Näin opit arvostamaan enemmän elämän tärkeitä peruspilareita

· huhtikuu 23, 2019
On tärkeää keskittyä elämässä juuri niihin asioihin, jotka merkitsevät meille kaikkein eniten. Nämä asiat ovat elämämme peruspilareita, joista kokonaisvaltaisen onnellisuutemme tulisi perustua.

Monet todellisuudessa tärkeät asiat elämässämme jäävät meiltä aivan liian usein huomaamatta. Siksi onkin välttämätöntä, että osaamme oppia arvostamaan enemmän näitä elämämme tärkeitä peruspilareita, sillä ne vaikuttavat suuresti kokonaisvaltaiseen onnellisuuteemme ja hyvinvointiimme.

Vaikka meillä kaikilla on erilaisia tarpeita ja elämän painopisteitä, jokainen meistä pystyy nimeämään vähintään yhden onnellisuuden peruspilarin, jota ilman elämä tuntuisi epätäydelliseltä; aivan kuin elämästämme puuttuisi jotain. Valitettavan usein emme osaa arvostaa näitä elämän tärkeitä peruspilareita silloin, kun ne vielä ovat osa elämäämme ja huomaamme niiden olemassaolon vasta silloin, kun on jo liian myöhäistä.

4 elämän tärkeää peruspilaria

Lisäämällä painoarvoa seuraaville elämän tärkeille peruspilareille, onnistut parantamaan sekä fyysistä että psyykkistä hyvinvointiasi.

1. Terveys on rikkaus

Terveyden painoarvo huomataan usein vasta silloin, kun se on jo menetetty

Ensimmäinen elämän tärkeistä peruspilareista on terveys. Terveys on monelle itsestäänselvyys, jonka arvo huomataan usein vasta silloin kun se menetetään joko väliaikaisesti tai pysyvästi.

Toisinaan emme ole tarpeeksi tietoisia terveytemme tärkeydestä. Unohdamme esimerkiksi liikkua säännöllisesti ja syödä terveellisesti ja silti kysymme itseltämme uudelleen ja uudelleen, miksi liikkuminen sattuu ja mistä vyötärölle kertyneet ylimääräiset kilot ovat ilmestyneet. Samaan aikaan laiminlyömme mielenterveyttämme ja silti haluamme alati tietää, mistä liika stressi ja levottomuus oikein johtuvat.

Vaikka olisit terve ja hyvinvoiva ihminen, voit oppia arvostamaan terveyttäsi ja hyvinvointiasi enemmän viettämällä aikaa ystäviesi, perheesi tai kumppanisi kanssa, sekä nauttimalla vapaasti samalla omista intohimoistasi ja haaveistasi. Kiinnitä myös enemmän huomiota fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiisi syömällä terveellisemmin ja harrastamalla säännöllisesti liikuntaa; näillä keinoilla autat minimoimaan vakavien sairauksien ja stressin aiheuttamia terveysriskejä.

Lue lisää: 7 vinkkiä ahdistukseen; vähennä stressinlähteitä

2. Oma aika on tärkeintä 

Päivässä on 24 tuntia meille kaikille, mutta silti jotkut meistä ovat koko ajan liian kiireisiä ja valittavat ajan puutteesta.

On toki totta, että meillä kaikilla on vastuita ja velvollisuuksia, mutta voimme täysin itse vaikuttaa vastuun määrään omilla päätöksillämme, milloin osata sanoa ei ja milloin kyllä. Liiallisen vastuun ja velvollisuuden taakka kasvaa usein silloin, kun emme osaa sanoa tarpeeksi usein ei.

Sinun tulisi aina pitää mielessä, että aika on rajallinen resurssi, jota ei saa enää takaisin. Ajassa taaksepäin matkustaminen ei siis ole mahdollista, mutta voimme itse vaikuttaa siihen, millä tavalla käytämme jäljellä olevan ajan. Tee siis itsestäsi oman aikasi herra ja opi kieltäytymään velvollisuuksista, jotka eivät sinulle millään tavalla kuulu. Näin voit omistaa ylimääräiset hetket sinulle tärkeiden asioiden tekemiseen ja yhdessäoloon läheistesi kanssa eli toisin sanoen, keskity asioihin, jotka tuovat elämällesi iloa ja merkitystä. 

Oman ajan ja työpaikan tai perheen velvollisuudet on mahdollista yhdistää; olit sitten esimies tai vanhempi, omasta ajasta huolehtiminen on aivan yhtä tärkeää kuin omien velvollisuuksien täyttäminen.

“Elämämme tärkeimmät asiat eivät ole esineitä.”

― Anthony J. D’Angelo

3. Rakasta ja anna rakastaa

Rakkaus on yksi elämän tärkeistä peruspilareista

Rakkauden saaminen ja antaminen ovat molemmat yksi elämämme uskomattomimmista kokemuksista. Rakkauteen kuuluvat meille tärkeiden ihmisten, kuten ystävien, perheen ja oman kumppanin lisäksi myös kaikki konkreettiset ja käsitteelliset asiat, jotka saavat meidät rakastamaan ja tuntemaan rakkautta.

Rakkaus on valtava käsite, josta muistuttavat rakastamasi harrastukset, rakkaustarinat joita kuulit nuorena ja jopa sydämelliset kanssakäymiset täysin ventovieraiden kanssa. Kaikki nämä asiat muistuttavat sinua rakkauden tunteesta, joka voi antaa elämällesi tarkoituksen. Onnelliset ihmissuhteet ovat tasapainoisen elämän tärkeitä peruspilareita, joita meidän tulee osata arvostaa. 

Omista siis aikaa ja energiaa itsellesi tärkeiden ihmissuhteiden ja harrastusten ylläpitämiseksi. Työntäyteinen ja kiireinen elämä ei ole ollenkaan negatiivinen asia erityisesti silloin, kun keskityt itsellesi rakkaisiin asioihin ja ihmissuhteisiin.

Tutustu myös: Voivatko intohimoinen ja järkevä rakkaus sopia yhteen?

4. Elämä ilman tavoitteita on elämä ilman tarkoitusta

Yksi elämän tärkeimmistä asioista on selvittää, miksi olemme täällä ja mikä on elämämme tarkoitus. Jotta voimme nauttia elämästämme täysin rinnoin, meidän täytyy asettaa elämällemme tavoitteita ja päämäärä, jotka yhdessä auttavat meitä kasvamaan yksilöinä ja seuraamaan omaa tietämme.

Tavoitteet ja elämän tarkoitus ovat juuri niitä asioita, jotka saavat sinut nousemaan sängystä ylös joka päivä ja jatkamaan eteenpäin, kävit sitten elämässäsi läpi kuinka vaikeaa hetkeä tahansa.

Jokaisen tehtävänä on asettaa omat henkilökohtaiset tavoitteensa; oli kyseessä sitten paremmaksi vanhemmaksi kasvaminen, vaikutusvaltaisen aseman saavuttaminen tai maailman parantaminen, tärkeintä on, että asetat itsellesi  tavoitteita, jotka luovat elämällesi tarkoituksen.

Kuten ehkä jo huomasitkin, yllä mainitut 4 elämän peruspilaria terveys, oma aika, rakkaus ja elämän tarkoitus eivät ole aineellisia asioita. Kaikesta huolimatta ne ovat onnelliselle elämälle välttämättömiä elementtejä, joiden avulla pystymme nauttimaan ja iloitsemaan ympäröivästä maailmasta.