Logo image
Logo image

Sellerin 8 loistavaa ominaisuutta

3 minuuttia
Tiesitkö, että selleri on tulehtuneisuutta vähentävä, ylimääräistä nestettä poistava ja ruoansulatusta parantava kasvis? Ja nämä ovat vasta muutamia tämän tuotteen loistavista ominaisuuksista. Siten selleri onkin oiva lisä säännölliseen ruokavalioon, sillä se parantaa terveyttä monipuolisesti.
Sellerin 8 loistavaa ominaisuutta
Elisa Morales Lupayante

Tarkistanut ja hyväksynyt: liikuntapedagogi ja ravitsemusterapeutti Elisa Morales Lupayante

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Selleri on hyvin suosittu tuote ympäri maailmaa, ja se tunnetaan monista hyödyistä niin ruoanlaitossa kuin vaihtoehtoisessa lääketieteessäkin. Sen miellyttävä tuoksu ja maku tekevät siitä loistavan lisän moniin salaatteihin, keittoihin ja muihin resepteihin.

Tämän lisäksi selleriä arvostetaan sen vähäisen kalorimäärän ja runsaan ravintopitoisuuden vuoksi, ja se on avuksi sekä terveyden ylläpitämisessä että painonpudotuksessa.

Siten selleri onkin täydellinen vihannes säännölliseksi lisäksi ruokavalioon etenkin silloin, kun tavoitteena on painon vähentäminen terveellisellä tavalla.

Moni ei kuitenkaan vielä ole kuullut kyseisen kasviksen monista hyödyistä, joten tällä kertaa haluamme kertoa sellerin 8 loistavasta ominaisuudesta – jatka lukemista ja ota tämä terveystuote osaksi päivittäistä ruokavaliotasi!

1. Selleri ei sisällä lainkaan rasvaa eikä kolesterolia

Some figure

Yksi syy siihen, miksi selleriä suositellaan niin usein osaksi säännöllistä ruokavaliota, on sen suuri nestepitoisuus. Toinen sellerin tärkeä hyöty on se, ettei siinä ole rasvaa eikä kolesterolia. Tämä on tärkeää sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyn kannalta.

2. Siinä on runsaasti vitamiineja ja mineraaleja

Yksi mahtava asia sellerissä on se, että se sisältää lähes kaikkia kehon tarvitsemia vitamiineja ja mineraaleja. Kannattaa kuitenkin muistaa, että nämä määrät ovat hyvin pieniä verrattuna moniin muihin tuotteisiin.

Selleri sisältää seuraavia vitamiineja:

  • A-vitamiini
  • B-ryhmän vitamiinit
  • C-vitamiini
  • E-vitamiini
  • folaatti

Lisäksi sellerissä on seuraavia mineraaleja:

  • kalium
  • natrium
  • kalsium
  • sinkki
  • magnesium
  • rauta
  • rikki
  • fosfori
  • kupari
  • piidioksidi

3. Selleristä saa eteerisiä öljyjä

Some figure

Siitä huolimatta, että sellerissä on runsaasti vettä, se sisältää suuren määrän eteerisiä öljyjä, joilla on bakteereja torjuvia ja nestettä poistavia ominaisuuksia.

Näihin aineisiin kuuluvat muun muassa seuraavat:

Selleriä käytetäänkin usein munuaishäiriöiden hoidossa sekä bakteerien aiheuttamien tulehdusten lievittämiseksi.

4. Selleri sisältää runsaasti antioksidantteja

Sellerin runsas fytoravinteiden määrä (nämä ovat tehokkaita antioksidantteja) tekevät tästä kasviksesta mahtavan avun sellaisia sairauksia vastaan, jotka johtuvat vapaiden radikaalien aiheuttamista haitoista.

Nämä fytoravinteet toimivat suojaavana muurina ympäristön saasteita vastaan ja vähentävät lisäksi valtimoihin kertynyttä kolesterolia.

Tämän lisäksi niistä saa runsaasti flavonoideja, eräänlaisia antioksidantteja, jotka on yhdistetty sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisemiseen ja hoitamiseen. Lisäksi flavonoidit ovat hyödyksi syövän torjunnassa.

5. Se on luonnollinen nesteenpoistaja

Some figure

Sellerin sisältämä suuri nestepitoisuus ja eteeriset öljyt tekevät siitä mahtavan diureetin. Tämä tarkoittaa sitä, että selleri on hyvä vaihtoehto niille, joilla on ongelmia munuaisten kanssa tai ylimääräistä nestettä kertyneenä kehon kudoksiin.

Sellerin säännöllinen nauttiminen lisää siis virtsan muodostumista, mikä lisää ylimääräisen virtsahapon ja urean poistumista kehosta. Siten selleriä suositellaan päivittäiseksi lisäksi myös munuaiskivien hajottamiseen sekä myrkyllisten aineiden poistamiseen elimistöstä tehokkaammin.

6. Sillä on tulehtuneisuutta lievittävä vaikutus

Sellerin sisältämien eteeristen öljyjen flavonoideilla on tulehtuneisuutta lievittävä vaikutus, mikä tukee kroonisten sairauksien kuten kihdin ja niveltulehduksen hoitoa.

Nämä aineet (yhdistettyinä sellerin sisältämiin vitamiineihin ja mineraaleihin) stimuloivat solujen ja sidekudosten uusiutumista.

7. Se parantaa ruoansulatusta

Some figure

Selleriteetä on käytetty jo vuosisatojen ajan päätuotteena monien ruoansulatusongelmien hoidossa, sillä se torjuu tulehtuneisuutta, vähentää kaasua sekä lievittää kipua.

Sen ominaisuudet edistävät syljen ja mahanesteiden tuotantoa, joten se sopii täydellisesti niille, joilla on huono ruokahalu tai hidas ruoansulatus.

8. Se sisältää kuitua

Vaikka selleri ei sisälläkään paljoa kuitua, on tärkeää muistaa, että jo pieni määrä kuitua on hyvä lisä kehosi tarvitsemaan päivittäiseen annokseen.

Kuidulla on suuri rooli terveyden ja painonhallinnan kannalta, sillä ilman sitä ihmisellä on suuria vaikeuksia saada jätettä ulos kehostaan ja myös ylimääräisen rasvan vähentäminen on hankalampaa.

Päivittäinen runsas kuidun saanti parantaa ruoansulatuksen toimintaa sekä edistää liiallisen kolesterolin poistumista kehosta.

Milloin selleriä kannattaa välttää?

  • Koska selleri sisältää glukosidia, sitä ei suositella raskaana oleville, sillä se lisää riskiä saada keskenmeno.
  • Nestettä poistavien ominaisuuksien takia selleri ei sovi potilaille, joilla on tulehtuneisuutta rakossaan tai vakavia munuaisvaurioita.
  • Selleriä ei myöskään tulisi syödä kovin runsaasti, sillä se voi muuttaa ruoansulatuksen toimintaa.

Nauttiaksesi kaikista sellerin loistavista hyödyistä voit syödä sitä raakana salaateissa tai smoothieissa. Jos kuitenkin käytät selleriä vatsakipujen lievittämiseen, sitä kannattaa nauttia osana teetä tai keitettynä.

Kokeile selleriä – se on herkullinen tapa parantaa kehon toimintaa ja pudottaa samalla painoa terveellisesti!


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.