Miten poistaa punaiset luomet

Miten poistaa punaiset luomet

Viimeisin päivitys: 09 maaliskuuta, 2019

Punaiset luomet eivät ole riski terveydelle, joten sinun ei tarvitse olla huolissasi jos huomaat sellaisen muodostuneen ihollesi. Monet kuitenkin päättävät poistaa tai poistattaa punaiset luomet esteettisistä syistä.

Tässä artikkelissa annamme luonnonmukaisia hoitokeinoja punaisten luomien poistamiseen. Samoin selitämme mitä ne ovat, miksi ne ilmaantuvat, mitä lääketieteellisiä hoitoja niiden osalta on olemassa, ja annamme lisäksi muutamia yleisohjeita kuinka pitää huolta ja suojella ihoasi.

Miltä punaiset luomet näyttävät?

Punaiset luomet, jotka tunnetaan myös nimellä verisuoniluomi, ovat muodoltaan pyöreitä ja väriltään punaisia. Yleensä ne eivät ole suurempia kuin 2 millimetriä halkaisijaltaan. Ne esiintyvät pääasiallisesti rintakehän alueella, kaulalla ja käsivarsissa.

Miksi ne muodostuvat?

Useimmiten niitä ilmaantuu ajan kuluessa ja punaisia luomia tavataankin useimmiten etenkin ikääntyneemmillä henkilöillä ja vanhuksilla. On myös totta, että ne ovat yleisempiä henkilöillä joilla on hyvin vaalea iho.

Punaiset luomet ovat lähtöisin ihon pienistä verisuonista, ja pääsyy niiden muodostumiseen on noiden ihon pienten verisuonten laajentumat ja liiallinen altistuminen auringolle.

Miten punaiset luomet voidaan poistaa

Jos luomet ovat pieniä, voit häivyttää tai kokonaan piilottaa ne peitevoiteella tai meikillä, vaikkakin onhan olemassa erilaisia lääketieteellisiä hoitoja joilla luomet voidaan poistaa. Tässä tapauksessa sinun tulisi kuitenkin jutella lääkärin tai ihotautilääkärin (dermatologi) kanssa, jotta he voivat neuvoa mikä toimii sinun tapauksessasi parhaiten.

  • Leikkaus: tämä koskee lähinnä suuria ja syviä luomia. Ihoon tehdään viilto, luomi poistetaan ja viilto suljetaan tikeillä. Tämä voi olla kivuliasta ja operaatiosta jää usein arpi.
  • Laserhoito: tämä menetelmä on nopea ja kivuton, eikä sivuvaikutuksia yleensä juurikaan esiinny.
  • Kylmähoito / jäädytyshoito: tässä hoidossa käytetään nestetyppeä jäädyttämään luomi ja poistamaan se sitten samalla tapaa kuin syylät poistetaan jäädyttämällä. Tämän hoidon ongelma on se, että se on yleensä melko hintava.

Osa ihmisistä haluaa kuitenkin useimmiten kokeilla ensin luonnonmukaisia hoitokeinoja välttääkseen sairaanhoidon epämukavuudet sekä niiden korkeat hinnat. Seuraavana muutamia luonnonmukaisia hoitokeinoja:

Risiiniöljy

Tarvitset risiiniöljyä, pumpulia ja kirurgin teippiä:

Liota pumpulipallo öljyssä ja laita se sitten luomen päälle, kiinnittäen kirurgin teipin avulla. Vaihda pumpulipallo uuteen joka päivä ja toista tämä seitsemänä peräkkäisenä päivänä.

Valkosipuli

Valkosipulilla on hyvin tehokkaita ominaisuuksia, ehkä jo tiesitkin esimerkiksi että sillä on kyky poistaa syyliä. Se toimii tässä tapauksessa samaan tapaan.

Aseta luomelle siivu tuoretta valkosipulia joka päivä ja kiinnitä kirurgin teippiä apuna käyttäen. Vaihda valkosipulin pala uuteen mielellään pari kertaa päivässä, aamulla ja illalla ennen nukkumaanmenoa. Voit myös lisätä hoidon tehoa syömällä raakaa valkosipulia tai valkosipuliöljykapseleita.

valkosipuli punaiset luomet

Hapan omena

Levitä happaman omenan mehua luomelle vähintään kolmesti päivässä kolmen viikon ajan. Tämä hoito on hidas ja vaatii kärsivällisyyttä, mutta se on tehokas ja tulet näkemään kuinka luomi häviää.

 Ihosta huolehtiminen

Ehkäistäksesi uusien punaisten luomien muodostumisen, sinun on huolehdittava ihostasi, etenkin jos ihosi laatu on herkkä ja hyvin vaalea.

  • Suojaa ihosi aina auringon säteilyltä, etenkin kesällä ja vahvimman säteilyn aikana, keskipäivästä iltapäivä neljään. Käytä aina aurinkosuojaa, ja keskipäivällä peitä ihosi auringolta.
  • Kuori iho luonnonmukaisesti kerran viikossa tai joka toinen viikko, käyttäen asianmukaisia tuotteita jotka sopivat ihotyypillesi ja kehosi eri alueille parhaiten.
  • Kosteuta ja ravitse ihoa usein käyttäen luonnollisia kosteusvoiteita.
  • Käytä luonnonmateriaaleista valmistettuja vaatteita, kuten pellavaa tai puuvillaa, ja vältä synteettisiä materiaaleja.
  • Syö tasapainoisesti. Syö hedelmiä, raakoja vihanneksia ja hyviä terveellisiä rasvoja joka päivä. Nämä ravitsevat ihoa sisältä päin syvään ja antavat sille elinvoimaa.
  • Ota kylmiä suihkuja kun se on mahdollista, tai ainakin lopeta suihku kylmällä vedellä koska se parantaa ihon ja kehon verenkiertoa. Erittäin kuuma vesi heikentää ja estää ihon kiinteyttä.

Kuvat – Morberg


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.