Ovatko lapset vanhempiensa peilikuva?

Haluamme lasten oppivan johdonmukaisuutta, ja siinä meidän aikuisten käytös on todella tärkeää. Lapset ovat meidän peilikuvamme. Meidän tuleekin pyrkiä olemaan parhaita peilejä, joita he voivat seurata.
Ovatko lapset vanhempiensa peilikuva?

Kirjoittanut Daniela Colmenares

Viimeisin päivitys: 17 syyskuuta, 2022

Kysymys “Ovatko lapset vanhempiensa peilikuva?” saattaa aiheuttaa huolta. Lapset ovat loppujen lopuksi kuin sieniä: he imevät itseensä kaiken, mitä he kuulevat ja näkevät. Siksi on tärkeää, että kaikki mitä kotona tapahtuu, on esimerkillistä lapsen kasvulle ja käytökselle.

Vanhemmuus on haastavaa jo pelkästään ajankäytön takia, ja aina täytyy olla johdonmukainen siinä, mitä sanoo ja mitä tekee. Lapsesi tarkkailevat ja matkivat sinun käytöstäsi vaikka et sitä huomaisikaan.

Kyllä, lapset haluavat olla kuin vanhempansa. Siksi hyvän esimerkin antaminen opettaen hyviä arvoja ja periaatteita on tärkeää. Monia huolestuttaa ajatus, ovatko lapset vanhempiensa peilikuva.

Lapset matkivat tiedostamattaan eleitäsi, sitä mitä teet, puhetapaasi ja miten käyttäydyt muiden kanssa. Tämä johtuu lapsen ja vanhemman välisestä tunnesiteestä.

Ovatko lapset vanhempiensa peilikuva ja kuinka onnistua heidän kasvatuksessaan?

1. Luo luottamuksen ja avoimuuden ilmapiiri kotonasi

Moni vanhempi pohtii, ovatko lapset vanhempiensa peilikuva.

 

Perheen sisäinen kommunikointi on äärimmäisen tärkeää. Tämä luo luottamusta, joka vaalii arvoja ja tuo turvallisuuden tunnetta kotona muodostaen perheenjäsenten välille ikuisia rikkomattomia siteitä.

2. Elä terveellistä elämää

Tiedät jo, että lapset ovat vanhempiensa peilikuvia. Jos haluat lastesi elävän terveellistä elämää, sen täytyy ensin alkaa sinusta. Näytä itse esimerkilläsi, miten liikunnan harrastaminen ja vihannesten syöminen on hyväksi. 

Kuten vanha sanonta kertoo, teot kertovat enemmän kuin sanat. Ota tämä käyttöön jokapäiväiseen elämääsi. Älä saarnaa lapsille siitä, mitä heidän tulisi tehdä, vaan tee se heidän kanssaan. 

3. Vältä huutamista

Vältä huutamista lapselle.

 

Tiedämme, että vanhemman rooli ei ole helppo rooli. Kärsivällisenä pysyminen on haastavaa. Vältä lapsille ja perheenjäsenille huutamista, kun olet stressaantunut tai epätoivoinen.

Jos huudat, lapsesi luulevat, että se on hyväksytty tapa. Sillä hetkellä kun lapsesi huutaa sinulle takaisin, on sinun vaikea kieltää sitä, koska sinäkin olet tehnyt niin hänelle.

4. Rohkaise rehellisyyttä

Jos et halua lastesi valehtelevan, et sinäkään voi valehdella. Älä keksi verukkeita vaan pidä lupauksesi.

Näin lapset oppivat ottamaan vastuuta sanoistaan ja oppivat rehellisiksi.

5. Vältä väkivaltaa

Lapset oppivat huonot tavat valitettavasti saman tien. Älä käytä väkivaltaa opetusmetodina.

Jos lapsi tekee jotain väärin, selitä hänelle, että hänen tekonsa ei ollut oikein. Kun et lyö lastasi, hänestä ei todennäköisesti tule aggressiivista. Paremminkin hän oppii ratkaisemaan ongelmatilanteita ilman väkivaltaa.

Kun käytät kommunikointia ongelmaratkaisuun, kasvatat lapsestasi kärsivällisen ja suvaitsevaisen ihmisen, joka pystyy näkemään asiat monesta eri näkökulmasta.

6. Arvosta ja ole arvostettu

Kohtele lähimmäisiäsi hyvin. Vältä tuomitsemasta ja lokeroimasta ketään. Näin opetat lapsellesi muiden ihmisten arvon ja kuinka ihmissuhteita luodaan ja pidetään yllä kunnioittaen.

Jos lapsesi puhuu sinulle sopimattomaan tyyliin, pysy vanhemman roolissasi ja muistuta, että näin ei saa puhua sinulle. Kasvata lapsesi parhaalla mahdollisella tavalla. Suhteesi lapseen tulisi perustua luottamukseen ja kunnioitukseen. Kasvata sitä yhdessä.

7. Pidä kiinni siitä, mitä itse haluat

Jos haluat lapsen oppivan jotain, tee niin kuin puhut.

Vaikka olet äiti tai isä, se ei tarkoita että sinun pitäisi luopua unelmistasi tai tavoitteistasi. Tiedämme, että se tie on vaikea mutta ei mahdoton.

Pysy vahvana joka päivä päästäksesi tavoitteisiisi ja siihen mitä haluat. Saat toteutettua itseäsi ja olet esimerkkinä koko perheellesi näyttäen, että olet vahva ja omistautunut intohimollesi.

8. Ole onnellinen

Mikään ei tee niin onnelliseksi, kuin elää ja olla lastensa kanssa. Muista näyttää lapsellesi joka päivä, kuinka onnelliseksi hän sinut saa ja näytä se halaamalla, hemmottelemalla ja kertomalla, että rakastat häntä. Nauti joka hetkestä yhdessä ja kerro kuinka onnekas olet, että hän on olemassa.

Kun annat rakkautta, saat rakkautta. Lapsesi antaa sinulle takaisin kaikki halit, pusut ja hemmottelut takaisin täydellä sydämellä. Sinä et ole ainoa onnellinen, vaan vielä parempaa, kaikki ovat onnellisia.

9. Älä pelkää tehdä virheitä

Virheiden tekeminen ei tarkoita epäonnistumista.

Kaikki tekevät joskus virheitä. Se ei silti tarkoita, että olisit epäonnistunut, olettaen että olet korjannut virheesi. Lapsesi näkee kuinka rohkea olit, kun tunnustit virheesi ja kun opit siitä. Lapsesi näkee sinut esimerkkinä ja pyrkii käyttäytymään samoin.

Lopuksi

Kyllä, lapset ovat vanhempiensa peilikuvia… joten ole lapsellesi hyvä peili, josta hän voi katsoa itseään ja olla ylpeä näkemästään.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.