Onni tulee sisältä, ei toisesta ihmisestä

Ennen kaikkea on muistettava, että onnellisuuden saavuttamiseksi sinulla täytyy olla rauha, ja sinun tulee olla sinut oman itsesi kanssa. Tästä olettamuksesta lähtien sinun tulisi sitten vaalia tätä tilaa kaikessa, mitä teet.
Onni tulee sisältä, ei toisesta ihmisestä

Viimeisin päivitys: 01 maaliskuuta, 2019

Ihmisen onni voi löytyä monella erilaisella tavalla. Olipa se sitten yksin tai rakastamasi ihmisen vieressä, tämä myönteinen ja aina palkitseva tunne on osa tiettyä, lähes maagista paikkaa: aivojen tunteisiin liittyvää osaa. Tässä artikkelissa pohdimme sitä, miten onni tulee sisältä, eikä sitä tule etsiä toisista ihmisistä.

Siksi haluammekin olla selkeitä eräästä asiasta: jos olet parisuhteessa rakastamasi ihmisen kanssa, tämä on mahtava asia, mutta jopa maailman mahtavimmassa parisuhteessa pätee tämä tosiasia: jos et tunne omaa oloasi hyväksi, täysi onni ei koskaan tule olemaan sinulle mahdollista.

Hyvinvointi, tasapaino ja ilo ovat asioita, joiden tulisi aina tulla ihmisen itsensä sisältä. Paras tapa löytää onni, olitpa sitten yksin tai toisen kanssa, on siis se, että sinulla on rauha sydämessäsi. Tunnet olosi hyväksi koskien kaikkea sitä, mitä olet ja mitä sinulla on.

Tällä kertaa kutsumme sinut miettimään tätä aihetta hiukan tarkemmin: miten onni tulee sisältä, itsensä rakastamisen myötä – jatka lukemista, jos haluat olla tietoinen siitä, mikä todella tekee ihmisen onnelliseksi.

Onni tulee sisältä – siinä on kyse sisäisestä matkasta

Viime aikoina on erittäin usein ollut esillä eräs aihe, jonka voi huomata myös kaikkien kirjakauppojen hyllyillä: ihmisen henkilökohtainen kasvu ja se, kuinka onnea voi edistää vaikeina aikoina.

Onkin todella ironista, että kun yhteiskunnassamme on suuri määrä resursseja ja teknologiaa, tunteet tyhjyydestä, yksinäisyydestä ja surullisuudesta ovat silti hyvin voimakkaasti läsnä.

On selvä, että jokainen ihminen on erilainen, ja meillä on kaikilla omat henkilökohtaiset tilamme, joiden sisällä yritämme olla onnellisia. Joskus kuitenkin epämiellyttävä tunne siitä, että et tule koskaan olemaan onnellinen, muuttuu lähes jatkuvaksi.

Kyseisestä aiheesta on olemassa eräs hyvä kirja, alkuperäiseltä nimeltään “Ser feliz en Alaska” ja englanniksi käännettynä ”You Can be Happy in Alaska” (ei tiettävästi suomennettu). Se käsittelee kognitiivista psykologiaa, ja se on tarkoitettu auttamaan ihmistä hauskalla ja käytännöllisellä tavalla sellaisissa monimutkaisissa tilanteissa kuten stressi, masennus ja ahdistus.

Ihmiset on luotu olemaan rakastettuja, kun taas tavarat on luotu käytettäviksi. Yksi syy siihen, miksi maailma on niin suuressa kaaoksessa onkin se, että asioita rakastetaan ja ihmisiä käytetään.

“Voit olla onnellinen Alaskassa.”

-Rafael Santandreu-

Nykyhetkessä eläminen ilman pelkoa

On tärkeää tiedostaa, että onni tulee sisältä, eikä toisesta ihmisestä.

 

Onni on ennen kaikkea pelon puuttumista.

