Tehokkaita kotihoitoja tyrään kivun lievittämiseksi

Jos tyrä vaivaa, näistä kotihoidoista voi olla apua. Ne ovat kuitenkin vain täydentäviä hoitoja, sillä tyrä vaatii aina lääkärinhoitoa.
Tehokkaita kotihoitoja tyrään kivun lievittämiseksi

Kirjoittanut Óscar Dorado

Viimeisin päivitys: 26 elokuuta, 2022

Tyrät voivat olla äärimmäisen kivuliaita. Vaikka ne vaativat aina lääkärinhoitoa, on olemassa myös joitakin kotihoitoja, joilla tyrää voidaan hoitaa lääkärissä käynnin jälkeen. Tyrän hoitamatta jättäminen voi johtaa vakaviin, liikkumiskykyynkin vaikuttaviin seurauksiin, kuten lihasatrofiaan (lihasten surkastumiseen), virtsanpidätyskyvyttömyyteen, liikkuvuuden vähenemiseen ja/tai raajojen halvaantumiseen. Tässä artikkelissa kerromme tyrän syistä ja esittelemme tehokkaita kotihoitoja tyrään kivun lievittämiseksi lääkärikäynnin jälkeen.

Mikä on tyrä ja mitkä sen oireet ovat?

Medical News Todayn mukaan tyrät ovat epänormaaleja pullistumia, jotka johtuvat tyypillisesti heikoista kohdista tai aukoista vatsan seinämässä. Vaikka niihin ei ole mitään yhtä konkreettista syytä, tyrän syntyyn liittyy joitakin riskitekijöitä. Tyrän todennäköisyys kasvaa iän myötä ja se on yleisempi miehillä kuin naisilla. Tyrän yleistyminen iän myötä johtuu siitä, että tukea antavien kudosten heikkeneminen saattaa olla merkittävä tyrän riskitekijä.

Tyrän syntyyn liittyy myös muita tekijöitä, kuten kova ja äkillinen paine vatsan lihaksissa tai, kuten sanottu, iän myötä tulevat muutokset. Liian painavien esineiden nostelu, ylipaino ja vääränlainen asento voivat myös olla varteenotettavia riskitekijöitä.

Tyrä voi vaatia leikkausta

Tyrät voivat johtaa komplikaatioihin, mistä syystä osa niistä täytyy korjata leikkauksella.

Tyrät luokitellaan niiden sijaintipaikan mukaan:

  • Reisityrä syntyy silloin, kun kudosta pullahtaa alavatsasta yläreiteen juuri nivusten alapuolella.
  • Nivustyrä syntyy silloin, kun kudosta työntyy nivusissa olevan heikon kohdan läpi.
  • Palleatyrästä on kyse silloin, kun osa mahalaukusta pullahtaa pallean kautta rintaonteloon.
  • Napatyrä johtuu siitä, että suolisto, rasva ja neste työntyvät mahassa olevan heikon kohdan läpi.
  • Haavatyrä on seurausta leikkauksesta.

Onneksi jotkut kotihoidot voivat auttaa vähentämään kipua sen jälkeen, kun vaivaan on haettu ensin apua lääkäristä. Muista, että tyrän vaivatessa on aina mentävä lääkäriin.

Kipua lievittäviä kotihoitoja tyrään

1. Omenaviinietikka

Omenaviinietikasta voi valmistaa kotihoitoja tyrään

Omenaviinietikka tehoaa hyvin palleatyrän aiheuttamaan kipuun johtuen sen tulehdusta lievittävistä vaikutuksista.

Omenaviinietikka on erinomainen antioksidanttinen ja tulehdusta lievittävä aine, joka on tehokas monien eri sairauksien hoidossa. Se sopii loistavasti myös vähentämään närästyksen oireita, sillä se lievittää sen aiheuttamaa polttelevaa tunnetta.

Kuinka omenaviinietikka voi auttaa närästyksessä, kun kyseessä on kerran happo? Usko tai älä, omenaviinietikka emäksisöi elimistöä, mikä neutralisoi tyrän aiheuttamaa liikahappoisuutta.

  • Tätä hoitoa varten sekoita kaksi teelusikallista laimentamatonta omenaviinietikkaa lasilliseen lämmintä vettä.
  • Lisää joukkoon teelusikallinen 100 % puhdasta luomuhunajaa ja ota sitä tyhjään vatsaan joka päivä.

2. Aloe vera -mehu

Aloe vera on mehikasvi, jolla on uskomattomia lääkitseviä ominaisuuksia. Se ei ole ainoastaan tehokas antioksidantti, vaan sillä on myös tulehdusta lievittäviä ja antibakteerisia vaikutuksia. Se on lisäksi hellä vatsalle ja muodostaa sinne suojaavan kerroksen, joka auttaa hoitamaan närästystä, yhtä palleatyrän oireista.

