtavia etuja parsakaalilla on esimerkiksi monenlaisten syöpien ehkäisemiseksi.

Tutkimukset ovat osoittaneet, että parsakaalin, ruusukaalien, kukkakaalin tai ihan vaan kaalin nauttiminen on uskomattoman terveellistä ja niiden syömisellä on etuja mm. haimasi suojaamiseksi mahdollisilta kasvaimilta. Älä siis epäröi ottaa näitä kaalilajikkeita osaksi jokapäiväistä ruokavaliotasi.

Siispä miten huolehtia haimasta kaalin avulla? Valmista esimerkiksi kahdesti viikossa annos, jossa on höyrytettyä parsakaalia, ja voit olla varma, että saat parsakaalin haimaa suojaavat hyödyt käyttöösi.  Ristikukkaisia vihanneksia ei kuitenkaan suositella henkilöille, joilla on ongelmia kilpirauhasen kanssa.

2. Sano ei tupakalle!

Tupakointi lisää riskiä sairastua haimasyöpään.

 

Mitä, letko edelleen koukussa tähän pahaan tapaan? Jos näin on, älä epäröi lopettaa tupakointi. Savukkeiden polttaminen vaikuttaa terveyteesi joka päivä. Tiesitkö, että todennäköisyys sairastua haimasyöpään on erittäin suuri, jos tupakoit? Muista tämä oman hyvinvointisi sekä perheesi takia, sillä kukaan ei varmasti halua nähdä sinun kärsivän tulevaisuudessa.

3. Sano hyvästit epäterveelliselle ruualle

Syömällä terveellisesti pidät huolta haimastasi.

 

Mikä on epäterveellistä ruokaa? Olemme varmoja, että tiedät jo vastauksen tähän; (uppo)paistetut ruoat, jalostetut elintarvikkeet, valkoiset jauhot, sokerit, teolliset elintarvikkeet, hiilihappoa sisältävät juomat…

Myönnämme, että joskus ne ovat erittäin helppo valmistaa ja ne tyydyttävät nälän ja antavat täyden tunteen. Ne saattavat myös helpottaa elämää niinä päivinä kun tulet töistä kotiin väsyneenä, stressaantuneena ja ehkä jopa ahdistuneena, ja jolloin haluat vain syödä jotain nopeaa ja helppoa. Tämä on kuitenkin virhe. Et ehkä ajattele sitä tänään, mutta nämä ruuat sisältävät paljon rasvaa ja muita haitallisia ainesosia, jotka vahingoittavat haimaa.

Tilastot osoittavat, että huono ravitsemus ja epäterveellinen ruoka kasvattaa todennäköisyyttä sairastua haimaperäiseen syöpään. Älä siis epäröi, vaan muuta tapojasi jo heti tänään! Muista välttää samalla tietysti alkoholia.

4. Opettele puhdistamaan haimasi

Valmista haimaa puhdistava mehu.

Aivan oikein, muista pitää haimasi puhtaana. Oletko koskaan kokeillut haiman puhdistuskuuria? Kuten jo tiedät, haima on vastuussa keskeisten entsyymien erittämisestä, jotka auttavat kehoasi sulattamaan ravintoa. Haiman kärsiessä vaikutuksia huonosta ruokavaliosta tai se on myrkkyjen kyllästämä, voit alkaa kokea hormonaalisia muutoksia tai epätasapainoa, mikä voi aiheuttaa esimerkiksi diabetesta. Haima pitäisi detoxifoida eli puhdistaa myrkyistä, jotta se pysyy terveenä. Mutta miten huolehtia haimasta ja puhdistaa se?

Se on itse asiassa hyvin helppoa. Kymmenen päivän ajan, juo 10 lasia nesteitä joka päivä. Tämän lisäksi sisällytä päivääsi myös alla (haimalle) suosittelemiamme mehuja ja juomia. Nesteet auttavat kehoa uudistumaan ja poistamaan myrkkyjä haimasta.

On myös tärkeää, että noudatat runsaasti antioksidantteja sisältävää ruokavaliota, toisin sanoen, nauti runsaasti hedelmiä, kuten appelsiineja, kiivejä, mangoa, mansikoita… Nämä kaikki auttavat puhdistamaan haimaa, sillä ne auttavat vahvistamaan sitä.

5. Haimaa vahvistavia mehuja

Valmista mehuja, jotka auttavat vahvistamaan haimaasi.

Pidätkö luonnollisista mehuista? Haimasi kiittää, jos lisäät seuraavat mehut osaksi ruokavaliotasi. Nämä juomat pitävät haiman hyvässä kunnossa ja elvyttävät sen toimintoja.

Suosittelemme juomaan kasvismehuja päivällä tai aterioiden seurana, kun taas hedelmäpohjaiset mehut ovat loistava tapa aloittaa aamu. Muista, että sinun tulisi nauttia aamuinen juoma tyhjään vatsaan ja että sinun ei pitäisi juoda tai syödä mitään ennen kuin puoli tuntia on kulunut. Muista myös, että mehuihin ei saa lisätä sokeria!

Kaali, porkkana ja selleri -mehu

  • Kuppi höyrytettyjä ruusukaaleja
  • Lasillinen porkkanamehua
  • Puoli lasia vettä
  • Sellerin varsi

Laita kaikki raaka-aineet tehosekoittimeen ja soseuta, kunnes aineet ovat sekoittuneet hyvin ja tasaiseksi mehuksi. Siemaile sitten hitaasti. Erittäin helppoa, eikö niin?

Artisokka ja aloe vera -mehu

  • Kupillinen aloe vera -mehua (kasvin keskeltä otettu geelimäinen osa)
  • Pehmeä artisokan sydän (esikypsennetty)
  • Puolikkaan sitruunan mehu
  • Puoli kuppia kuumaa vettä

Laita raaka-aineet tehosekoittimeen ja soseuta kunnes sinulla on tasainen, hyvin sekoitettu juoma. Juoman tulisi olla lämmin ja koostumukseltaan melko paksua. Takaamme, että se on loistava haimasi hoitamiseen. Juo tämä juoma esimerkiksi lounaan seurana.

Papaija ja pellavansiemen -mehu

  • Suuri siivu papaijaa
  • Ruokalusikallinen jauhettuja pellavansiemeniä
  • Puoli lasia vettä
  • Kolme mantelia

Loistava mehu aamulla juotavaksi ja erittäin helppo tehdä: sinun tarvitsee ainoastaan soseuttaa kaikki raaka-aineet hyvin ja lisätä puoli lasia vettä. Juo tätä juomaa pikku hiljaa joka aamu. Juoma tarjoaa sinulle asianmukaiset ravintoaineet päivän aloitukselle sekä on samalla täydellinen tapa pitää haima terveenä. Nautiskele!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.