Vaikka kyseinen tunne, pelko, onkin hyvin tärkeä evoluution puitteissa (sillä se voi auttaa estämään sinua tekemään jotakin sellaista, jonka aivosi kokevat vaaralliseksi), se voi ilmetä hienovaraisemmillakin tasoilla:

  • pelko yksinäisyydestä
  • pelko siitä, että sinua ei rakasteta siten kuin haluaisit
  • pelko siitä, että et saavuta niitä tavoitteita, joita itsellesi asetat päivittäin
  • pelko siitä, että et ole sitä, mitä muut sinulta odottavat
  • pelko siitä, että asiat muuttuvat tai eivät tule muuttumaan
  • pelko siitä, että menetät tiettyjä asioita ja tiettyjä ihmisiä

Kaikki nämä tilanteet ovat epäilemättä sinulle jo tuttuja. Ensimmäinen askel sisäisen onnellisuutesi rakentamiseksi on järkevöidä tuntemasi pelko, ymmärtää sitä ja sitten päästä siitä yli.

Yksi tapa tähän on vahvistaa itsetuntoasi ja välttää sitä, että olisit kovin kiintynyt joihinkin asioihin tai ihmisiin.

Opettele kulkemaan eteenpäin kevyesti

Kevyesti eteenpäin menossa ei ole kyse siitä, että sinulla ei tulisi olla toista ihmistä rinnallasi. Tämä ei ole ollenkaan tarkoituksena – vain harvat asiat elämässä ovat yhtä mahtavia kuin käsi kädessä käveleminen perheesi, ystäviesi ja muiden sellaisten kanssa, joilla on vaalittu paikka sydämessäsi.

  • Näiden kumppanien tulisi antaa sinun “mennä eteenpäin kevyesti”. Kuka tahansa, joka mieluummin seisoo takanasi ja muistuttaa sinua vioistasi, ja joka kuiskailee siitä, mihin suuntaan sinun pitäisi mennä tai mitä polkuja sinun pitäisi välttää, ei tule auttamaan sinua löytämään onnellisuuttasi.
  • Kevyesti kulkemisessa on kyse siitä, että tiedät, kuinka jätät sivuun sen, mikä sinua satuttaa ja mikä vahingoittaa itsetuntoasi tai identiteettiäsi.
  • Vapautesi edistäminen tarkoittaa myös sitä, että tiedät, mitkä omat prioriteettisi ovat. Tämä on asia, jota kutsumme sinut miettimään juuri nyt.

Sitten kun tiedät, mikä sinulle on kaikkein tärkeintä, yksinkertaisesti taistele sen eteen. Kaikki muu on toissijaista.

Kun tiedät, mikä on sinulle kaikkein tärkeintä, taistele sen eteen.

 

Sinun tulisi rakastaa itseäsi koko elämän ajan

Onnellisuus on tila, joka tulee ja menee, tämän tiedämme epäilemättä kaikki.

Ymmärrät varmasti myös tämän: avain on siinä, että saavutat sisäisen tasapainon, jolloin ajatuksesi ovat tunteidesi ja päivittäin tekemiesi asioiden kanssa sopusoinnussa.

  • Itsensä rakastaminen on täydellinen menetelmä siihen, että ihmisen mieli ja tunteet kulkevat käsi kädessä. Näin voit hiljaisesti luoda oman todellisuutesi – kyseessä on elintärkeä psykologinen luomus.
  • Kun rakastat itseäsi, sinulla on side, joka yhdistää sinut omaan itseesi, ei kehenkään muuhun. Muut eivät voi kertoa sinulle, milloin sinun tulisi olla onnellinen tai onneton heidän omista haluistaan riippuen.
  • Sinä itse olet se, joka sinua rakastaa, ja sinun tulee taistella joka ikinen päivä oman hyvinvointisi eteen.

Kun ihminen on tyytyväinen omaan itseensä, ja kun pelot väistyvät ja unelmat ilmaantuvat horisonttiin, onnellisuus ilmestyy hänen sisälleen ja syleilee niitä, jotka ovat ympärillä.

Muista, että onni tulee sisältä, sinusta itsestäsi. Onnellisuus on asia, joka on vaalimisen arvoinen.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.



Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.