Logo image
Logo image

Näin houkuttelet elämääsi positiivista energiaa

3 minuuttia
Näin houkuttelet elämääsi positiivista energiaa
Kirjoittanut Okairy Zuñiga
Viimeisin päivitys: 16 syyskuuta, 2022

Houkutellaksesi positiivista energiaa, sinun on opittava päästämään irti menneestä. Keskity nykyhetkeen ja tulevaisuuteen, sillä nämä ovat ainoita muutettavissa olevia hetkiä. Me kaikki käymme läpi hyviä ja huonoja aikoja, mutta huonot ajat tuntuvat vaikuttavan meihin enemmän.

Velvollisuutemme onkin selvittää, millä tavalla saamme houkuteltua positiivista energiaa elämäämme itsellemme parhaimmalla tavalla.

Positiivinen energia auttaa kaikissa tilanteissa. Se ei luonnollisestikaan suojaa täysin kaikilta pahoilta asioilta, mutta olemme paremmin valmistautuneita seuraavalla kerralla kun jotain menee pieleen.

Kuinka houkutella positiivista energiaa

On turhaa energiantuhlausta taistella sitä vastaan keitä me olemme ja mikä senhetkinen tilanteemme on. Sen hyväksyminen, ettei tilanne ole sellainen kuin haluaisimme tai ettemme ole saavuttaneet tavoitteitamme on vaikeaa, erityisesti jos niiden eteen on tehty töitä.

Me kaikki valitamme elämäämme joskus. Mutta saako se aikaan mitään positiivisia muutoksia? Positiivisen energian houkuttelemiseksi meidän on opittava hyväksymään se, ettemme välttämättä ole onnellisia ja että onnellisuutemme on meidän omalla vastuullamme.

Naura

Some figure

Nauraminen on arvokas keino muuttua positiivisemmaksi ihmiseksi — paremmaksi ihmiseksi oikeastaan. On tärkeää oppia nauramaan itselleen ja eteen tuleville huonoille asioille.

  • Tämä parantaa ihmissuhteitasi. Opettele jakamaan nämä hetket muiden kanssa niiden tapahtuessa.
  • Varo kuitenkin tätä: älä pilaile itsesi kustannuksella tavoitteenasi tuntea ylemmyyttä tai pahoittaa jonkun toisen mieli.

Selvitä mitä haluat ja tarvitset

Seuraava askel positiivisen energian houkuttelemiseksi on melko monimutkainen, sillä olemme alati muuttuvia olentoja. Lisäksi suurimmalla osalla meistä on ongelmia ymmärtää omia odotuksiamme elämässä, saati selvittää mitä haluamme.

Pyri kiinnittämään huomiota asioihin joita et halua tai jotka tekevät sinusta onnettoman. Tämä antaa sinulle paremman käsityksen omista arvoistasi ja mihin sinun tulisi keskittää voimavarasi.

Päästä irti menneestä

Some figure

Negatiivinen energia on peräisin menneestä, kun taas positiivinen energia liittyy täysin nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Monet meistä elävät mielessään uudelleen menneisyyden tragedioita, jolloin eteenpäin meneminen on mahdotonta.

Jos hyväksyt menneisyyden ja annat itsesi elää tänään, sinua odottaa parempi huominen.

Positiivisen energian houkutteleminen ei tarkoita menneisyyden unohtamista tai hautaamista, vaan sen hyväksymistä ja kiitollisuutta sen antamista oppitunneista. Mene sitten eteenpäin — tällä kertaa viisaampana ja kypsempänä.

Muuta näkökantaasi

Jos todella haluat houkutella elämääsi positiivista energiaa, sinun on kiinnitettävä huomiota tapaasi katsoa asioita. Tarkoituksena ei ole kieltää pahoja asioita ja nähdä vain hyvät asiat, sillä tämä aiheuttaa lopulta vain enemmän ongelmia elämääsi.

Sinun on ainoastaan opittava katsomaan asioita oikeasta näkökulmasta ja näkemään hyvät puolet jokaisessa vaikeassa tilanteessa. Saitko potkut töistä? Älä ajattele olevasi epäonninen, vaan muista että nyt sinulla on mahdollisuus etsiä jotain parempaa.

Positiivista energiaa meditoinnista

Some figure

Sisäisen ja ulkoisen rauhan löytäminen tekee onnelliseksi. Sisäinen rauha auttaa sinua hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet, ja sisäisellä dialogillasi on kyky tehdä sinusta iloinen. Ulkoinen rauha parantaa suhteitasi tuttaviisi.

Tämän tehdäksesi sinun ei tarvitse paneutua meditointiin ja buddhalaisuuden oppeihin, vaan ainoastaan ymmärtää se, että kaikella mitä teet on seurauksia elämässäsi.

Jos olet hyvä ihminen joka tekee aina hyvää, houkuttelet hyvää puoleesi.

Anna tunteillesi vapaus

Opi näyttämään tunteesi kun tunnet niitä. Kaikki ei ole aina täydellistä, ja negatiivinen energia, kuten suru ja raivo, ovat normaaleja.

Tärkeää on oppia päästämään ne ulos. Heti kun päästät negatiivisen ulos sisältäsi, siellä on tilaa positiiviselle energialle. Kokeile eri vaihtoehtoja, kunnes löydät itsellesi sopivimman menetelmän tehdä tämä:

  • Huuda kovaa
  • Hakkaa tyynyä
  • Itke
  • Lähde juoksemaan
  • Tee kovatehoinen treeni

Ajattele tunteet puhtaaksi energiaksi. Hyödynnä niitä tehdäksesi jotain positiivista, kuten parantaaksesi terveyttäsi tai saavuttaaksesi uuden tavoitteen. Jos olet sellainen ihminen joka takertuu jokaiseen tunteeseen, ajan myötä niistä tulee raskas taakka kantaa.

Yllätä itsesi aika ajoin

Some figure

Investoi osa tuloistasi ja ajastasi tehdäksesi jotain uutta ja erilaista, esimerkiksi kerran viikossa tai kuukaudessa:

  • Kiipeä vuorelle
  • Lähde rannalle
  • Käy eläintarhassa
  • Mene tapaamaan ystävää, jota et ole nähnyt pitkään aikaan

Tärkeää on olla suunnittelematta sitä, jotta se olisi spontaania ja nautinnollista. Tulet huomaamaan, että se auttaa houkuttelemaan elämääsi positiivista energiaa ilman sen suurempaa vaivannäköä.

Tärkeintä ovat ulkona tapahtuvat aktiviteetit. Ne rentouttavat mielesi ja saat samalla raitista ilmaa. Pian huomaat vain unohtaneesi kaikki ongelmasi.


Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.


  • Boff, L. E. O. N. A. R. D. O. (2013). La importancia de la espiritualidad para la salud. Koinonia, 601, 1-3.
  • King, V. (2018). Good Vibes, Good Life: How Self-love is the Key to Unlocking Your Greatness. Hay House UK Limited.
  • Kelling, C., Pitaro, D., & Rantala, J. (2016, October). Good vibes: the impact of haptic patterns on stress levels. In Proceedings of the 20th International Academic Mindtrek Conference (pp. 130-136).

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.