Logo image
Logo image

Valkaise kankaat luonnollisesti

3 minuuttia
Sen lisäksi, että ruokasooda poistaa hajuja, pystyy se irrottamaan tahroja sekä tekemään pyykistäsi pehmeämpää. Sinun tulee kuitenkin muistaa käyttää myös tavallista pesuainetta sekä poistaa kokonaan kemikaaleihin perustuvat valkaisevat aineet pyykinpesurutiinistasi.
Valkaise kankaat luonnollisesti
Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022
Valkoisilla tekstiileillä on taipumus muuttua nopeasti tahraisiksi niiden joutuessa kosketuksiin tavallistenkin pintojen kanssa, ja esimerkiksi valkoiset t-paidat saattavat ajan kuluessa alkaa näyttää kellertäviltä.

Valkoisten pyykkien pitäminen valkoisina tarkoittaa monen ihmisen rutiineissa kemikaalien käyttöä, ja näitä kemikaalituotteita löytääkin kaupoista runsaasti. Erityisesti valkaisuaineita sisältäviä vaihtoehtoja on paljon, ja nämä mainostavat tekstiilien muuttumista alkuperäisen vaaleiksi.

Totuus onkin se, että monet tällaisista tuotteista toimivat tehokkaasti, ja ne tarjoavat siten helpon ratkaisun tahrojen poistamiseksi. Tästä huolimatta kyseiset tuotteet eivät ole terveyden kannata ollenkaan hyvä vaihtoehto, ja lisäksi ne ovat hyvin haitallisia ympäristölle.

Jotta voisit estää ei-toivotut seuraukset valkaisuaineiden ja niitä sisältävien tuotteiden käytöstä johtuen, kerromme tällä kertaa eräistä vinkeistä, joiden avulla pystyt pitämään pyykkisi puhtaana sekä valkaisemaan tekstiilejäsi ympäristöä vähemmän rasittavalla tavalla. Kannattaa siis vaihtaa luonnollisiin vaihtoehtoihin, joiden avulla karkotat tahroja sekä palautat tekstiileille niiden alkuperäisen raikkaan valkoisen värin. Jatka lukemista ja valkaise kankaat luonnollisin menetelmin!

Valkaise kankaat etikalla

Sen lisäksi että tämä tuote on mahtava apu tahrojen ja lian poistoon, on etikka hyvin hellävarainen tekstiilejä kohtaan. Se myös pehmentää niitä ilman, että joutuisit käyttämään kemikaaleihin perustuvia huuhteluaineita pyykkiä pestessäsi. Valkaise kankaat helposti etikalla!

Kuinka sitä tulisi käyttää?

  • Lisää 1-2 desilitraa puhdasta etikkaa tavalliseen pyykinpesuaineeseesi, ja pese pyykit kuten normaalistikin pesisit.
  • Jos tekstiileissäsi on tahroja kaulan, kainaloiden tai muiden alueiden kohdalla, hiero hiukan etikkaa kyseisille alueille ja anna sen sitten vaikuttaa tunnin verran ennen kuin peset vaatteesi.

Ruokasooda

Some figure

Tämä on tuote, joka on ensinnäkin hyvin edullinen, ja se tunkeutuu syvälle kankaaseen poistaen tahroja ja tehden vaatteistasi pehmeämpiä. Valkaise kankaat helposti ruokasoodalla!

Kuinka sitä tulisi käyttää?

  • Lisää desilitra ruokasoodaa tavalliseen pyykinpesuaineeseesi ja pese pyykit normaaliin tapaan. Muista kuitenkin aina erotella värilliset tekstiilit valkoisista pyykeistäsi.
  • Jos tahrat ovat kovin pinttyneitä, voit sekoittaa ruokasoodaa pieneen määrään sitruunamehua, ja laittaa nestettä sitten suoraan tahraisille alueille.

Vetyperoksidi

Some figure

Vetyperoksidi on mahtava tuote kankaiden vaalentamiseen ilman valkaisuainetta.

Kuinka sitä tulisi käyttää?

Lisää desilitra 3-prosenttista vetyperoksidia tavalliseen pyykinpesuaineeseesi. Voit myös laittaa tätä nestettä suoraan tahroille.

Sitruunamehu

Some figure

Sitruunamehu on luonnollinen supistaja, joka puhdistaa syvällä kankaiden kuiduissa. Se poistaa lian sekä jättää vaatteesei raikkaiksi ja valkoisiksi.

Kuinka sitä tulisi käyttää?

  • Täytä kattila vedellä, heitä mukaan muutama sitruunaviipale ja kiehauta. Laita sitten veteen vaatteesi ja anna niiden liota tunnin ajan. Pese sitten pyykki normaaliin tapaan.
  • Toinen hyvä vaihtoehto on valmistaa nestettä saippuasta, ruokalusikallisesta suolaa sekä kahden sitruunan mehusta. Lisää tarvittava määrä vettä, liota vaatteitasi tässä seoksessa, ja kuivaa ne sitten auringossa huuhdeltuasi ensin.

Maito

Tämä yllättävä tuote on avuksi valkoisten vaatteiden puhdistamisessa, ja se auttaa pitämään ne valkoisina. Maidon käyttöä suositellaan erityisesti hauraiden tai puuvillaisten kankaiden pesussa.

Kuinka sitä tulisi käyttää?

Laita tekstiilit kulhoon jossa on maitoa, ja anna liota muutaman tunnin ajan. Huuhtele vaatteet tai pese normaaliin tapaan.

Näin voit pitää vaatteesi valkoisempina luonnollisesti

Valkoisia vaatteita tulisi hoitaa erityisellä tavalla, jotta voisit pitää niiden kunnon ja värin ennallaan.

Jos valkoinen on lempivärisi kankaiden suhteen, laita muistiin seuraavat kätevät ohjeet:

  • Vältä valkaisevien kemikaalituotteiden käyttöä sellaisten kankaiden kanssa, jotka on valmistettu polyesteristä tai puuvillan ja polyesterin yhdistelmästä, sillä saatat saada aikaiseksi reaktion valkaisuaineen ja polyesterin välillä. Tämä aiheuttaa kankaan muuttumista kellertäväksi.
  • Kiinnitä suurta huomiota veteen, jossa vaatteesi peset, sillä jos se muuttuu sameaksi, saattaa tämäkin aiheuttaa kankaittesi muuttumista kellertäviksi.
  • Kun peset valkoisia vaatteita, voit lisätä mukaan hiukan vedellä laimennettua booraksia, jotta voisit pehmentää kankaitasi. Booraksi ei aiheuta kankaiden tahriintumista.
  • Jotta voisit välttää valkoisten vaatteiden tahriintumista, ole tarkkana muutamien tuotteiden kanssa: ei kannata käyttää kovin paljon hajuvesiä, deodorantteja tai muita sellaisia aineita, jotka ovat suorassa yhteydessä kankaaseen – yleensä näillä tuotteilla on kangasta kellertäväksi muuttavia vaikutuksia.
  • Yritä kuivattaa valkoiset kankaasi auringossa, sillä UV-säteet auttavat pitämään tekstiilisi valkoisina ja raikkaan värisinä.

Valkaise kankaat luonnollisin menetelmin!

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.