Sigmund Freud: suurenmoisen ajattelijan elämänkerta

Sigmund Freud: suurenmoisen ajattelijan elämänkerta

Viimeisin päivitys: 04 maaliskuuta, 2019

Tänään astumme erään suurenmoisen ajattelijan eriskummalliseen maailmaan. Lähdemme mielenkiintoiselle matkalle henkilön nimeltä Sigmund Freud  elämään. Hän oli kirjailija, joka on vanginnut meitä kiistanalaisilla ideoillaan ja panoksellaan ihmisten, meidän vaistojemme ja lihallisten halujemme tutkimuksessa.

Sigmund Freud oli yksi nerokkaimmista ja edistyksellisimmistä 1800- ja 1900-luvun vaihteen ihmisistä. Hän uskalsi urheasti shokeerata sen ajan hurskastelevaa yhteiskuntaa. Psykologit viittaavat häneen yhä tänäkin päivänä. Freud jätti jälkeensä ylistetyn ihmismielen tutkimuksensa, joka keskittyi psykoanalyysiin.

Sigmund Freudin alkuvuodet

Sigmund Freudin elämän alkuvuodet olivat vaikeita. Hän syntyi toukokuun 6. päivänä vuonna 1856 Freiburgin kaupungissa, joka oli silloin osa Itävalta-Unkarin keisarikuntaa ja tänä päivänä se kuuluu Tšekille.

Hänen isänsä, joka työskenteli villakauppiaana, kävi läpi useita taloudellisia kriisejä, joiden ansiosta tulevaisuuden psykoanalyytikko joutui kohtaamaan lukuisia vastoinkäymisiä ollessaan nuori.

Sigmund Freudilla oli kuitenkin terävät vaistot jo aivan pienestä pitäen.

Sigmund Freudin mieli

Freudin perhe oli juutalainen ja se kärsi natsien juutalaisvastaisuudesta. Perhe ei kuitenkaan ollut erityisen uskonnollinen, vaikkakin he pitivät tiukasti kiinni tottumuksistaan. Freudin isä oli vapaa-ajattelija, mikä johti siihen, että Freud oli jo menettänyt uskonsa nuoruusikään tullessaan.

Freud oli erinomainen oppilas. Hän oli vain 17-vuotias päästessään ylioppilaaksi erinomaisin arvosanoin vuonna 1873. Hänen vanhempansa tekivät hänen vuokseen suunnattomia uhrauksia, hän oli saavuttanut erinomaisen uran ja hänen tulevaisuutensa näytti valoisalta. Oikeustieteen sijaan hän päätti jatkaa kouluttautumistaan lääketieteen alalla.

Sigmund Freudin ammattiuran alku

Opiskeltuaan hetken yliopistossa Freud teki päätöksen keskittyä urallaan biologiseen tutkimukseen, ja hän päätyi tekemään yhteistyötä Enrst Von Brücken laboratoriossa. Tämä taas johti kiinnostukseen tutkia ihmisaivoja.

1870-luvun lopussa hän ystävystyi Josef Breuerin kanssa, joka auttoi häntä tutkimuksensa kanssa niin materiaalisesti kuin muillakin tavoin ja lopulta hänestä kehkeytyi Freudille läheinen ja mitä kallisarvoisin yhteistyökumppani.

Ei aikaakaan, kun Freud tapasi hänen tulevan vaimonsa Martha Bernaysin, joka oli erittäin tärkeä Freudin elämässä. Hän tuli intellektuellista juutalaisesta perheestä.

Freud päätti 1880-luvun alussa jättää yliopiston taaksensa ja mennä naimisiin Martha Bernaysin kanssa. Lisäksi hän jätti laboratorion, jossa hän työskenteli Von Brücken kanssa ja aloitti ammattiuransa lääkärinä, sillä hänellä oli jo siihen vaadittava virallinen pätevyys.

Lääkäri Sigmund Freud

Vaikka Sigmund Freud ei alun perin aikonutkaan olla lääkäri, hän työskenteli sellaisena parantaakseen taloudellista asemaansa. Kokeiltuaan työskennellä eri sairaalaosastoilla Wienissä hän erikoistui hermosairauksiin ja alkoi opiskella kokaiinin käyttöä lääketarkoituksessa.

