Logo image
Logo image

Rintasyövän seulontakokeet

2 minuuttia
Rintasyöpä on yksi yleisimmistä 2000-luvun sairauksista, mutta varhainen diagnoosi voi pelastaa potilaan hengen. Seulontakokeet ovat siis tärkeitä ja voit lukea niistä lisää tästä artikkelista.
Rintasyövän seulontakokeet
Jael Garrido Dominguez

Kirjoittanut ja tarkastanut lääkäri Jael Garrido Dominguez

Viimeisin päivitys: 16 syyskuuta, 2022

Ovatko rintasyövän seulontakokeet tärkeitä? Ensinnäkin on haluamme huomauttaa, että kansainvälinen syöpäobservatorio (GCO) rekisteröi yhteensä yli kaksi miljoonaa uutta rintasyöpätapausta maailmanlaajuisesti vuonna 2018.

Samana vuonna GCO kirjasi yli 600 000 rintasyövästä johtuvaa kuolemaa. Tämän tiedon mukaan rintasyöpä on uusien syöpätapausten joukossa toisena ja kuolleisuuden aiheuttajana kuudennella sijalla.

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että seulontakokeita on käytössä lukuisia ja niillä onkin tärkeä rooli tämän sairauden ennusteessa. Niiden tarkoituksena on yleensä havaita kasvaimet varhaisessa vaiheessa, jotta niillä olisi pienin mahdollinen riski ihmisen terveydelle.

Rintasyövän seulontakokeet

Kansainvälisen syöpäyhdistyksen julkaisema tieto osoittaa, että rintasyövän seulontakokeet on tarkoitettu lähinnä naisille, joiden perheen sairaushistoriassa on ollut kyseistä sairautta tai muita merkittäviä riskitekijöitä. Jatka lukemista oppiaksesi lisää niistä yleisimmistä.

 Sinua saattaa myös kiinnostaa: 10 rintasyövän varoitusmerkkiä

Mammografia

Tällainen diagnostinen kuvantaminen käyttää röntgensäteitä syöpää aiheuttavien muutosten havaitsemiseen rintakudoksessa. Naiset käyvät tässä testissä varhaisena havainnointikeinona epäkohdille, jotka ovat pahanlaatuiselle syövälle tyypillisiä.

Useimmat lääkärit suosittelevat kaikkia naisia käymään ensimmäisessä mammografiassa 30-35 vuoden ikäisenä ja sitten jatkamaan vuosittaisia mammografeja 45 ikävuoden jälkeen. Useimmat naiset kuitenkin ajattelevat mammografian aiheuttaman toimenpiteen olevan melko epämukavaa.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että mammografia kestää vain muutaman minuutin ajan ja epämukava tunne on vain hetkellistä. Tämä on pieni hinta syövän kaltaisen sairauden varhaiselle havaitsemiselle. 

Some figure
Monet kuvaavat mammografiaa inhottavaksi toimenpiteeksi. Se kestää kuitenkin vain muutaman minuutin ja epämukava tunne on hetkellistä.

Sonomammografia

Tällä diagnostisella kuvantamisella rintakudosten muutokset visualisoidaan ultraääniä apuna käyttäen. Se on erittäin hyödyllinen tapa tarkkailla ilmeisiä kuhmuja, joita lääkäri ei pysty näkemään mammografian avulla.

Tätä tapaa käytetään laajalti ohjeistamaan lääkäriä koepalojen ottamisen yhteydessä. Lääkäri ottaa koepaloja ongelmakohdasta solujen saamiseksi ja selvittääkseen onko potilaalla syöpä. Sonomammografia on täysin kivuton ja sen tekeminen kestää vain muutaman minuutin.

Rinnasta otettava koepala

Ensiksikin on tärkeää ymmärtää, että koepalan ottaminen rinnasta koostuu useista eri toimenpiteistä, joiden tarkoituksena on poistaa kudosta rinnasta. Sitten lääkäri lähettää poistetun kudoksen lisätesteihin, joilla syöpä voidaan havaita.

Koepala otetaan rinnasta joko neulan tai leikkauksen avulla. Neulanäytteen aikana lääkäri käyttää onttoa neulaa poistaakseen epäillyltä syöpäalueelta kudoskappaleita. Leikkauksessa lääkäri poistaa osan tai kaikki epäilyttävät kudoskohdat ongelma-alueelta.

Some figure
Koepalan ottaminen tarkoittaa kudoksen poistamista rinnasta.

Sinua saattaa myös kiinnostaa: Rintasyöpä: eri tyypit, oireet ja hoito

Magneettikuvaus

Magneettikuvauksessa käytetään tehokkaita magneetteja ja radioaaltoja äärimmäisen yksityiskohtaisen kuvan saamiseksi rintakudoksesta. Sillä voidaan ottaa kuvia monista kulmista sekä pehmytkudoksista, joiden näkeminen voi toisinaan olla vaikeaa muita kuvantamiskeinoja käytettäessä.

Se on täydellinen apukeino mammografialle ja sonomammografialle, ja sitä käytetään kudoksen tarkkailemiseen yksityiskohtaisemmin sitä vaativissa tapauksissa. Tämä johtuu sen kalliista hinnasta ja lisääntyneiden väärien positiivisten tulosten riskistä. Magneettikuvaus on täysin kivuton, eikä se päästä säteilyä kehoon.

Pidä mielessä nämä asiat rintasyöpään ja seulontakokeisiin liittyen

On useita tutkimuksia, joilla rintasyöpä voidaan havaita varhaisessa vaiheessa ja riittävän ajoissa. Mammografia on nykyään eniten käytetty toimenpide ja kuten jo totesimme aikaisemmin, käytetään siinä röntgensäteilyä rintakudoksissa tapahtuneiden muutosten havaitsemiseen. Mammografiassa tulee siis käydä vuosittain 45 ikävuoden jälkeen.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Bray, F., Ferlay, J., Soerjomataram, I., Siegel, R. L., Torre, L. A., & Jemal, A. (2018). Global cancer statistics 2018: GLOBOCAN estimates of incidence and mortality worldwide for 36 cancers in 185 countries. CA: A Cancer Journal for Clinicians, 68(6), 394–424. https://doi.org/10.3322/caac.21492
  • National Cancer Institute. (2017). Breast Cancer Screening (PDQ®): Patient Version.
  • NIH. (2010). Breast Cancer Screening ( PDQ ® ) Health Professional Version. Retrieved from http://www.cancer.gov/types/breast/hp/breast-screening-pdq#link/_7_toc

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.