Näin hoidat peräpukamat kotikonstein

toukokuu 22, 2018
Nyt kerromme eräistä hyvistä kotihoidoista peräpukamiin. Sen lisäksi että noudatat lääkäriltä saamiasi ohjeita, on aina muitakin keinoja jotka on hyvä ottaa tueksi tämän ongelman hoidossa.

Oletko jo kuullut, miten monilla erilaisilla tavoilla peräpukamia voidaan hoitaa?

Peräpukamat aiheutuvat siitä, että verisuonet laajenevat ja tulehtuvat peräaukon alueella. Liiallinen rasitus alueella ulostamisen aikana on yksi suurimmista syistä niiden syntyyn, mutta se ei kuitenkaan ole ainoa syy.

Tulehtuneet verisuonet voivat sitten revetä, mikä saa aikaan verenvuotoa. Jos veri on punaista ja kirkasta, kyseessä on vain rikkoontunut verisuoni. Jos veri on kuitenkin tummaa, se voi tulla peräsuolen yläpuoleiselta alueelta. Jos on sitten kyse vakavammasta ongelmasta, saatetaan tarvita kirurgista toimenpidettä tilanteen hoitamiseksi.

Tämä on monelle hyvin häiritsevä pulma. Eräät kaikkein yleisimmistä oireista peräpukamien osalta ovat nämä: kipu ulostettaessa, verenvuoto, kutina ja polttava tuntemus. Siksi lääkärissä käynti ja seuranta ovatkin aivan vättämättömiä, jotta tähän kiusalliseen pulmaan saataisiin nopea ratkaisu.

Peräpukamia voi tulla missä iässä tahansa. Ne ovat kuitenkin kaikkein yleisempiä raskauden aikana ja ikääntyneillä henkilöillä.

Peräpukamien hoito

Nyt haluamme kertoa eräistä parhaista luonnollisista ratkaisuista joita voit käyttää peräpukamien hoidossa, jos itsekin joskus kärsit tästä ongelmasta.

Vaikka nämä ovatkin loistavia apuja kivun lievittämiseksi ja epämukavuuden vähentämiseksi, niitä ei koskaan tulisi käyttää korvikkeena lääkärin määräämälle hoidolle.

1. Jääpakkaukset

peräpukamia voidaan hoitaa jään avulla

Kylmä voi olla hyvin tehokas apu tulehdukseen. Jääpakkaukset peräpukamien alueella voivat lievittää kipua välittömästi.

2. Lääkeyrttikylvyt

Jotta voisit lievittää sitä kutinaa ja polttavaa tuntemusta jota peräpukamat aiheuttavat, voit ottaa avuksesi eräät lääkinnälliset kasvit, kuten esimerkiksi kamomillan, peltokortteen ja malvan.

Näin teet tämän hoidon

  • Ota talteen mainittuja yrttejä – käytä mieluiten tuoreita.
  • Keitä kattilallinen vettä ja lisää yrtit sekaan.
  • Anna nesteen viilentyä ja hautua.
  • Liota peräpukamien aluetta tästä nesteestä tekemässäsi kylvyssä kymmenen minuutin ajan.

3. Aloe vera

Aloe vera

Tämä kasvi on todella korvaamaton apu mitä tulee ihonhoitoon, etenkin ihottumien ja palovammojen hoitoon. Se on tehokas apu myös peräpukamiin. Jos et ole allerginen aloe veralle, me suosittelemme että laitat hiukan tästä kasvista saatavaa geeliä peräpukamien alueelle.

Näin teet tämän hoidon

  • Ota irti yksi tai kaksi aloe veran lehteä ja viillä ne auki.
  • Ota geeli talteen ja laita se pieneen kulhoon.
  • Laita sitten geeliä tulehtuneille alueille.

Toinen tapa tehdä tämä hoito on seuraava: jäädytä aloe veran lehti ja laita kylmää geeliä suoraan hoidettavalle alueelle, jotta voisit vähentää tulehdusta sekä lievittää kutinaa.

4. Tomaatti

Tämä hedelmä tarjoaa sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat hyvin hyödyllisiä peräpukamien hoidossa. Tomaatin käyttö mahdollistaa seuraavat vaikutukset:

  • poistat myrkyllisiä aineita sekä vähennät tulehdusta (sillä tämä kasvi toimii nestettä poistavana tuotteena)
  • torjut kaiken tyyppisiä tulehduksia
  • parannat ruoansulatustasi
  • suojaat ihoasi auringon UV-säteiltä
  • edistät parempaa haavojen paranemista

Näin teet tämän hoidon

  • Pese yksi kypsä tomaatti hyvin ja leikkaa se puoliksi.
  • Kääri se sideharsoon.
  • Laita tomaattia sitten hoidettavalle alueelle suoraan, käyttäen tässä pientä painetta.
  • Huuhtele saippualla ja viilellä vedellä.

5. Peruna ja vesikrassi

peräpukamia voidaan hoitaa perunalla

Peruna ja vesikrassi ovat tulehdusta torjuvia tuotteita, jotka tunnetaan niiden rauhoittavista ominaisuuksista. Voit käyttää niitä lisäksi myös suoraan peräpukamien alueella sisäisesti lievittääksesi oireita.

Näin käytät perunaa peräpukamien hoidossa

  • Kuori ja raasta yksi raaka peruna.
  • Laita sitä suoraan peräpukamien alueelle varovasti, ja jätä vaikuttamaan muutamaksi minuutiksi. Lopuksi huuhtele vedellä.
  • Kun olet ulostanut, voit veistellä perunan peräpuikon muotoiseksi ja laittaa sen sisälle peräaukkoosi 20 minuutin ajaksi, jotta saisit hyvän avun kipuun.

Näin käytät vesikrassia peräpukamien hoidossa

  • Ota nippu vesikrassia, pese se hyvin ja laita viilenemään jääkaappiin.
  • Laita useampi lehti hoidettavalle alueelle ja toista tätä ainakin kolme kertaa päivässä.

Lue aiheesta lisää: Hoida vatsahaavaa banaani-perunasmoothiella

Oikea ruokavalio peräpukamien aikana

Yksi hyvin tärkeä tekijä peräpukamien hoidossa on ruokavalio, sillä tällä on suora vaikutus siihen miten suolisto toimii. Sen lisäksi että juot runsaasti vettä, on hyvä idea lisätä seuraavia ruokia päivittäiseen ruokavalioon:

  • parsakaali
  • luumu
  • vilja
  • papaija
  • kasvikset
  • punajuuri
  • tuoreet hedelmät
  • pellavansiemen

Täysjyväviljat ovat eräitä kaikkein parhaista ruoista tämän ongelman sattuessa. Kaura, ruis, hirssi ja muut vastaavat tuotteet auttavat estämään ärtymistä.

On myös suositeltavaa juoda 6-7 lasia mineraalivettä joka päivä sekä välttää sokerisia tai alkoholia sisältäviä juomia. Muista, että peräpukamien hoidossa nesteiden saanti on hyvin tärkeä asia.

Jos haluat lievittää peräpukamien aiheuttamaa epämukavuutta luonnollisin konstein, älä epäröi hyödyntää kotihoitoja! Kokeile siis antamiamme reseptejä ja neuvoja, mutta noudata aina myös lääkärin ohjeita.

UUTISIA VERKOSSA