Freud teki kokeita myös itselleen, jopa siinä määrin, että hänestä tuli lähes riippuvainen kokaiinista. Hän suoritti kyseisiä kokeita ystävänsä Von Felischlin kanssa ja he yhdessä saivat osakseen paheksuntaa lääketieteelliseltä yhteisöltä, mikä tietysti vaikutti Freudin maineeseen negatiivisesti.

Saatuaan apurahan Freud matkusti Pariisiin, jossa hän jatkoi kokeitaan aikansa parhaan neurologin, Jean Martin Charcotin opastuksella. Tällöin hän alkoi myös opiskella hysteriaa.

Pian sen jälkeen kun Freud meni naimisiin Marthan kanssa, hän kärsi useista mustasukkaisuuden aiheuttamista kohtauksista. Hän koki mustasukkaisuutta Marthasta ketä tahansa kohtaan, joka osoitti kiintymystä häneen, myös omaa äitiään kohtaan.

Sigmund Freud ja neuropatologia

Avioliittonsa aikana, jossa syntyi kuusi lasta, Freud alkoi tekemään neuropatologisia konsultaatioita käyttäen hoidoissaan eri menetelmiä, kuten hypnoosia ja sähköhoitoa.

Hän aloitti psykoanalyysin kehittämisen yhdessä Breuerin kanssa, vaikka hänen aiemmat tutkimuksensa ja julkaisunsa keskittyivätkin hysterian tutkimiseen. Tällöin Freud alkoi tutkia seksuaalisuuden merkitystä psykologisissa sairauksissa.

Siitä lähtien Freud teki uraauurtavaa tutkimustaan Breuerin kanssa ja mullisti täysin kliinisen ja terapeuttisen metodologiansa, joka perustui psykoanalyysin käsitteisiin, kuten torjuntaan, alitajuntaan ja tunteensiirtoon, ja sai aikaan halveksuntaa lääketieteelliseltä yhteisöltä.

Freud aloitti 1900-luvun julkaisemalla ylistetyimpiä julkaisujaan, jotka ovat säilyttäneet relevanssinsa vielä tänäkin päivänä. Esimerkkejä niistä ovat Unien tulkinta, Johdatus psykoanalyysiin ja Kolme seksuaaliteoreettista tutkielmaa. Kaikki edellä mainitut teokset ovat saaneet uusintapainoksia, joihin Freud itse on tehnyt lisäyksiä.

Sigmund Freudin perintö

Tänä päivänä Sigmund Freud on suositumpi lääketieteellisessä yhteisössä kuin hänen elinaikanaan, sillä psykoanalyyttisen tutkimuksen kenttä houkutti silloin lähes ainoastaan erikoisasiantuntijoita tai potilaita, jotka olivat lähtöisin seurapiireistä.

Sigmund Freud ja kollegat

Vuosien 1900 ja 1910 välisenä aikana myös muiden alojen asiantuntijat kiinnostuivat Freudin aikaansaannoksista ja Karl Gustav Jung itse kutsui hänet ensimmäiseen järjestettyyn psykoanalyyttiseen konferenssiin. Nämä kaksi ystävystyivät, mikä lopulta johti siihen, että he matkustivat Yhdysvaltoihin, jossa freudilainen ajatus oli jo herättänyt suuresti kiinnostusta.

Nämä olivat Freudin uran kirkkaimpia hetkiä. Vuonna 1910 hän oli mukana perustamassa kansainvälistä psykoanalyyttistä yhdistystä, joka muutama vuosi myöhemmin aiheutti hänen ja Jungin ystävyyssuhteen katkeamisen.

Vuonna 1923 Feud sairastui suusyöpään ja hänen tilansa jatkoi huononemistaan, kunnes hän lopulta kuoli vuonna 1939. Hänen ammatillinen aktiivisuutensa oli kuitenkin vilkasta aina hänen kuolemaansa asti.

Meidän onneksemme Freud jätti jälkeensä monia suuria teoksia. Vaikka monet hänen teorioistaan on sittemmin kumottu, on selvää että hänen nerokkuutensa kylvi tulevia polvia varten tiedon siemenen, jonka avulla kykenemme paremmin ymmärtämään ihmisaivoja ja synkimpiä halujamme.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.