Logo image
Logo image

5 terveellistä ruokaa, jotka lievittävät ahdistusta

3 minuuttia
Sen lisäksi että sisällytät ruokavalioosi terveellisiä ruokia, on myös välttämätöntä päästä eroon kaikista ruoista, jotka saavat sinut himoitsemaan lisää kaloreita tai laukaisevat ahdistuksen.
5 terveellistä ruokaa, jotka lievittävät ahdistusta
Viimeisin päivitys: 09 elokuuta, 2022

Me kaikkihan haluamme saada terveen ja hyvännäköisen kehon. Toisille voi kuitenkin olla vaikeampaa vastustaa syömistä enemmän kuin on tarpeen. Kun saat enemmän kaloreita, kuin mitä poltat, on painonnousu väistämätöntä. Mitä sellaisia terveellisiä ruokia suositellaan eniten, jotka lievittävät ahdistusta?

Ennen kaikkea on tärkeää tehdä hyviä valintoja. Toisinaan sen lisäksi, että halutaan syödä aterioiden välissä, syödään hyvin kaloripitoisia ruokia. Lopputulos on kehon kannalta negatiivinen.

Mitkä asiat aiheuttavat ruoanhimoa?

Kesyttämätön ruokahalu voi johtua monista syistä:

  • Huonosta ruokavaliosta: syöt vähän suhteessa päivittäiseen kalorintarpeeseen tai valitset ruokia, jotka eivät ole täyttäviä.
  • Aterioiden sivuuttamisesta: et syö pitkään aikaan, mikä saa sinut menettämään hallinnan ruokahalustasi.
  • Stressistä: jotkut ihmiset lievittävät stressiä tai ahdistusta syömällä jotakin. Kun näin tapahtuu jatkuvasti, voi se johtaa syömishäiriöön.

Lue myös tämä artikkeli: Ahdistusta lievittäviä ruokia

Vinkit ruoanhimon lievittämiseksi

Ahdistustason vähentäminen on mahdollista. Sen tehdäksesi sinun tulee muuttaa joitakin päivittäisiä tapoja ja tehdä hyviä valintoja. Toisin sanoen sinun tulee valita terveellisiä ruokia, jotka lievittävät ahdistusta.

Noudata ruokailuaikataulua

Some figure

Aikataulun noudattaminen voi estää aineenvaihduntaasi hidastumasta. Kun olet pitkän aikaa syömättä, kehosi varastoi kaloreita ja se johtaa painonnousuun.

  • Valmista kolme pääateriaa kohtuuannoksin ja kaksi välipalaa, joilla vältyt hirveältä nälältä. Aterioiden sivuuttaminen johtaa usein valtavaan ruokahaluun.
  • Jos päivittäiset rutiinit eivät salli sinun syödä hyvin, on sinun paras suunnitella ateriasi ja sisällyttää ruokavalioon terveellisiä ruokia, jotka vähentävät ahdistusta.

Tasapainoinen ruokavalio

On tärkeää syödä kohtuudella jokaisesta ruokaryhmästä; muutoin on riskinä tuntea itsensä vielä nälkäiseksi syömisen jälkeen.

Näin tapahtuu yleensä prosessoidun ruoan kanssa; keho himoitsee kunnon ruokaa ja tuntee olevansa yhä nälkäinen.

Mikään ruokavalio ei ole täydellinen ilman vihanneksia ja proteiinia (joka ei ole peräisin punaisesta lihasta, jos vain mahdollista).

Vältä roskaruokaa

Some figure

Roskaruoalla viitataan yleensä ruokaan, jossa on runsaasti suolaa, sokeria ja rasvaa.

Tällaisissa ruoissa on usein natriumglutamaattia tai maissisiirappia, jotka aktivoivat samoja alueita aivoissa kuin tietyt huumeet.

Ne ovat riippuvuutta aiheuttavia, ja siitä syystä kun syöt roskaruokaa, haluat usein lisää.

