Tämä tyttö selätti syövän kolmevuotiaana, mutta ei selvinnyt koulukiusaamisesta

Vanhemman pahimmat pelot liittyvät aina lapsen terveyteen, eikä kukaan halua kuulla lapsensa sairastuneen syöpään. Syöpähoidot ja niiden sivuvaikutukset, sekä sairastamisen vaikutus lapsen ja koko perheen elämään voi olla musertava. Yhä useampi lapsi selviää nykyisin syövästä hengissä, sillä syöpähoidot ovat kehittyneet huomattavasti. Joskus on olemassa kuitenkin syöpääkin pahempi kohtalo, joka voi tuhota lapsen elämän. Näin kävi Bethanyn tapauksessa. Seuraavaksi kerromme koulukiusaamisesta kärsineen Bethanyn tarinan.

11-vuotias Bethany päätti tappaa itsensä vuosikausien koulukiusaamisen jälkeen. Toisista poikkeavat, erilaiset lapset päätyvät usein kiusaajien silmätikuksi ja Bethany oli heille helppo kohde. Bethany selvisi syövästä kolmivuotiaana, mutta se jätti häneen näkyvän jäljen: hänen suunsa oli vino. Tämä riitti syyksi ilkeilyyn, kiusaamiseen ja pomottamiseen.

Bethany yritti sietää tilannetta parhaansa mukaan. Hän kertoi tilanteesta vanhemmilleen ja opettajilleen. Koulun ja vanhempien yrityksistä huolimatta mikään ei muuttunut. Lopulta Bethany ei enää kestänyt jatkuvaa kiusaamista, vaan päätti tehdä itsemurhan.

Bethany ja hänen ystävänsä kertoivat kiusaamisesta julisteilla

Vakavasta sairaudesta selviäminen jättää jälkensä ihmisiin. Jokainen päivä on silkkaa taistelua syöpää sairastettaessa ja kuolema on läsnä jatkuvasti. Monet syövästä selvinneet ovatkin saaneet perspektiiviä elämään ja uskaltavat tarttua elämää sarvista pelottomina. Tilannetta auttaa, kun lähellä on rakastavia ihmisiä.

Bethany kääntyikin liittolaisen puoleen, kun hän väsyi kiusaamiseen ja nimittelyyn. Hänen paras ystävänsä halusikin auttaa Bethanya kiusaajien kukistamisessa. Yhdessä he askartelivat julisteita, joissa luki ”Ystäviä, ei kiusaajia,” yrittäen näin herätellä koulun johtoryhmää tajuamaan tilanteen vakavuuden. Vastaus koulun puolelta oli kuitenkin suuri pettymys, he kertoivat tajuavansa tilanteen, mutta olevansa voimattomia sen edessä.

Koulun reaktio oli viimeinen pisara Bethanyn vanhemmille. He ottivat yhteyttä kouluun ja vaativat opettajia puuttumaan tilanteeseen.

Tämä ei johtanut minkäänlaisiin tuloksiin. Koulun virallisen raportin mukaan he olivat tietoisia tilanteesta, mutta eivät tienneet miten suhtautua siihen. He eivät pystyneet ymmärtämään, miten vakava vaikutus kiusaamisella oli Bethanyyn siitä huolimatta, että hän selkeästi ilmaisi tilanteen kauheuden.

Kun Bethany ymmärsi, ettei hänen teoillaan ollut mitään vaikutusta koulun kantaan, oli hän ehkä jo tehnyt tietoisen päätöksen ennen kotiin palaamista. Bethany tiesi, missä hänen isäpuolensa piti asettaan ja hän käytti sitä päättääkseen elämänsä.

Koulukiusaaminen oli Bethanylle kokemus, josta hän ei voinut selvitä hengissä, siitä huolimatta, että hän oli pikkulapsena selvinnyt kemoterapiasta, leikkauksesta ja vakavasta sairaudesta. Sairaudesta, joka jätti jälkeensä vinon hymyn täynnä iloa ja elämää.

Koulukiusaamisesta syntyneet haavat olivat liian syvällä, ja kun tilanteeseen ei näkynyt tulevan mitään muutosta, Bethany ei uskonut itsellään olevan mitään muuta vaihtoehtoa. Kiusaaminen sammutti valon hänen silmissään.

Koulukiusaaminen: kasvava ongelma

Maailmassa, jossa teineillä ja lapsilla on mahdollisuus saada tietoa nopeasti ja luotettavasti, on uskomatonta ajatella, että koulukiusaaminen kohdistuu yhä edelleen poikkeaviin yksilöihin. Lapset pystyvät helposti etsimään internetistä tietoa esimerkiksi syövästä tai muista vaivoista, jotka saattavat tehdä luokkatovereista erilaisia. Tämän luulisi herättävän empatiaa, ei ilkeyttä.

Opettajien voi olla vaikea nähdä, mitä luokassa tapahtuu, sillä luokkakoot ovat yhä suurempia ja välitunneilla tai koulun jälkeen ei opettajalla ole mahdollisuutta puuttua kiusaamiseen. Opettajien työtunnit ovat pitkät ja budjetti rajallinen. Kiusaaminen on myös siirtynyt suorasta kommunikoinnista internetin maailmaan: kiusaajat voivat härnätä tekstiviesteillä ja sosiaalisessa mediassa. Vanhempien ja koulun yhteistyö voi kärsiä, kun vanhemmat viettävät kiireistä elämää, eikä yhteistä säveltä löydy kiusaamisen lopettamiseksi.

On aika muuttaa tämä kehityskaari ja kuunneltava myös kiusaajia. Usein kiusatuista muodostuu kiusaajia, tai kiusaajan kotioloissa voi olla jotain pielessä. Mitä tapahtuu kymmenvuotiaan mielessä, kun hän kiusaa muita? Yrittävätkö he suojata itseään kiusaamalla? Eikö myös kiusaaja kärsi, sillä hänen sisällään on paljon aggressiota ja raivoa?

On mahdotonta ratkaista ongelmaa, jos sen syntysyy sivuutetaan.

Ehkäpä jos kiinnittäisimme enemmän huomiota tähän ja loisimme järjestelmän, jossa koulu ja koti voivat kumpikin olla vastuussa lapsista, kasvattaisimme onnellisia, hyvinvoivia lapsia, jotka kunnioittavat toisiaan.