Neljä luonnollista tapaa lievittää alaselkäkipua

07 maaliskuu, 2021
Alaselkäkivun lievittäminen edellyttää eri menetelmien yhdistämistä. Näin saat maksimaaliset hyödyt ja nopeutat paranemista.

Selkäkipu on hyvin yleinen aikuisväestöä piinaavaa vaiva. Kipu voi vaikuttaa koko selkään ja muuttua voimakkaaksikin. Eniten ongelmia arjessa aiheuttaa kuitenkin alaselkäkipu: arviot osoittavat, että 80 % aikuisista potee alaselkäkipua ainakin kerran elämänsä aikana ja etsii keinoja sen lievittämiseksi. Tässä artikkelissa esittelemme neljä luonnollista tapaa lievittää alaselkäkipua.

Amerikan kiropraktikkoyhdistyksen mukaan alaselkäkipu on yksi merkittävimmistä toimintakykyä laskevista tekijöistä maailmanlaajuisesti. Kyseisen yhdistyksen tilastot osoittavat, että yli puolet Yhdysvaltojen työssä käyvästä väestöstä raportoi selkäkivusta vuosi toisensa jälkeen. Tästä syystä ihmiset etsivät jatkuvasti keinoja lievittää alaselkäkipua, mukaan lukien luontaishoitoja.

Alaselkäkivun merkittävimmät aiheuttajat

Alaselkäkipua voi lievittää luonnollisesti
Passiivisella elämäntavalla on valtaisa vaikutus alaselkäkipuun.

Selän alaosa altistuu kovalle jännitteelle, koska se kantaa ylemmän osan painoa. Yleisesti ottaen ylävartalon painoa kannattelee selkäranka, sen nikamat ja nikamien välilevyt. Nämä välilevyt toimivat iskunvaimentajina estämässä nikamaluita koskettamasta toisiaan. Niillä on taipumusta kuitenkin kulua ihmisen ikääntyessä, jolloin vammojen riski kasvaa.

Tätä kulumista tapahtuu ajan myötä, ylirasituksen johdosta ja liikunnan puutteen seurauksena. Se aiheuttaa väliaikaista kipua ja jäykkyyttä selkään, ja joissakin tapauksissa se muuttuu eräänlaiseksi krooniseksi kivuksi, joka vaikuttaa haitallisesti ihmisen arjen elämään ja hyvinvointiin.

Eniten kärsii alaselkä, ja se voi johtua eri syistä:

  • Henkilö tekee sellaisia aktiviteetteja, jotka vaativat kovaa fyysistä ponnistelua ja joihin kuuluu hankalia liikkeitä huonossa asennossa. 
  • Henkilö istuu pitkiä aikoja liikkumatta.

Älä jätä lukematta: Alaselkäkivun hoito arnikki-kookosöljysalvalla

Luonnollisia tapoja lievittää alaselkäkipua

Kaikissa tapauksissa tulee lähteä lääkäriin, joka voi selvittää ongelman varsinaisen syyn. Usein potilaan selkäkivulle on kuitenkin vaikea löytää alla piilevää syytä kaikista nykyajan teknologisista edistysaskeleista huolimatta. Selkäkivun syyn selvittäminen on tästä huolimatta välttämätön prosessi asianmukaisen hoidon saamiseksi. Onneksi on olemassa luonnollisia keinoja lievittää alaselkäkipua, jotta potilaan ei tarvitse keskeyttää arjen puuhiaan.

Pidä siis mielessä, että sinun on mentävä lääkäriin saadaksesi oikean diagnoosin. Nämä hoidot ovat vain keino lievittää alaselkäkipua, ne eivät paranna sitä.

1. Kylmä ja lämpö

Yksi melko tehokas luontaishoito alaselkäkipuun on paikallinen kylmä- ja lämpöhoito. Lämpötilanvaihtelu auttaa vähentämään tulehdusta lisäämällä verenkiertoa vammautuneella tai fyysisen työn rasittamalla alueella. Tämä toimii silloinkin, jos kipu johtuu siitä jännitteestä, jota on syntynyt henkilön oltua pitkän aikaa epämukavassa asennossa.

  • Voit laittaa suoraan kipualueelle pyyhkeeseen käärittyjä kylmähauteita tai jää- tai kylmägeelipakkauksia tulehduksen laskemiseksi.
  • Käytä sitten lämpöhauteita tai lämpimiä kylpyjä verenkierron vilkastamiseksi. Tämä menetelmä rentouttaa lihaksia ja lievittää kipua.

2. Valkosipuli lievittää alaselkäkipua

Valkosipuli voi lievittää alaselkäkipua sekä sisäisesti että ulkoisesti käytettynä
Valkosipulin terveysominaisuudet tunnetaan hyvin. Se on erityisen hyvä tulehduksentorjuja, joka voi lievittää alaselkäkipua.

Myös valkosipuli voi lievittää alaselkäkipua johtuen sen sisältämästä allisiinista, jolla on tulehduksenvastaisia ominaisuuksia. Valkosipulin syöminen raakana on helpoin keino käyttää sitä kivun lievittämiseen, mutta tätä “kipulääkettä” voi käyttää myös paikallisesti. Tätä varten sinun on valmistettava valkosipulipohjainen öljy.

Ainekset

  • 10 valkosipulinkynttä
  • 4 rkl kookosöljyä

Valmistus

  • Lämmitä öljyä pannulla ja lisää valkosipulinkynnet. Ruskista ne erittäin matalalla lämmöllä.
  • Siivilöi ja laita öljy lasiseen säilytysastiaan.
  • Voit tehdä myös kylmäversion: lisää vain valkosipulit öljyyn ja anna hautua 5-10 päivää.

3. Liikunta lievittää alaselkäkipua

Liikunta on erinomainen luonnollinen hoitomuoto lihas- ja alaselkäkivun lievittämiseen. Voit aloittaa liikuntaohjelmalla, johon kuuluu matalatehoisia liikuntaharjoituksia päivittäin, kuten kevyttä venyttelyä, uimista tai kävelyä. Nämä liikuntamuodot ovat erinomaisia selän jäykkyyteen.

Liikkumaton elämäntapa vaikuttaa suuresti alaselän lihaksiin. Liikkuessa vahvistat näitä lihaksia ja vältät lisävammat. Mitä vahvemmat lihaksesi ovat, sitä vähemmän vaivoja sinulla on.

Käy lukemassa myös: Mistä alaselkäkipu johtuu?

4. Hyvät yöunet

Kunnon yöunet ovat yksi keino lievittää alaselkäkipua
Riittävä lepo auttaa oikaisemaan alaselän aluetta. Kunnon yöunet voivat olla ratkaisu moniin terveysongelmiin.

Nukkuessa vapautuu endorfiineja, jotka voivat olla aivan yhtä tehokkaita kuin kipulääkitys. Kun keho tuottaa endorfiineja, aivojen vastaanottamat kipusignaalit vähenevät hieman. Levollinen uni lievittää ahdistusta, stressiä ja masennusta, jota krooniseen alaselkäkipuun voi liittyä. Alaselkäkivusta kärsivillä ihmisillä on itse asiassa yleensä myös jokin unihäiriö.

Kehnot yöunet voivat pahentaa alaselkäkipua. Tästä syystä on tärkeää löytää ratkaisu molempiin välttääksesi terveydelle haitallisen noidankehän. Joka tapauksessa on aina tärkeää mennä lääkäriin.