  • Tämän loistavan kotihoidon valmistamiseksi leikkaa irti kaksi paksua ja mehevää aloe veran lehteä, pese ne ja poista piikkiset sivut.
  • Kuori lehti ja kaavi siitä ulos väritön geeli.
  • Sekoita geeli tehosekoittimessa nestemäiseksi.
  • Juo sitä noin desin verran kerran päivässä tyhjään mahaan. Toista tätä niin kauan, kuin katsot tarpeelliseksi.

Käy lukemassa myös tämä artikkeli: Aloe veran parhaat terveyshyödyt

3. Kamomillatee

Kamomillatee ei ole ainoastaan tehokas tulehduksen vastainen aine, vaan se on myös erinomainen antioksidantti ja sillä on rauhoittava vaikutus tulehtuneeseen ja kipeään vatsaan. Se sopii ihanteellisesti palleatyrän aiheuttaman närästyksen hoitoon ja rentouttaa myös ruoansulatuskanavan lihaksia.

  • Valmista tästä kasvista hauduke keittämällä lusikallista kuivattua kamomillajauhetta parissa desissä vettä, ja odota noin 10 minuuttia.
  • Juo sitä lämpimänä kaksi kertaa päivässä kuukauden ajan (tai pidempään jos tarvitsee).
  • Mene lääkäriin, jos kipu ja turvotus on kovaa.

4. Inkivääri

Inkivääristä voi valmistaa hyviä kotihoitoja tyrään

Inkivääri auttaa ylläpitämään suoliston tervettä bakteerikantaa, pilkkomaan rasvoja ja lievittämään ruoansulatuskanavan oireita.

Vatsakivun ja tulehduksen lievittämisessä vain harva ainesosa on yhtä tehokas kuin inkivääri. Juo sitä nestemäisessä muodossa valmistamalla inkivääristä hauduke.

Voit myös syödä juurta sen keittämisen jälkeen. Vaihtoehtoisesti voit syödä raakaa inkivääriä tehostaaksesi mahalaukun toimintaa ja vähentääksesi kipua (muista, että inkiväärillä on voimakas maku ja sitä voi olla vaikea syödä sellaisenaan).

Inkivääri suojaa mahalaukkua ja ruokatorvea mahanesteiden kertymiseltä, jota palleatyrä voi aiheuttaa.

5. Kaneli

Tällä suositulla mausteella on paljon tulehduksen vastaisia ominaisuuksia sekä rauhoittava vaikutus mahalaukun limakalvolla. Lisäksi se estää mahalaukun turvotusta ja lievittää tyrän aiheuttamaa voimakasta kipua.

Juo kaneliteetä, jos kärsit vatsakivuista aterioiden jälkeen ja haluat rauhoittaa mahalaukun limakalvoa. Muista, että kaikki kaneli ei ole samanlaista, eli etsi hyvänlaatuista kanelia.

  • Valmista tämä hoito laittamalla puoli ruokalusikallista jauhemaista kanelia kupilliseen kuumaa vettä.
  • Peitä juoma muutaman minuutin ajaksi.
  • Juo sitä lämpimänä 2-3 kertaa päivässä.

Kokeile näitä kotihoitoja tyrään, mutta älä silti unohda käydä lääkärillä saadaksesi diagnoosin tilastasi!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Berger D. Evidence-Based Hernia Treatment in Adults. Dtsch Arztebl Int. 2016;113(9):150–158. doi:10.3238/arztebl.2016.0150
  • Muysoms, F. E., Miserez, M., Berrevoet, F., Campanelli, G., Champault, G. G., Chelala, E., … Kingsnorth, A. (2009). Classification of primary and incisional abdominal wall hernias. Hernia. https://doi.org/10.1007/s10029-009-0518-x
  • Cervini-Silva J, Nieto-Camacho A, Ramírez-Apan MT, Gómez-Vidales V, Palacios E, Montoya A, Ronquillo de Jesús E. Anti-inflammatory, anti-bacterial, and cytotoxic activity of fibrous clays. Colloids Surf B Biointerfaces. 2015; 129: 1-6. doi: 10.1016/j.colsurfb.2015.03.019.
  • Beh BK, Mohamad NE, Yeap SK, Ky H, Boo SY, Chua JYH, Tan SW, Ho WY, Sharifuddin SA, Long K, Alitheen NB. Anti-obesity and anti-inflammatory effects of synthetic acetic acid vinegar and Nipa vinegar on high-fat-diet-induced obese mice. Sci Rep. 2017; 7(1): 6664. doi: 10.1038/s41598-017-06235-7.
  • Redondo D. ¿Qué es una hernia? ¿Cuáles son los síntomas de una hernia? [Internet]. Medical News Today. 2018. https://www.medicalnewstoday.com/articles/290715.php

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.