Terveelliset ruoat, jotka lievittävät ahdistusta

Kun olet nälkäinen, on ensimmäisen käsiisi saamasi ruoan syöminen pahinta mitä voit tehdä. Tämä johtuu siitä, että se voi olla jotakin, joka nostaa ahdistustasoa tai saa sinut lihomaan.

Alla joitakin vaihtoehtoja harkittavaksi:

Vesi

On yleistä sekoittaa janontunne nälkään tai ahdistukseen. Kehon täytyy olla hyvin nesteytetty toimiakseen kunnolla. Veden juominen saa sinut myös tuntemaan olosi kylläisemmäksi.

Kuivatut hedelmät ja pähkinät

Some figure

Kuivatut hedelmät ja pähkinät sisältävät hyviä ja terveellisiä rasvoja tai kerta- ja monityydyttymättömiä rasvoja. Niissä on ravintoaineita, kuten vitamiineja, mineraaleja sekä Omega-3 -rasvahappoja.

On olemassa myytti, jonka mukaan pähkinät johtavat painonnousuun, koska ne sisältävät paljon rasvaa. Näin ei kuitenkaan ole, jos niitä syödään luonnollisessa muodossaan.

  • Pähkinät ovat erinomainen vaihtoehto. Niissä on vähemmän kaloreita kuin kuivatuissa hedelmissä ja ne saavat olosi tuntumaan kylläiseltä.
  • Samoin voidaan sanoa manteleiden ja pistaasipähkinöiden suhteen.
  • Saksanpähkinöitä suositellaan ihmisille, jotka kärsivät makeanhimosta.

Kaurahiutaleet hedelmillä

Kaurahiutaleet ovat viljatuote, jossa on runsaasti vitamiineja ja mineraaleja. Ne ovat hyödyllisiä maksan toiminnan kannalta ja ne ehkäisevät ummetusta. Lisäksi kaurahiutaleet sisältävät monimuotoisia hiilihydraatteja, jotka auttavat sinua tuntemaan olosi kylläiseksi pidempään.

  • Kun yhdistät ne punaisiin marjoihin tai kuivattuihin hedelmiin, antavat ne keholle runsaasti C-vitamiinia.

Tiesitkö? Masennuksen hoitoon sopivat mineraalit ja vitamiinit

Tumma suklaa

Jotta suklaa olisi hyvä valinta, sen pitäisi sisältää yli 70 % kaakaota, eikä mielellään lisättyä sokeria.

Tummassa suklaassa on antioksidantteja, jotka ehkäisevät sydän- ja verisuonitauteja, vähentävät kolesterolia sekä säätelevät verenpainetta.

Avokado

Some figure

Avokadossa on keholle terveellisiä rasvoja. Sen herkullinen maku on ihanteellinen korvike voille, margariinille ja majoneesille.

  • Se on täydellinen salaattiainesosa.
  • Avokadoissa on runsaasti E-vitamiinia, joka parantaa ihon ulkonäköä.
  • Lisäksi ne sisältävät karotenoideja, jotka suojaavat ihoa ja silmiä auringonsäteilyltä.

Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Canetti, L., Bachar, E. y Berry, EM (2002). Food and Emotion. Behavioural Processes. 60 (2), 157–164. https://doi.org/10.1016/S0376-6357(02)00082-7
  • Minguez JL., Abellán PG., Garaulet M., Timing of breakfast, lunch, and dinner. Effects on obesity and metabolic risk. Nutrients, 2019.
  • Warrilow A., Mellor D., McKune A., Pumpa K., Dietary fat, fibre, satiation, and satiety – a systematic review of acute studies. Eur J Clin Nutr, 2019. 73 (3): 333-344.
  • Rastrollo MB., Wedick NM., Gonzalez MAM., Li TY., et al., Prospective study of nut consumption, long term weight change, and obesity risk in women. Am J Clin Nutr, 2009.

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.